Ikuisuuskysymys: Kenen pitäisi valvoa lasten katselutottumuksia?

elokuvat
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
maarit pietinen

Uuden kuvaohjelmalain myötä Valtion elokuvatarkastamo muuttuu vuodenvaihteessa Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukseksi. VET:n viimeinen ja Mekun ensimmäinen, väliaikainen johtaja Maarit Pietinen, tuntuuko vanhan instituution loppu haikealta?

”Osa ihmisistä täällä tuntee suurta haikeutta. Henkilökohtaisesti olen ihan tyytyväinen. Yksi viranomainen ei enää voi vastata kaikkien kuvaohjelmien luokittelusta. Oli vähän turhauttavaa joutua katsomaan esimerkiksi kokonaisia tv-sarjoja. Pidän tehtävänmuutosta ihan tervetulleena ja tärkeänäkin.”

Uudessa systeemissä ohjelmien ikärajaluokituksista huolehtivat Mekun lisäksi teidän kouluttamanne uudet luokittelijat, joissa on lähinnä tv-yhtiöiden ja elokuva-alan edustajia. Eikö vastuuta voisi kokonaan siirtää koteihin, kun se käytännössä kuitenkin usein on lasten vanhemmilla?

”Periaatteessa kyllä, mutta se edellyttäisi, että vanhemmat aina katsovat itse ohjelman ja arvioivat sen ennen kuin näyttävät lapsille, mikä on mahdotonta. Tulevassa järjestelmässä otetaan käyttöön sisältösymbolit. Viranomainen ei pääse koteihin katsomaan, mitä siellä tapahtuu, joten yritämme antaa vanhemmille tietoa ja välineitä mahdollisimman valistuneiden valintojen tekemiseen.”

”Meille tulee palautetta erityisesti seksiin liittyvistä asioista. Kun ohjelman tiedoissa näkyy ikäraja 12 ja seksin symboli, vanhemmat tietävät, jos eivät halua lastensa sitä katsovan. Tietysti ikärajat jossain määrin toimivat myös houkutuksina. Hollannissa on ollut samanlainen systeemi vuodesta 2003. Osa lapsista käyttää tätä informaatiota niin, että täytyypä päästä katsomaan, kun on K16 ja seksin kuva. Osa ajattelee, että kiitos ei.”

Paitsi että levittäjät asettavat nyt itse ikärajoja, on perustettu yksityisiä ”elokuvatarkastamoja”. Haluatko mainostaa Mekun ikärajapalvelua uudessa kilpailutilanteessa?

”Itse asiassa en halua. Lain henki on vastuun siirtäminen meiltä pois ja media-alalle. Jos meiltä sitä palvelua tilataan, olemme yksi toimija muiden joukossa, mutta noudatamme samoja kriteereitä kuin muutkin. Sikäli olemme kaksoisroolissa, että vahdimme muiden luokittelijoiden toimintaa ja käsittelemme luokittelusta tehtyjä valituksia.”

Internet on kuvaohjelmien levityksen kasvava väylä, jossa kuka tahansa voi julkaista liikkuvaa kuvaa. Miten uusi laki suhtautuu siihen?

”Se on tässä laissa jätetty alan ulkopuolelle. Yksityisen ihmisen harrastusmielessä internetiin laittamat kuvaohjelmat eivät kuulu viranomaisen toimivaltaan. Lain tarkoitus on pääasiallisesti kontrolloida niitä, jotka levittävät kuvaohjelmia säännöllisesti ja taloudellisessa tarkoituksessa.”

Onko tässä mitään eroa vastaanottajan kannalta, jos sisältö on samanlaista?

”Ei ole, ja eduskuntakäsittelyssä nousivat keskusteluun pornosivustot, joihin ihmiset laittavat omia ohjelmiaan kaikkien katsottavaksi. Tämä on asia, jota pitää tietysti seurata. Mutta internet on globaali ja kansallisella lainsäädännöllä voidaan säännellä vain sitä, mikä tapahtuu Suomessa.”

1900-luvun Suomessa kiellettiin paljon elokuvia siinä uskossa, että fiktioelokuvat voivat olla vahingollisia myös aikuisille. Ajatteletko itse näin?

”En. Vuoden 2001 jälkeen ei aikuissensuuri ole ollut mahdollista. On asioita, jotka rikoslaki kieltää, mutta niiden arvioiminen on tuomioistuinten asia. Se on ainoa oikea tapa.”

Kuva Petri Kaipiainen