Marski, Timo-tiikeri, Kike Elomaa ja Sylvi-Tuulikki.

Perus-Kike is back

Marski katsoi kodin seinältä, kun Kike Elomaa varttui. Marski istuu vieressä, kun Kike Elomaa ajaa mersullaan ja saa idiksiä.

Marski, Timo-tiikeri, Kike Elomaa ja Sylvi-Tuulikki.

Olipa outo loikkaus. Oikeastaan kaksi.

Ensin Ritva Elomaa seisoi eduskunnan kirjastossa. Hän ja parikymmentä muuta kansanedustajaa ilmoittivat 13. kesäkuuta, etteivät jäisi Jussi Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin. Elomaasta tehtiin uuden eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja.

Kului kymmenen päivää. Elomaalla oli taas ilmoitettavaa. Nyt hän astui kameroiden eteen vierellään Jussi Halla-aho.

Tiedotustilaisuutta pystyi seuraamaan tietokoneelta, eri uutissivustot näyttivät sen.

Vuorosanat olivat kuin vihkialttarilta:

”Minä, Ritva Kike Elomaa…”

Halla-aho kuunteli vieressä ilmeettömänä.

”En ikinä ajatellut, että tulis kansanedustaja, niin kuin isästä joskus.”

”Pieneltä paikkakunnalta kuitenkin kun ollaan.”

”Mä olen hoitsu ammatiltani ja ammattiurheilija ja pieni yrittäjä. Ja sitten artistin hommia tehnyt.”

Lopulta Elomaa sanoi:

”Mä olen pahoillani tästä” – Elomaa heilautti kättään puolelta toiselle  – ”episodista”.

”Menin porukoihin mukaan.”

Porukoihin mukaan meneminen oli alkanut kaduttaa, Elomaa kertoi, joten hän oli ottanut yhteyttä Laura Huhtasaareen ja Leena Mereen.

”Sanoin, että pidetään tytöt palaveri.”

R-kirjain sorahti, kun Elomaa sanoi painokkaasti kameroille:

”Mä tunnen olevani perussuomalainen.”

Hän piti pienen tauon.

”Se perus-Kike is back.”

Jussi Halla-ahoakin hymyilytti.

”Siellä oli kaikkii kuule Suomen Pankin ihan päällysmiehii.”

Kike Elomaa ajaa eduskuntatalon nurkalle hopeanvärisellä mersulla.

Hänellä on Adidaksen lenkkarit, mustat farkut, Karjurock-festivaalihuppari ja ajo-ohje printattuna.

Vielä 20 minuuttia sitten Elomaa istui eduskunnan täysistuntosalissa tummansinisessä jakkupuvussa kuuntelemassa kyselytuntia. Siellä puitiin perussuomalaisten viiden kuukauden takaista hajoamista. Ministereiltä tentattiin, kuka tiesi hajoamisesta mitä ja missä vaiheessa.

Elomaa ei pyytänyt puheenvuoroa. Ei välihuudellut, niin kuin jotkut kansanedustajat kiihdyksissään.

”Kuuliksä, ku Li Andersson kysys siit takakontist?” Elomaa sanoo.

Hän kertoilee päivästään. Aamulla oli tilaisuus, jossa keskusteltiin maksuhäiriömerkinnän saaneiden ihmisten tilanteesta. Rkp:n kansanedustaja Joakim Strand oli järjestänyt tilaisuuden ja kutsunut Elomaan.

”Hän ties, että mä olen kiinnostunut kuin hoidettais niitten ihmisten asioita. Me tehdään vähän yhteistyötä hänen kanssaan tässä asiassa.”

”Siellä oli kaikkii kuule Suomen Pankin ihan päällysmiehii.”

”Se kesti kahteen asti, mutta mä joutusin meneen kahdeltatoista sit valiokuntaan.”

Elomaa on toisen kauden kansanedustaja, jäsenenä sivistysvaliokunnassa, varalla maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

Hän vilkuilee oikeanpuoleiselle kaistalle.

”Hetkinen! Mun ois pitänyt tonne lähtee!”

Hän oli vähällä jatkaa suoraan Turuntielle, kotia kohti Maskuun.

”Ei saakutti!”

Hän ehtii viime hetkellä vaihtaa kaistaa ja ohjaa kohti Lahden moottoritietä.

 

Yleensä Elomaan vieressä etupenkillä istuu Marski.

”Jos on Kimmo tai joku muu, niin hän joutuu taakse.”

Kimmo on Elomaan mies, Marski koira.

Kerran tuli ylinopeussakot, kun Marski oli kyydissä. Kamera välähti.

”Siinähän näkee vieruskaverin kans.”

Kuusi vuotta sitten Elomaa kävi katsomassa espoolaista pentuetta ja ihastui heti yhteen pennuista. Parin viikon päästä kasvattaja soitti. Huonoja uutisia. Elomaan valitsemalle koiralle oli alkanut kasvaa pitkä karva. Akitojen kuuluu olla lyhytkarvaisia. Pitkäkarvainen ei kelpaisi näyttelyihin.

Hyvä vaan, Elomaa oli sanonut, hän ei välitä koiranäyttelyistä. Ja jos joskus syntyisi toinen pitkäkarvainen akita, hänelle voisi soittaa.

Kolme vuotta sitten soitettiin. Marskin rinnalle tuli Sylvi-Tuulikki.

On ”kolme kovaa Sylviä”, olympiavoittaja Sylvi Saimo, näyttelijä Sylvi Salonen ja presidentin puoliso Sylvi Kekkonen. Tuulikki on Elomaan toinen nimi. Se oli ihan pakko sisällyttää koiran nimeen, koska emo sattui olemaan Tuuli.

”Ne on mulle maailman rakkaimmat”, Elomaa sanoo Marskista ja Sylvi-Tuulikista.

”Ne rakastaa olla autossa.”

Elomaa viihtyy itsekin autossa. Laskujensa mukaan hän on ajanut yli kaksi ja puoli miljoonaa kilometriä, yli 2 000 kertaa Suomen päästä päähän. Ennen kansanedustajaksi pääsemistä Elomaalla oli keskimäärin 15 laulukeikkaa kuukaudessa, eri puolilla Suomea, yli 20 vuoden ajan. Ei ollut keikkabussia, harvoin edes bändiä. Elomaa oli yhden naisen show. Hän ajoi keikoille itse.

Nyt eduskunta kustantaisi kansanedustajan matkat Maskun ja Helsingin välillä, mutta hänen pitäisi käyttää bussia tai junaa. Elomaa ajaa mieluummin, omalla kustannuksellaan.

”Näin kun mä ajelen itekseni, siinä tulee joskus jotain idiksiä.”

Niin kuin tämäkin idea: Elomaa ei aio lähettää tuttaville ja sidosryhmilleen joulukortteja. Hän tekee levyn ja lähettää sitä. Levylle tulee lähinnä Elomaan vanhoja äänityksiä, mutta nimikkokappaleen Suomi on mun maa hän äänittää uudelleen.

”Se on niin hyvä biisi, semmonen kantaaottava.”

”Mua jännittää. En ole kymmeneen, yhteentoista vuoteen ollut studiossa.”

Marski ja Kike Elomaa kotona Maskussa.

Marski ja Kike Elomaa kotona Maskussa.

Entä jos ei laulaisikaan verenperinnöstä vaan pelkästä perinnöstä, tuottaja Petri Kokko ehdottaa. Laulaisikin:

”Suomi on mun maa, savusaunan karhun maa.

Perintönä isiltä saatu sisu, meitä kuljettaa.”

Kokko istuu lahtelaisen omakotitalon kellarissa monitorien ääressä. Kaiuttimista tulvii Kike Elomaan matala altto.

Elomaa seisoo vieressä ja kuuntelee. Käsivarsi lepää Kokon työtuolin selkänojalla, jalka naputtaa tahdissa hapsumaton pehmustamaa lattiaa.

”Kyllä mä haluaisin, että se on verenperintö”, Elomaa sanoo.

Toinen säkeistö:

”Kun isät ja isoisät ampui rajoilla,

niin äidit ja äidinäidit raatoi kotona.

Silloin tehtiin perustukset, ne joilla nyt eletään.

Ne kestää vielä huomenna, sadan vuoden perästä, ne on terästä.”

”Mä haluan, että se terästä tulee oikein sieltä”, Elomaa sanoo.

Kokko: ”Mites sun ääni? Otetaanko vielä kerran?”

Elomaa: ”Otetaan otetaan!”

Tuntematon sotilas alkaa. ”Hei! Annetaan sit nelosesta kymppiin. Arvosanat.”

Sali pimenee Helsingin Tennispalatsin elokuvateatterissa. Juuri ennen kuin Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas alkaa, Kike Elomaa kumartuu kuiskaamaan:

”Hei! Annetaan sit nelosesta kymppiin. Arvosanat.”

Arvosanat päätetään antaa elokuvan jälkeen ravintolassa.

Kävisikö japanilainen? Elomaalle sopii ilman muuta.

”Japanilaisessa mä en ookaan koskaan ollut, kiinalaisessa tietysti monta kertaa.”

Pöydässä Elomaa ehdottaa maljaa.

”Otetaanpas Tuntemattomalle!”

Hän kiittelee kaunistelematonta sotakuvausta ja roolisuorituksia.

”Mun mielestä oli valtavan hyvä toi [Paula] Vesala. Sellanen koruton.”

Arvosanaksi tulee kiitettävä, yhdeksän miinus.

”Yhdestä asiasta mä vähän…”

Elomaa ei pitänyt kohtauksesta, jossa näytettiin arkistokuvaa Mannerheimin ja Hitlerin tapaamisesta.

”Jälkikäteen on helppo sanoa, että mitä sitä menit tapaamaan.”

Marski, Sylvi-Tuulikki ja Kike Elomaa kotikuntosalilla autotallissa.

Marski, Sylvi-Tuulikki ja Kike Elomaa kotikuntosalilla autotallissa.

Lapsuudenkodissa isän työhuoneen seinällä roikkui marsalkan muotokuva. Työpöydällä oli patsas, joka esitti ylipäällikön ratsua. Isä oli sotaveteraani, pienviljelijä, myöhemmin myös Smp:n kansanedustaja.

Kike Elomaasta piti tulla keskustan kansanedustaja.

Kymmenen vuotta sitten Varsinais-Suomen keskusta pyysi ehdolle eduskuntavaaleihin. Elomaa suostui. Mutta kun piirikokous äänesti ehdokkaista, hän tippui listalta pois.

Pian sen jälkeen Timo Soini ehdotti tapaamista. Vuonna 2007 perussuomalaiset oli alle kahden prosentin puolue, Soini tarvitsi tunnettuja ehdokkaita. Elomaasta tuli perussuomalainen.

Hän pääsi eduskuntaan toisella yrittämällä, yli 13 000 äänellä, perussuomalaisten kolmanneksi parhaalla tuloksella; vain Soini ja Halla-aho saivat enemmän ääniä.

Elomaa on puhunut veteraanien, vanhusten, ylivelkaantuneiden ja eläinten oikeuksista.

”Mulla on se oikeudenmukaisuuden tavoite.”

”Haluaisin ihan yksilötasolla parantaa jonkun ihmisen elämää. Musta tuntuu, että olen poliitikkona onnistunut siinä parhaimmin.”

Elomaa sanoo auttaneensa järjestämään vanhuksille palvelukotipaikkoja, jos vaikka vanhuksen naapuri on soittanut.

”Se pienen ihmisen puolustaminen, se on perussuomalaisilla aina ollut.”

”On tietysti elänyt se tilanne. Puolue on pikkusen muuttunut.”

”Kyllä mä ehkä vähän suvaitsevaisempi olen kuin normaali… Täytyy se myöntää. Maahanmuutto ja kaikki.”

 

Elomaata pidettiin varmana tapauksena. Perussuomalaisten hajottamisen puuhamiehet ajattelivat, että hän ainakin olisi valmis kääntämään selkänsä Jussi Halla-aholle. Elomaa oli ensimmäisiä perussuomalaisten rivikansanedustajia, jolle hajoamisajatus esiteltiin.

Puoluekokouksen jälkeisenä maanantaina, 12. kesäkuuta, puhelin soi. Soittaja sanoi, että seuraavana aamuna olisi kokous Helsingissä.

Elomaa lähti tien päälle varhain tiistaina. Oli 200 kilometriä aikaa ajatella.

Kokous Hotelli Vaakunassa alkoi yhdeltätoista. Kaikki ”vanhat parrat” olivat siellä. Timo Soini irrotti rinnastaan perussuomalaisten puoluepinssin.

Halla-ahoa Elomaa ei tuntenut. Hän oli tavannut Brysselissä työskentelevän maahanmuuttobloggarin vain muutamia kertoja. Kiersi huhu, että Halla-ahon kannattajat olisivat juhlineet puheenjohtajavalintaa natsitervehdyksin.

Soini vai Halla-aho? Valinta oli helppo.

Marraskuussa puolustusministeri Jussi Niinistön avustaja Petteri Leino sanoi Ilta-Sanomien toimittajalle, että Elomaa oli oikein hehkuttanut uutta eduskuntaryhmää:

”Olisit kuullut, miten Kike Elomaa kehui meidän uutta ryhmäämme, hieno olla tässä porukassa, hän sanoi Vaakunassa. Tämä on upea porukka, hän toisteli.”

Elomaan mielestä Jussi Halla-aho on ollut yllättävän rakentava ja ”kultainen”.

Se oli upea porukka. Oli Louhelaisen Anne, jolla on pitkäkarvainen saksanpaimenkoira. Lindströmin Jarin kanssa oli treenattu eduskunnan punttisalilla.

Ja Soini.

Puoluekokouksessa Soinia oli kohdeltu ikävästi. Hänelle ei ollut mietitty mitään erityistä kiitosnumeroa iltajuhlaan. Oli vain tyrkätty samalle lavalle Halla-ahon kanssa. Ministerinpaikkakin oli menossa alta. Ruma loppu 20-vuotiselle puheenjohtajanuralle.

”Ihmisillä on sellainen tapa”, Elomaa sanoo, ”että he jotenkin helposti kasvattavat paniikkia. Tehdään överisti, paisutellaan, että nyt käy näin ja näin.”

”Se paisui ja paisui, ruvettiin näkemään demoneja joka puolella.”

Asiat etenivät vauhdilla. Kaksi vuorokautta puoluekokouksen päättymisen jälkeen oli jo erottu eduskuntaryhmästä, koko upea uhmakas porukka.

Sitten ihmisiltä alkoi tulla viestejä sosiaalisessa mediassa ja sähköpostiin.

”Olette kyllä tehneet kaikkien aikojen takinkäännön.”

Kolme päivää loikkauksen jälkeen Elomaa kirjoitti Facebookiin:

”Taas matkalla Helsinkiin. Ajatukset seilaavat päässä…”

Kahden vuoden päästä olisi ollut uusi puoluekokous. Ehkä olisi pitänyt katsoa, miten asiat Halla-ahon kanssa menisivät.

”Olette vain katkeria kun oma hevonen ei voittanut! Hävetkää luopiot!!”

Viisi päivää loikkauksen jälkeen Elomaa kysyi Facebookissa:

”Haluan olla äänestäjilleni avoin ja kysyn: teinkö oikean valinnan?”

Pian sen jälkeen soitto Leena Merelle. Kike is back.

Elomaan mielestä Jussi Halla-aho on ollut yllättävän rakentava ja ”kultainen”.

”Sympaattisia on myös [Pekka] Haavisto. Ja [Lauri] Ihalainen. Sydämeltään hyviä. Eikä millään lailla aliarvioi toista, oli se kuka tahansa.”

”Jos niitten kanssa jutteleekin, ne ei kattele yli tai ali tai ajattele jotain muuta. Jos sanot jotain, ne kuuntelee. Ja pitää jokaista samanarvoisena.”

Mutta kukaan ei ole täydellinen:

”Jokaisessa meissä, kaikissa kansanedustajissa, täytyy olla jotain vähän narsistia. Että me ollaan siellä. Halutaan sinne.”

SK-Video: Näin nousee Kike Elomaalta rauta.

Nyt ollaan sitten eri porukoissa. Siniset ja perussuomalaiset kuittailevat toisilleen eduskuntasalissa ja sosiaalisessa mediassa.

”Valitettavaa.”

”Täytyy lopettaa tämä puukottelu.”

Kimmo soittaa.

”Joo, mä olen Vappun kans täsä näin. Elokuvan jälkeen tultiin syömään. Ollaan syöty japanilaista sushia ja vihreäteejäätelöä”, Elomaa sanoo puhelimeen.

”Ai Sylvi ei oo syönyt eikä kakkinut ollenkaan? Voi voi.”

”Hei kuule, sä näet Vapun sit ensi maanantaina. Tulee toimittaja meille käymään.”

Elomaata naurattaa.

”Mä kysyn häneltä!”

”Hyvä on. Hei hei.”

Puhelun jälkeen Elomaa sanoo:

”Jos ei toukokuun ensimmäisenä aurinko paista, niin mitä sitten on?”

No?

”Se on vappu pimiä!”

”Kimmo on semmonen, että jos hän on huonolla päällä niin… Mutta jos on hyvällä päällä, se on ihan huippu.”

 

Tie on kapea ja mutkat jyrkät. Isot talot, suorat aidat, hyvin lanatut tiet. Hevosia käyskentelee aitauksissa.

Kylä Maskun laidalla on vaurainta maaseutu-Suomea.

Kike Elomaan lapsuudenkoti ei ole täältä kaukana. Nopperlan tilalle Lokalahteen ajaisi Maskusta alle tunnissa.

Jo Elomaan isovanhemmat asuivat Nopperlan tilaa, jossa veljenpoika nykyään järjestää Karjurock-festivaalin.

Vanhemmat viljelivät sokerijuurikasta. Oli kanoja, sikoja ja valtava sonni, Jölväri. Lehmät niittivät mainetta maatalousnäyttelyssä. Äiti keitti ruoaksi palsternakkaa. Lapset pantiin keräämään kiviä pelloilta.

Perheen pienin, Ritva, syntyi Nopperlan tilan kammarissa keskikesällä 1955. Joku, ehkä isä, keksi vauvalle lempinimen Kike. Kukaan ei muista, miksi juuri Kike.

Nopperlan tilan vieressä on järvi, jonka rannalla on Elomaan vanhempien vanha kesämökki. Kesällä 1976 Elomaan veli kutsui sinne kaverinsa Kimmon. Mökillä oli Helsingistä käymässä myös Kike, joka työskenteli Koskelan sairaskodissa hoitajana.

Maskussa tienvierustojen viljelysmaa kumpuilee mustaa multaa. Tie vie joen yli. Pian joen jälkeen käännös oikeaan, hiekkatielle, josta haarautuu lyhyt katu. Se on oikeastaan pihatie, mutta on siinä sentään kunnan katukyltti: Kikenpolku.

”Ne likat alkoi olla niin isoja. Mä tiesin et siellä käytetään aineita, mä en halunnut lähteä siihen.”

Eteisessä on viidet Adidaksen kengät. Se on Kike Elomaan merkki, hänen vanha sponsorinsa.

”Marski, mitäs me kekattais jotain hyvää sulle?” Elomaa juttelee yläkerrassa.

”Poju, poju.”

Elomaat muuttivat Maskun-taloon vuonna 1980. 600 neliötä, 13 huonetta. Olohuoneen katosta roikkuu kolme kristallikruunua. Öljyvärimaalauksia ympäröivät kullanväriset kehykset. Mannerheimista on kaksi kuvaa.

Elomaa johdattaa uima-altaalle johtavan käytävän varrella olevaan huoneeseen.

”Tällä on Mannerheimiä vähän enemmänkin.”

”Toi on isän tekemä”, Elomaa näyttää merimaisemaa esittävää työtä, ”hän teki vesiväreillä todella hienoja jutskia.”

Elomaakin on kokeillut maalaamista. Makuuhuoneen seinällä on hänen työnsä, kaksi painivaa tiikeriä.

”Ja siinä on mun ja Kimmon hääkuva”, Elomaa osoittaa sängyn yläpuolelle.

Häitä juhlittiin kaksi vuotta sen jälkeen, kun Kike ja Kimmo Elomaa olivat tavanneet kesämökillä Nopperlassa. Kike Elomaa anoi Helsingin sairaanhoito-opistolta lupaa suorittaa röntgenhoitajan opinnot loppuun Turussa, jossa Kimmo omisti kuntosalin.

Kike Elomaa alkoi käydä puntilla.

Pian oli ”täys meno päällä”. Aamulla ylös viideltä, lenkille ja salille. Sitten Turun keskussairaalaan, koulupäivän jälkeen taas kuntosalille.

Aamupalaksi Elomaa valmisti ”aamusötkön”. Lappoi oranssiin muovikippoon bulgarianjogurttia, päälle siemeniä ja marjoja. Lounaaksi seitiä tai kuivaa kanaa. Kananmunanvalkuaisia meni kolme, neljä päivässä, ehkä yksi tai kaksi hedelmää. Illalla seitiä tai kanaa.

Vuonna 1980 Kimmo kävi Tukholmassa ja näki siellä maailman parhaan naiskehonrakentajan, amerikkalaisen Rachel McLishin. Kun Kimmo palasi kotiin, hän sanoi Kikelle: sinä vielä voitat McLishin.

Samana vuonna Helsingin Töölössä järjestettiin ensimmäiset epäviralliset kehonrakennuksen Suomen-mestaruuskilpailut. Kike Elomaa voitti.

Seuraavan vuoden toukokuussa tuli Euroopan-mestaruus Lontoossa, heinäkuussa World Games -voitto Kaliforniassa. Elokuussa Rachel McLish jäi hopealle, kun valkoisiin bikineihin sonnustautunut Elomaa kruunattiin Miss Olympiaksi Philadelphiassa. Elomaa kisasi aina valkoisissa.

Hän hymyili Wrigleyn purkkamainoksessa ja mainosti Salama-akkua. Seisoi Saabin katolla bikineissä, kun auto kiersi jääkiekkohallin jäällä erätauolla.

Tuli rahaa.

Mutta lokakuussa 1982 Atlantic Cityssä Miss Olympia -kisoja seurannut STT:n toimittaja raportoi:

”Kike Elomaalle uran ensimmäinen tappio. Tuomaripeli suututti.”

Elomaa osallistui Miss Olympia -kisoihin vielä seuraavana vuonna. Ei tullut mitalia.

Vuonna 1985 hän lopetti kehonrakennusuransa.

”Ne likat alkoi olla niin isoja.”

”Mä tiesin et siellä käytetään aineita, mä en halunnut lähteä siihen. Mä en oo koskaan käyttänyt.”

Kimmo Elomaa myi urheilijoille hormoneita kymmenen vuoden ajan, 1970-luvun puolivälistä lähtien, ennen kuin jäi kiinni. Kike Elomaa sanoo, ettei tiennyt miehensä bisneksistä.

Hän julkaisi levyn.

Hän osti Kari Tapion vanhan mikserin ja aktiivikaiutinkaapin. Teetätti kappaleistaan taustanauhat. Luvannut en ruusutarhaa. Aurinko taas paistaa. Tulikirjaimin.

Kimmo Elomaa istui vankilassa ensin Ruotsissa sitten Suomessa. Törkeitä veropetoksia, pimeän työvoiman käyttöä.

Kike Elomaa kiersi lähiöbaareja.

Kun oikein asetteli, auton takakonttiin mahtui mikseri, jalat, kaksi kaiutinkaappia ja johdot. Baarin lavalla hän pani taustanauhan minidiscistä pyörimään. Joskus keikkojen jälkeen asiakkaat yrittivät auttaa tavaroiden kantamisessa.

 

’Talonmies”, Kimmo Elomaa esittelee itsensä Maskun-talon pihalla.

Hän pesee vaimonsa kakkosautoa, vanhaa mersua, jonka rekisterikilvessä lukee ”BOD-1”.

Kike Elomaa kävelee koirien kanssa pihan poikki.

”Jaha, Elomaa vetelee autoo. Toi olikin niin likanen”, hän sanoo.

”Mä pesen sitä varten, kun sä lähet kaupungille, niin jos mutiaiset tykkäis paremmin”, Kimmo Elomaa sanoo. ”Minust ne ei tykkää. Ihmekkös tuo.”

Kike Elomaa kävelee mahdollisimman nopeasti ohi: ”Joo joo. Hyvä on.”

Hän huomaa autotallin edessä Kimmon ystävän.

”Terve! Onks se Jartsa!”

Jartsa ja Kimmo lähtevät talolle: ”Me mennään ottamaan konjakki ja tupakki polttamaan.”

Sisällä Kimmo esittelee kaverilleen huonetta, jonka seinät ovat kuin leikekirja, täynnä Kikeä: vanhoja kehystettyjä valokuvia ja mainosjulisteita.

Kimmo kertoilee Jartsalle: ”Ja mä sanoin, et ei siellä oo ku yks likka vastas, se on se Rachel McLish.”

”Kike oli aivan ylivoimainen.” 

Sisältö