Jari Tervo: Suomi-kuva on turvapaikanhakija yrittämässä itsemurhaa siniristilipun edessä

ESSEE: Kun tolkun ihmisiksi itsensä ylentäneet vaikenevat, he toimivat kaikupohjana rasistien kuorolle, vahvistavat sen ääntä.
Kotimaa 14.4.2017 18:43
Teksti Jari Tervo Kuvitus Outi Kainiemi

© Outi Kainiemi

Kansainvälinen naistenpäivä on ehtinyt kymmentä vaille iltaseitsemään, kun Helsingin Rautatientorilla turvapaikanhakija yrittää hirttäytyä.

Mies kiipeää torin laidan lehmukseen. Kuuluu kiihkeää vieraskielistä puhetta. Suomalaisen näköinen nainen soittaa kännykällä, luultavasti hätäkeskukseen. Huomioliiviset miehet puskevat ison vihreän roskasäiliön puun kylkeen ja kapuavat sen päälle. Meinaaks tää hirttää ittensä tai jotain, miehen ääni kysyy. Vain suomeksi puhutaan kuin säästä kun ihminen yrittää riistää henkensä silmien edessä. Ei se uskalla, naisen ääni toistelee. Huutojen taustalta kuuluu musiikkia ja kuulutuksia. Muualla elämä jatkuu kuten aina. Keski-ikäinen suomalainen nainen ilmestyy kuvaan pyytämään videon kuvaajaa lopettamaan tallennuksensa.

Turvapaikanhakija istuu puun oksalla ja näyttää setvivän köyttä. Hänen hahmonsa näkyy epäselvänä valonsa kadottanutta taivasta vasten. Roskasäiliön päällä seisova mies kiipeää puuhun ja kurkottaa päiviensä päättäjää lenkkarijalasta kiinni. Myös toiselta puolen lehmusta epätoivoista tavoitellaan.

Pakkopalautuksia ja virheellisiä turvapaikkapäätöksiä vastustavat turvapaikanhakijat ovat pitäneet leiriään Rautatientorilla jo viikkoja. Heidän telttansa sijaitsee torin Ateneumin puoleisessa päässä. Heidän mielenosoitukseensa ottaa osaa myös suomalaisia vastaanottokeskusten virkailijoita ja eri järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöitä.

Kiihkokansalliset rasistit majailevat torin Kansallisteatterin puoleisessa päädyssä terassilämmittimin lämmitetyssä teltassa. Ryhmät ovat kyräilleet toisiaan viikkoja. Poliisi valmistautuu purkamaan leirit heti, kun tilanne kärjistyy. Rautatientorilla eivät ole kohtaamatta maahanmuuttokeskustelun ääripäät. Vastakkain ovat ihmisoikeudet ja rasismi. Sisäministeri käy kuuntelemassa molempien leirien näkemyksiä, ikään kuin ihmisoikeudet olisivat sittenkin neuvottelukysymys.

Perustuslakiin on kirjoitettu: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.” Tätä on ollut vaikea niellä niin rasistien kuin niin sanottujen tolkkujen eli niitten, jotka seuraavat katseella vihan valtaa. He kun eivät halua leimautua.

Eikö perustuslaki olekin kuin joulun sanoma? Sitä ei saa koskaan unohtaa, mutta sen pykäläntarkka noudattaminen tekisi politiikan arjesta helvettiä. Ei lainsäätäjä ole voinut noin kirjoittaa tai jos on kirjoittanut, ei ainakaan ole sitä tarkoittanut. Yhdenvertaisuuden täytyy tarkoittaa vain suomalaisia.

Ihmisoikeusasioissa perustuslakiin nojaaville on keksitty haukkumasana, perustuslakifundamentalistit. Se kuulostaa mustapartaiselta ja turbaanipäiseltä. Ketkä muut ovat fundamentalisteja? Aivan oikein, islamilaiset fundamentalistit, terroristit. Perustuslakifundamentalistit perustelevat, miksi islamilaiset fundamentalistit saavat jäädä maahan. Niin sen täytyy olla. Näin yksi uudissana ajatusta kuljettaa.

Myös toinen ajatus kulkee, nyt taloudellinen: turvapaikanhakijoitten ihmisoikeuksista voidaan varmasti leikata, kun myös muualta joudutaan ankarassa taloudellisessa tilanteessa karsimaan. Kaistapäinen rinnastus kuulostaa nopealla lukemisella lähes loogiselta. Kaikkien on osallistuttava talkoisiin. Suomalaiset ovat Suomessa oikeutettuja isompiin ihmisoikeuksiin kuin muut, eritoten turvapaikanhakijat, koska Suomi kuuluu suomalaisille ja me olemme asuneet täällä… pitkään?

Täkäläinen tapa on etsiä keskitietä myös sieltä, missä sitä ei ole.

Lääkäriä jännitti ryhtyä hoitamaan paperittomia.

Parin minuutin ponnistelujen jälkeen turvapaikanhakija saadaan riistettyä alas puusta, vielä elävien kirjoissa. Kenties hän kiipesi katsomaan, näkyykö lehmuksen oksalta vielä pimeämpään paikkaan kuin Helsingin iltaan. Hänet kannetaan sivummalle ja lasketaan selälleen pyörätielle. Parikymmentä ihmistä tungeksii hänen ympärillään.

Vieraskieliset korottelevat ääntä. Suomalaiset eivät näe siihen vieläkään syytä. Kaukaa kuuluu hälytysajoneuvon nouseva ja laskeva ulina. Sireenille on ulkoistettu sen kertominen, miltä lakonisesta kantaväestöstä tuntuu. Ihmiset hajaantuvat turvapaikanhakijan ympäriltä. Hän turvaa lehmuksen jälkeen nyt kylmään asvalttiin, jää makaamaan sille puhumattomana ja liikkumattomana, odottamaan ensihoitajia. No olipa nyt jotain taas, miesääni sanoo suomeksi.

 

Tapaan paperittomien klinikan lääkärin Itiksen kahvilassa. Hän on kolmekymppinen nainen. Hän on työskennellyt klinikalla viitisen vuotta. Parikymmentä lääkäriä ja muita terveydenhoidon ammattilaisia työskentelee paperittomien terveyden hyväksi. Myös tulkkeja tarvitaan. Klinikka palvelee vaivanalaisia pari tuntia yhtenä arki-iltana viikossa. Huomaan myöhemmin, että klinikka on liian kiiltävä sana kuvaamaan tilaa, jossa paperittomia hoidetaan.

Lääkäri asuu Länsi-Helsingissä, minä Etelä-Helsingissä. Meillä on samanlainen vuosientakainen ensi kokemus Itäkeskuksesta: onko tämäkin Helsinkiä. Joka toisesta vastaantulijasta näki heti, että juuret ovat muualla.

Lääkäriä jännitti ryhtyä hoitamaan paperittomia, mikä vielä viisi vuotta sitten tarkoitti vain Romanian ja Bulgarian romaneja. He eivät ole EU-kansalaisina varsinaisesti paperittomia, mutta he eivät myöskään kuulu sairausvakuutuksen piiriin.

Jännitys lientyi, kun lääkäri huomasi potilaitten olevan tavallisia ihmisiä tavallisine kremppoineen. Heitä liikuttavat ja huolettavat samat asiat kuin meitä. Kun lääkäri diagnosoi nuorella naisella epätäydellisen keskenmenon, hän tunsi auttaneensa. Hoitamattomana se olisi infektoitunut. Lääkäri tuntee edelleen työskentelevänsä hyvän asian puolesta, vaikka vain särkylääkettä voi antaa selkäkipuihin, kun niitten syytä, jatkuvaa yöpymistä autossa, ei voi poistaa.

Klinikka on saanut laitteensa lahjoituksena. Toimintamenoihin tulee avustusta järjestöiltä. Henkilökunta työskentelee ilmaiseksi. Varsin avokätisesti klinikkaa rahoittavat natsit. Viime itsenäisyyspäivänä järjestettiin kampanja, jolla kerättiin rahaa tasa-arvoa, demokratiaa ja monimuotoisuutta tukeville järjestöille. Kampanja juonittiin niin, että lahjoittajat lupasivat tietyn summan per jokainen natsi, joka osoittaa mieltään aatteensa puolesta Suomen itsenäisyyspäivänä. Natsit marssivat paperittomien klinikalle 30 000 euroa. Aivan varmasti tahtomattaan. Rahoilla parannetaan ihmisiä. Se on aina varma tapa parantaa maailmaa.

Irakin ihmisoikeustilanne ei muuttunut, vaan Suomen poliittinen tilanne.

Maaliskuisena arki-iltana juuri ennen vastaanottoa paperittomien klinikan tämäniltaiset työntekijät kokoontuvat rinkiin. Vapaaehtoista työtä tekee kaksi lääkäriä, kaksi hoitajaa, yksi kätilö, kolme tulkkia, yksi vastaanottovirkailija, yksi hiv-pikatestien tekijä. Kaksi sairaanhoitajaharjoittelijaa tarkkailee. Potilaat näyttävät 30–60-vuotiailta mutta saattavat olla vasta 20–50-vuotiaita. Kova elämä vanhentaa. Tulkki keskustelee repivästi yskivän keski-ikäisen naisen kanssa romaniaksi, suomentaa vastaanottovirkailijalle: astma. Potilas puhuu kovaäänisesti kännykkään, huokaa voipuneesti yskänpuuskien välillä: ”Oi, mama.” Sitä ei tarvitse suomentaa.

Klinikan työntekijät odottavat potilaitten joukkoon ilmestyvän vuoden mittaan yhä enemmän paperittomia. He ovat saaneet maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Hallinto-oikeus on hylännyt heidän valituksensa. Kotimaahansa he eivät halua palata, varmaan kuolemaan.

Suojatonta paperittomien joukkoa voivat riistää sekä ihmiskauppiaat että muut sieluttomat. Maahanmuuton ministerityöryhmä ei halua kutsua näitä ihmisiä paperittomiksi, vaan ”laittomasti maassa oleskeleviksi”. Laki ennen kaikkea, myös ennen oikeutta. Hallitus loi itse uuden kurjaliston Suomeen kiristämällä turvapaikan saamisen kriteerejä. Irakin ihmisoikeustilanne ei muuttunut, vaan Suomen poliittinen tilanne. Tänne tuli hallituksen mielestä liikaa turvapaikanhakijoita.

Maahanmuuton ministerityöryhmän haukkamaisesta äyskäisystä (”toimenpidesuunnitelma laittoman maassa oleskelun ehkäisyyn ja hallintaan”) jää mieleen kumajamaan byrokraattinen kirkonkellon lyönti: ”Markkinoidaan kansalaisille mahdollisuutta ilmoittaa epäillystä laittomasta työnteosta poliisin vihjepuhelimeen.” Valtavan inhimillisen kärsimysnäytelmän Suomen-osuutta hoidetaan siis ilmiantamalla.

Hanke palaa mieleeni, kun paperittomien klinikan kätilö selittää nuorelle naiselle raskauden edistymistä. Tulkki kääntää bulgariaksi. Dobre, vauvaa odottava nainen sanoo. Asia tuli selväksi. Hän käy töissä, asuu Kyläsaaren hätämajoituksessa.

Pitäisikö minun nyt toimia, kuten kunnon kansalaisen? Pirauttaa vihjepuhelimeen? Heiluttaa kuuliaista häntää virkavallan edessä? Työnnän kännykän taskuuni. Teen lähtöä. Viisikymppiseltä mieheltä puuttuu toinen silmä. Nyökkäämme toisillemme, kun yhteistä kieltä ei ole. Viimeiseksi näen metrin pituisen hyvin vanhan naisen menevän vessaan.

”Valtio vois jakaa noille vahvoja köysiä perkele!”

’Olisiko halukkaita rakentamaan sellaisen joukkohirttäytymispaikan matuille? Nyt kun tämä eutanasikin on edennyt, niin ei kai siitä voisi tuomiotakaan saada. Voisi olla myös polttopaikka, tosin tarvitsisi sponsorin siihen kun, omat rahat ei enää verojen jälkeen riitä ostamaan bensiiniä niin paljon kuin tarvitsisi. Voisi olla myös tällainen ranskalaistyylinen giljotiini, jonka voi itse laukaista esimerkiksi narusta vetämällä.”

”Matu” on rasistien slangia. He eivät puhu turvapaikanhakijoista, vaan ”laittomista maahantunkeutujista”. Se liippaa aika läheltä ministerityöryhmän ”laittomasti maassa oleskelevia”. Toivotaan, että sattumalta.

Maahanmuuttokeskustelu on Suomessa pölvästelty umpikujaan. Ihmisoikeuksien puolustaminen on Suomessa ääriajattelua. Poliisi käy sakottamassa kirkolle paenneita paperittomia. Ihmisen oikeuksia puolustavien pitäisi antautua dialogiin rasistien kanssa, etsimään sitä olematonta keskitietä.

”Sirkus apinat puussa hahaha.” ”Valtio vois jakaa noille vahvoja köysiä perkele!” ”Voi kun olisi onnistunut.” ”Huomio huora! Huomen varmaan itkee lehdissä.” ”Mitä tuohon puuttumaan. Olisipa yksi matu vähemmän. Pelle kun on niin ei tuokaan temppu onnistunut!!!”

Netti täyttyi möykästä heti videon levittyä Rautatientorin itsemurhayrityksestä. Päällimmäisenä tarjoiltiin harmistusta yrityksen epäonnistumisesta. Viestit toitottivat verenhimoista riemua: kuoleman partaalle olemme onnistuneet kiusaamaan hädänalaisen ihmisen. Emme ole turhaan sontaa nettiin ja Suomen kaupunkien kaduille levittäneet.

Ihmisvihaa tuulettimeen heittävistä osa huutaa nimimerkillä. Hämmästyttävän monet näyttävät kirjoittavan omalla nimellään ja kuvallaan. Viha, rasismi ja väkivaltaan yllyttäminen ovat nyt normi. Kun tolkun ihmisiksi itsensä ylentäneet vaikenevat, he toimivat kaikupohjana rasistien kuorolle, vahvistavat sen ääntä. Turvapaikanhakijoita alkoi tulvia Suomeen vasta vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Vielä on mittaamatta, miten pitkälle vaaleissa viha kantaa.

Mitäpä rasisteilla olisi pelättävää, kun he nimimerkin suojaan piiloutumatta hekumoivat väkivallalla ja usuttavat siihen? Myös ministeri haluaa tietää, mitä mieltä he ovat maailmanmenosta. Hän on harvoja, joille se on jäänyt epäselväksi. Rupatellaan mukavasti tässä teltan kupeessa samalla, kun te vastustatte ihmisoikeuksia.

”Voisi olla myös iso plakaati, jossa luvattaisi, että näillä (siis joukkohirttäytymispaikka, polttopaikka, ranskalaistyylinen giljotiini) kun lähdet niin 72 neitsyttä varttuu taivaassa. Tämä ei ole rasistista kirjoitusta, vaan ajattelen matujen parhaaksi tavaksi poistua täältä ikuisuuteen, jos pääsevät. En tiedä.”

Suomi on hyvinvointivaltio. Turvapaikanhakijat ja paperittomat testaavat, onko meidän isänmaamme myös sivistysvaltio.

 

Turvapaikanhakijoitten ja rasistien telttojen helmat lepattavat kirpeässä kevätpäiväntasauksessa Helsingin Rautatientorilla. Leirejä erottaa toisistaan tyhjä luistinrata. Se on valovuoden pituinen. Turvapaikanhakijoitten leiristä näkee lehmukselle. Kun kuvaan puuta kännykällä, minua katsotaan pitkään. Muutaman viikon päästä lehmus puhkeaa lehteen.

Turvapaikanhakijat ovat yrittäneet tämän ja viime vuoden aikana seitsemänkymmentä kertaa itsemurhaa. Viisi on kuollut oman käden kautta.

Palaan lehmuksen luota kotinettiin tarkistamaan yksityiskohtaa. Käynnistän läppärillä jälleen kerran videopätkän Rautatientorilta. Kansainvälinen naistenpäivä on rientänyt iltaan. Kiihkeää, vieraskielistä puhetta. Vihreä roskasäiliö työnnetään lehmukseen kiinni. Itsemurhan yrittäjää ryhdytään pelastamaan mustalta oksalta.

Kyllä se pitää paikkansa. Turvapaikanhakijan koettaessa päättää päivänsä taustalla liehahtelee Helsingin päärautatieaseman edessä suuri siniristilippu. Kun videon pysäyttää, syntyy Suomi-kuva.