Huippu-urheilija ei aina kestä epäonnistumista – valmentajat tarvitsevat ihmissuhdetaitoja

Nykyään henkisen valmennuksen merkitys ymmärretään, mutta sitä voi olla yhä vaikea saada.
Kotimaa 12.8.2016 18:40
Uimari Ari-Pekka Liukkonen median ristitulessa Rion olympialaisissa 11. elokuuta 2016. © MARKKU ULANDER / Lehtikuva

Selitys on tuttu:

”Ei todellakaan mennyt niin kuin piti. En tajua, mitä tapahtui. Tavoite oli uida neljä sekuntia nopeammin. Meni ihan kokonaan vihkoon. Ensimmäinen satanen tuntui ihan hyvältä, mutta sitten alkoi kramppaamaan. Uinti hyytyi ihan pystyyn. Turha tässä on selitellä mitään”, olympiauimari Matti Mattsson kommentoi suoritustaan Yle Urheilulle välierän jälkeen.

Rion olympialaisissa urheilee 54 suomalaista. Moni heistä on jo ehtinyt pettyä suoritukseensa. Epäonnistumisen läpikäyminen voi olla ongelmallista. Tunteiden käsittely on perinteisesti ollut erityisesti suomalaisille miehille vaikea pala.

”Vaikka pettymysten käsittely on yksilöllistä ja opittavissa oleva psyykkinen taito, monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että sotatraumojen aiheuttama kyvyttömyys käsitellä tunteita on siirtynyt seuraaville miessukupolville”, kertoo Jyväskylän yliopiston professori, liikuntapsykologian dosentti Jarmo Liukkonen.

Urheilussa on koettu omanlaistaan ehdollistumista, kun aiemmat häviöt ovat latistaneet seuraavienkin kisojen odotukset. Urheilijoiden käsitykset omasta pärjäämisestä eivät ole alun alkaenkaan olleet kauhean hyvät, mikä on vaikuttanut suoritukseen.

Uusi epäonnistuminen taas vahvistaa uskomusta entisestään.

”Nuorten urheilijoiden tapa käsitellä epäonnistumisia on yleisesti ottaen parempi. Syynä on, että mukaan on tullut vastavalmistuneita valmentajia, jotka ymmärtävät paremmin tunteiden ja vuorovaikutussuhteiden merkityksen. Lisäksi aiemmat roolimallit ovat muuttuneet.”

 

Riossa on tänä vuonna kuultu monenlaisia selityksiä epäonnistumiselle. Joku syyttää vastustajaa, toinen itseään, ja kolmas ei osaa sanoa mitään.

Esimerkiksi näin:

”Kaverin pelityyli oli myrkkyä minulle. Sellaista matalaa, heikkoa heittoa, ei nopeaa pingistä, vaan kaveri piruuttaan kulutti aika paljon aikaa siinä. Minä olin valmiina syöttöön ja sitten se lähtee keräämään palloja siinä minuutin ajan. Oli vaikea saada rytmistä kiinni siinä. En saanut yhdessäkään vaiheessa siitä kiinni, vastustaja oli vaan niin vaikea”, selitti pöytätennispelaaja Benedek Oláh Ylelle.

Psykologiassa termillä attribuutio tarkoitetaan tapaa selittää onnistumisia ja epäonnistumisia itselle ja muille. Niitä on pysyviä, tilapäisiä, ulkoisia ja sisäisiä.

  • Attribuutio on sisäinen, jos urheilija selittää epäonnistumistaan esimerkiksi hermojen pettämisellä.
  • Pysyvänä se voi olla hyvin haitallinen, kun urheilija toistelee jokaisessa kilpailutilanteessa uskomustaan mielessään.
  • Ulkoisen attribuution kohdalla syy haetaan jostain muualta kuin itsestä. Silloin ei tarvitse kantaa itsesyytösten taakkaa hartioillaan.

Huiput eivät urheile vain omaksi ilokseen. Paineita asettavat lähipiiri, sponsorit, media ja yleisö. Asian merkitys kasvaa mielessä. Samalla epäonnistuminen alkaa kuulostaa yhä kammottavammalta, ja siitä tulee urheilijalle häpeäpaalu.

Paineita ei vähennä se, että kilpailujen taso kovenee koko ajan. Enää urheilija ei voita samoilla tuloksilla kuin neljä vuotta sitten.

”Siinä on todella paljon pelissä”, Liukkonen sanoo.

”Maailmanluokan kisoissa onnistuneesta urheilijasta voi tulla miljonääri, kuten monille köyhien maiden urheilijoille on käynyt. Samalla se voi lisätä riskejä käyttää kepulikonsteja. Kiinni jäädessään urheilija menettää kasvonsa.”

 

Urheilijat joutuvat monesti heti suorituksen jälkeen median tenttiin. Sen synnyttämät tunteet voivat olla vielä niin pahasti pinnassa, ettei analyyttinen ajattelu tule kysymykseenkään.

Lisäksi esiintyminen koko kansan edessä voi tuntua piinaavalta epäonnistumisen jälkeen. Annetut kommentit eivät aina ole tarkimmin harkitusta päästä.

”Paineiden takia urheilija sanoo vain jotain päästäkseen pois tilanteesta. Jotkut ovat voineet keksiä puolivalmiiksi jonkun rimpsun sitä varten.”

Liukkosen mukaan suomalainen fanikunta kuitenkin on empaattista. Urheilijat tietävät, ettei kotona tuomita kohtuuttomasti. Realististen odotusten lisäksi suomalaisfanit ovat hänen mukaansa myös sivistyneitä.

Kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin.

”Esimerkiksi brasilialaiset jalkapallopelaajat saavat faneiltaan todella negatiivista palautetta epäonnistumisistaan. Vielä pahempi tilanne on joissain diktatuurimaissa, joissa pelaajat saattavat istua vankilassa huonommin menneen suorituksen jälkeen.”

 

Fanien lisäksi ryhmähengellä, valmentajalla ja kilpailun järjestäjillä on suuri vaikutus urheilijan psyykkiseen kuntoon.

Urheilupäättäjät ymmärtävät nykyään paremmin tunteiden säätelyn ja vuorovaikutustaitojen merkityksen, minkä vuoksi psyykkinen valmennus on otettu paremmin huomioon urheilutapahtumissa. Niin hyvinvoinnin kuin tulevien kilpailujenkin vuoksi on tärkeää, että urheilija pääsee keskustelemaan suorituksesta jälkeenpäin.

Psyykkisen valmennuksen määrä voisi silti olla yhä suurempi, sillä vain alle kymmenen prosenttia urheilijoista on ollut tekemisissä urheilupsykologin kanssa.

”Suomessa akateemisen puolen ja käytännön yhteys ei toimi kovin hyvin. Monissa muissa maissa urheilupsykologit ja yliopistotutkijat ovat suuressa roolissa käytännön valmennuksessa.”

Urheilijoiden ja akateemisten tutkijoiden maailmat eivät aina välttämättä kohtaa. Yhteyttä voi olla vaikea rakentaa ja asiantuntijan hyödyllisyys valmennuksessa voidaan jopa kyseenalaistaa kokonaan.

Toisaalta yliopistotutkijat eivät myöskään hakeudu kovin aktiivisesti työskentelemään käytännön urheilun pariin. Onneksi löytyy myös muita tapoja välittää tietoa.

”Ihan valmentajia voisi kouluttaa enemmän näissä tunne- ja vuorovaikutustaidoissa”, Liukkonen tiivistää.

 

Henkistä valmennusta on mahdollista saada myös erikseen.

Mentaalivalmentajan palveluita on kertonut hyödyntävänsä muun muassa sulkapalloilija Nanna Vainio. Mentaalivalmentaja voi edustaa urheilijalle käytännönläheisempää lähestymistapaa.

Sitä painottaa muun muassa Minna Marsh.

”Minulla on ollut asiakkaita, jotka ovat olleet käymässä urheilupsykologien luennoilla. He ovat kertoneet, että ne ovat olleet mielenkiintoisia, mutta niistä ei jää mitään konkreettista käteen.”

Marsh on valmentanut lukuisia valmentajia ja urheilijoita, joista osa kilpailee MM-tasolla. Hän on työskennellyt niin yksittäisten urheilijoiden kuin ryhmienkin kanssa.

”Monelta urheilijalta uupuu henkinen kunto. Suomalaisilla urheilijoilla on monesti puutetta keskittymisen työkaluista. Keskitytään liikaa joko menneeseen tai tulevaan, jonka vuoksi suorituskaan ei sitten mene niin hyvin. Aika paljon myös mietitään mitä valmentaja, muut urheilijat tai mediamaailma ajattelevat.”

Joskus urheilijan voi olla vaikea hakea tukea, sillä siihen liittyy yhä stigma: pelätään hullun leimaa. Lisäksi henkistä valmennusta voi olla vaikea ylipäänsä saada.

”Joskus joku kommentoi minulle olympiakomiteasta, että he eivät itse ymmärrä henkistä valmennusta ja heillä on huonoja kokemuksia joidenkin alan edustajien kanssa. He eivät siis oikein tiedä, kenen puoleen kääntyisivät.”

Marshin mielestä urheilijoiden psyykkisessä valmennuksessa on rutkasti parannettavaa. Koneisto ei vain toimi.

Käytännöllisyyden lisäksi psyykkisen valmentajan olisi taidettava tarvittavat metodit, osattava rakentaa luottamus ja saada asiakas motivoitumaan, että tuloksia voisi syntyä.

”Suomeen voi tulla vaikka kaksikymmentä uutta urheilupsykologia, mutta ei se riitä, jos heidän metodinsa eivät ole käytännönläheisiä ja riittävää lahjakkuutta ei ole.”

 

Juttu julkaistu 12.8. klo 18.40, juttua muokattu 13.8. klo 8.28: Benedek Oláh on pingispelaaja, ei tennispelaaja.