Juomisen voi aloittaa lounaalla, eikä kukaan voi pysäyttää putkea – Brysselissä ei toivuta alkoholismista, sanoo Merja Kyllönen

Kukaan ei voi pakottaa viinaan menevää europarlamentaarikkoa hoitoon, mutta tarjolla on kuitenkin laadukas työterveyshuolto.

alkoholismi
Teksti
Karoliina Paananen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juuri kukaan ei voi puuttua europarlamentaarikon juopotteluun. Suomen Kuvalehti kysyi joulukuun alussa perussuomalaisten puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta, aikooko puolue reagoida europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps) alkoholiongelmaan.

Halla-aho sanoi, ettei puolue voi muuta kuin jakaa ohjeita ja neuvoja, eikä puheenjohtajakaan voi ryhtyä esimiehen tapaan varsinaisiin kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Äänestäjät valitsevat edustajan tehtävään, ja parlamentti maksaa palkan, mutta kukaan ei voi tehdä juomisesta loppua.

”Viime kaudella kyllä pohdin, että ihmispolo pystyy juomaan itsensä hengiltä aivan rauhassa, eikä kukaan siihen varsinaisesti puutu”, sanoo entinen europarlamentaarikko, kansanedustaja Merja Kyllösen (vas). Kyllönen oli Euroopan parlamentissa vuosina 2014–2019.

Kyllösen mukaan meppi jää alkoholiongelman kanssa helposti yksin, koska työskentely on hyvin itsenäistä ja parlamentaarikoilla on vahva koskemattomuus.

Edustajat päättävät pitkälti itse, kuinka paljon he osallistuvat kokouksiin ja istuntoihin. Eivätkä journalistitkaan seuraa europarlamentaarikkojen läsnäoloa ja aktiivisuutta parlamentissa yhtä tarkkaan kuin kansanedustajien.