Kauhajoen ammuskelu: Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa

Kotimaa 23.9.2008 09:39

Muun muassa MuroBBS– ja Murha.info -keskustelupalstojen käyttäjillä on jo vahva arvaus Kauhajoen ampujan henkilöydestä.

Useat keskustelijat viittaavat Youtube-videopalvelua käyttäneeseen nuoreen mieheen. Mies ampuu nettivideoilla pistoolilla ampumaradalla ja ilmoittaa kotipaikakseen Kauhajoen.

Keskustelupalstoilla on myös pohdittu mahdollisuutta, että ampujia olisikin kaksi. Arvelu perustuu siihen, että osa videoista näyttää toisen ihmisen kuvaamilta.

Yhdessä videoista mies ampuu ensin useita laukauksia ja kääntyy sitten kohti kameraa, sanoo ”Goodbye” ja kävelee pois kuvasta. Toisessa videossa hän sanoo kameralle ”You will die next” ja ampuu laukauksia kohti kameraa.

Miehen ilmoituksia on jäljitetty myös muun muassa netin treffipalstoille. Häneen on yhdistetty myös kuva, jossa on Walther P22 -pistooli ja teksti ”Pity for Majority?”. Ampujaksi arveltu harrastaa oman kuvauksensa mukaan tietokoneita, aseita, olutta ja seksiä.

Jokelan ammuskelijan henkilöys selvitettiin hyvin nopeasti nettipalstoilla. Toistaiseksi Kauhajoen ampujan henkilöydestä ei ole mitään varmuutta.

Ilkka-lehden mukaan (tieto n. klo 12.40) kouluampuja olisi surmannut itsensä. Ammuskelussa loukkaantuneita on useita kymmeniä. Poliisi evakuoi loukkaantuneita veneellä joen yli.

Ammattikorkeakoulun
rehtori: Talossa oli 150 ihmistä

Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevan ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola oli paikalla ammuskelun alkaessa. Hänen mukaansa talossa oli sisällä ammuskelun alkaessa noin 150 ihmistä.

Varmola kertoo STT:lle, että hän oli pitämässä tiedotustilaisuutta ammattikorkeakoulun henkilöstölle kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa saadessaan tiedon ammuskelusta. Varmola ehti poistua talosta muutamassa minuutissa.

Varmola ei kuullut lainkaan laukauksia, vaan ainoastaan ihmisten kirkumista.

Teksti
STT
SK netin toimitus

Keskustelu
Jokela, Kauhajoki: Miksi taas?

Kauhajoki-uutisointia SK netissä
Voiko pahuuden kitkeä pois ihmisestä? (SK netti 4.10.2008)
Miten ehkäistä uudet hirmuteot? (SK netti 3.10.2008)
Matti Saari halusi ”aina murhata mahdollisimman paljon ihmisiä” (SK netti 1.10.2008)
Miksi rattijuoppo Matti Saari sai aseluvan? (SK netti 29.9.2008)
Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys (SK netti 27.9.2008)
Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen (SK netti 26.9.2008)
Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari: käytös muuttui viikonloppuna (SK netti 25.9.2008)
Kriisipsykologi Soili Poijula: Aseen helppo saatavuus keskeinen tekijä (SK netti 25.9.2008)
Jokela-selvitys edennyt ennätysmäisen hitaasti (SK netti 25.9.2008)
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat: KRP tehostaa netin valvontaa (SK netti 25.9.2008)
Olavi Sydänmaanlakka : ”Kyllä tämä oli nähtävissä” (SK netti 24.9.2008)
”Vaarallinen syrjäytymisen muoto syntynyt Suomeen” (SK netti 24.9.2008)
Vihjepuhelin avattu, uhrien omaisille ilmoitettu, käsiaseiden kiellossa ongelmia (SK netti 24.9.2008)
Miksi lapsesta kasvaa paha (SK netti 24.9.2008)
”Hengenheimolaiset löydetään yhä varmemmin netistä” (SK netti 24.9.2008)
Kauhajoen surmaaja: Matti Juhani Saari (SK netti 24.9.2008)
Jokelan jälkeen satoja nettiuhkauksia (SK netti 23.9.2008)
11 uhria (SK netti 23.9.2008)
”Videoista oli soitettu jopa ulkomailta asti” (SK netti 23.9.2008)
”Hyvinvointivaltion alasajolla on seurauksensa” (SK netti 23.9.2008)
Poliisi kuulusteli epäiltyä ennakolta (SK netti 23.9.2008)
9 kuollutta (SK netti 23.9.2008)
Poliis: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan (SK netti 23.9.2008)
Surmasiko kouluampuja itsensä? (SK netti 23.9.2008)
Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa (SK netti 23.9.2008)
Poliisi: Kauhajoella ehkä useita kuollut (SK netti 23.9.2008)

Nuoret ja väkivalta -teema SK netissä
Neurologi: Nostakaa jo viinaveroa! (SK netti 3.9.2008)
Psykologi: Tietokonepelien yleistyminen lisäsi aggressiivista käyttäytymistä (SK netti 2.9.2008)
Poliisi: Nuorten väkivalta ei ole kasvanut, vielä (SK netti 1.9.2008)
Stakes: Väkivalta yleistynyt peruskoulun yläluokkalaisten keskuudessa (SK netti 26.8.2008)
Taas teinisurma: Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 16.8.2008)
Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 24.7.2008)
Matka suomalaiseen väkivaltaan: Musta hetki (pdf; SK 31/2006)
Psykiatri Jari Sinkkonen: ”Lapset on hoidettava kotona” (SK netti 20.11.2007)
Jokela: Tappava ase (SK netti 7.11.2007)

Lisää aiheesta verkossa
Yle.fi
MTV3.fi
Pohjalainen.fi
Kaleva.fi
Ilkka.fi
HS.fi
Aamulehti.fi
Iltasanomat.fi
Iltalehti.fi