Kanava: Covid-19:n ripeä torjunta kaatui Kiinan salailupolitiikkaan mutta globaalissa järjestelmässä on joukko muitakin ongelmia

Myös Suomen kansalliset pandemiavalmiussuunnitelmat perustuvat oletukseen verrattain lyhytkestoisesta influenssaepidemiasta, kirjoittaa dosentti Jan Kuhanen.

Kanava
Teksti
Jan Kuhanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Terveysturvallisuus ilman liikkuvuuden ja kaupankäynnin rajoituksia on osoittautumassa mahdottomaksi. Jos uhkaavan epidemian patoaminen epäonnistuu, matkustus- ja maahantulorajoitukset ovat ainoa rationaalinen vaihtoehto, kirjoittaa Jan Kuhanen Kanava-lehden numerossa 1/2021. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa.

 

Uuden koronavirustaudin (Covid-19) leviäminen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi herättää kysymyksen globaalista terveysturvallisuudesta ja maailman pandemiavalmiuden tasosta. Millainen on globaalien terveysuhkien havainnointiin ja torjuntaan rakennettu järjestelmä? Kuinka varautumisesta huolimatta on mahdollista, että maailma vuonna 2020 tulee yllätetyksi ennennäkemättömällä tavalla?

Maailmanlaajuinen pandemiavalmius lepää usean Maailman terveysjärjestö WHO:n ympärille rakentuvan, osin päällekkäisen globaalin verkoston varassa, joiden pyrkimyksenä on havaita, tunnistaa ja eristää vaarallisia tartuntatauteja jo niiden puhkeamisalueella. Järjestelmän keskiössä on WHO:n vuonna 1969 laatima ja vuonna 2005 uudistama Kansainvälinen terveyssäännöstö (International health regulations, IHR). Säännöstö on jatkoa alun perin koleran, ruton, keltakuumeen, isorokon ja polion kaltaisten tartuntatautien havainnointiin perustetulle kansainväliselle järjestelmälle, joka on ollut toiminnassa eri muodoissa jo 1800-luvun lopulta lähtien.

Vuoden 1969 terveyssäännöstön tavoitteena oli yhdenmukaistaa vakavien tartuntatautien havainnointiin, diagnosoitiin ja raportointiin liittyviä käytäntöjä maailmanlaajuisesti rajat ylittävien epidemioiden torjumiseksi. Säännöstö velvoitti WHO:n jäsenmaita jakamaan tietoa vaarallisista tartuntataudeista WHO:n kansallisten yhteistyökeskusten (collaborating centers) ja aluetoimistojen (regional offices) kautta.