Herätysliike pyysi anteeksi – mutta keitä lasten hyväksikäyttäjät olivat?

Tutkija Johanna Hurtigin uusi kirja sai SRK:n tekemään parannusta laiminlyönneistään.
Kotimaa 25.10.2013 13:09

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskusjärjestö SRK pyysi 24. lokakuuta anteeksi uhreilta, jotka ovat lapsena joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi ”liikkeen piirissä”.

”Olemme syvästi pahoillamme herätysliikkeemme piirissä tapahtuneista rikoksista ja siitä, että uhreja on laiminlyöty”, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) tiedotteessa sanotaan.

”On tämä ihan reilusti liikkeen anteeksipyyntö uhreille”, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja rovasti Olavi Voittonen sanoi Helsingin Sanomien mukaan. Aikaisemmin SRK ei ole pyytänyt näitä rikoksia anteeksi, vaikka esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen on sitä vaatinut.

Itsekritiikki perustuu uuteen tietoon

Uusi linjaus perustuu uuteen tietoon. SRK:n johdon mukaan sitä on tuonut erityisesti tutkija Johanna Hurtigin vasta ilmestynyt tutkimus (Taivaan taimet. Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Vastapaino 2013).

SRK esitti itsekritiikkiä myös siitä, että se ei ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota uhrien ja heidän läheistensä tukemiseen.

Hurtigin johtopäätöksen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa koettu seksuaalinen väkivalta johtuu osittain liikkeen rakenteesta, käytännöistä ja opetuksesta.

SRK ei suoranaisesti yhdy tähän väitteeseen, mutta ilmoittaa ottavansa sen ”vakavasti” ja olevansa valmis arvioimaan jatkuvasti liikkeen organisaatiota, toimintatapoja ja yhteisöelämää.

”On syytä käydä avointa keskustelua rakenteista, jotta mahdolliset väärät toimintatavat voidaan tunnistaa ja niitä voidaan korjata”, järjestön tiedotteessa sanotaan.

SRK: Hyväksikäyttäjä ei toimi puhujana

Vanhoillislestadiolaisuuden johto torjuu Hurtigin kirjassa esitetyn tiedon, jonka mukaan lasten hyväksikäyttäjä voisi edelleen toimia liikkeen puhujana.

”Kyseisen rikostaustan omaava ei voi olla rauhanyhdistyksen puhujana, lapsi- ja nuorisotyössä tai muissa vastuullissa tehtävissä. SRK:n hallinnon tiedossa ei ole, että kyseisiin rikoksiin syyllistyneitä tai tuomittuja olisi edelleen puhujina tai että heitä toimisi jäseninä SRK:n johtokunnassa”, tiedotteessa sanotaan.

SRK: Rippi ei pelasta rikostuomiolta

SRK ei tahdo poistaa maallikkorippiä eikä halua vesittää rippisalaisuutta. Järjestön ohjeen mukaan mikäli ripissä tunnustetaan rikos, ripin vastaanottajan pitää huolehtia siitä, että ripittäytynyt ilmoittautuu myös viranomaisille.

Rippi tarkoittaa synnintunnustusta ja synninpäästöä. SRK:n rippikäytännössä toinen kristitty tunnustaa synnit ja toinen – yhtä hyvin maallikko kuin pappi – päästää niistä.

”Anteeksiantaminen ei poista rikollisen teon tuomittavuutta. Rikoksesta on kärsittävä lain mukainen rangaistus”, SRK arvioi.

Lestadiolaistaustainen pappi Johannes Alaranta on päätynyt SRK:n kannasta poikkeavaan johtopäätökseen. Hänen mielestään vanhoillislestadiolaisuudessa pitäisi luopua kokonaan maallikkoripistä, koska sitä käytetään lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten peittelyyn.

”Ei pedofiili lähtökohtaisesti halua ripittäytyä, mutta sitä on käytetty nimenomaan sellaisissa tapauksissa, kun käry on käynyt”, Alaranta sanoi Helsingin Sanomissa 18. lokakuuta.

Alarannan rippisalaisuutta käsittelevä väitöskirja tarkastettiin 12. lokakuuta Joensuun yliopistossa.

Hurtig: Yhteisö ei ole aina turvapaikka

Johanna Hurtigin mukaan kirjan aineisto antaa tukea olettamukselle, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisen yhteisön opilliset ja kulttuuriset erityispiirteet ovat yhteydessä väkivallantekoihin.

”Väkivallan kohtaamisen vaikeus syntyy vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä siitä, että vallan väärinkäytöllä, yksilöiden välisellä epätasa-arvolla ja yhteisön korostamisella yksilön kustannuksella on hengelliset perusteet, ja opin koskemattomuus on oleellinen osa yhteisön itseymmärrystä”, hän kirjoittaa.

Hurtigin mielestä yhteisön käsitys itsestään ”turvapaikkana pahan maailman keskellä” ei ole oikeutettu, vaan vanhoillislestadiolaisuus voi olla myös ”turvattomuuden, riistetyn lapsuuden ja särkyneen uskon näyttämö”.

Hän osoittaa konkreettisten esimerkkien avulla, kuinka SRK:n johto on aikaisemmin arvioinut, ettei seksuaalinen hyväksikäyttö erityisemmin liity liikkeeseen. Se myös vähätellyt tätä rikkomusta syntinä.

Tutkimus kattaa useita vuosikymmeniä

Valtaosa Hurtigin keräämistä kertomuksista sijoittuu 1980- ja 1990-luvuille, mutta mukana on myös sitä vanhempia ja uudempia tapauksia.

Tutkijan kokoamien tietojen mukaan liikkeen jäsenille on annettu tämäntyyppisistä rikoksista 34 tuomiota, mutta hän uskoo, että niitä on enemmän. Pelkästään vuonna 2011 liikkeen jäsenet saivat yli kymmenen tuomiota, joihin sisältyi Hurtigin mukaan useita kymmeniä väkivallantekoja.

Näiden lukujen perusteella vanhoillislestadiolaiset seksuaalirikolliset eivät ole mikään marginaalinen ryhmä. Hurtigin mukaan liikkeeseen kuuluvien perheiden lapsilla on yhtä suuri riski joutua seksuaalirikoksen uhriksi kuin liikkeen ulkopuolisilla lapsilla.

”Pitkien yli kuuden vuoden tuomioiden osalta ryhmä on jopa hieman yliedustettu”, hän arvioi.

Keitä lasten hyväksikäyttäjät olivat?

Hurtigin kartoitus tuotti tietoa 156 väkivallan tekijästä. Heistä uhrin isiä tai veljiä oli 62. Perheen läheisiä – siskon miehiä, enoja, setiä, isoisiä, naapureita tai vastaavia – oli 64.

Mukana oli myös opettajia, pappeja, saarnamiehiä, jotka käyttivät hyväkseen virka- tai luottamusasemaansa. Toiset taas käyttivät hyväkseen satunnaista tilannetta, kuten kohtaamista seuroissa tai netissä. Naisia tekijöistä oli kuusi.

Puhujia väkivallan tekijöiden joukossa oli yhteensä 27. Heistä muutama oli kuulunut SRK:n johtokuntaan, eräät olivat toimineet rauhanyhdistysten puheenjohtajina ja useat olivat olleet liikkeessä muuten merkittävässä asemassa.

Suomessa tapauksia on ollut 61 eri paikkakunnalla. Pohjois- ja Etelä-Suomen välillä ei ole merkittävää eroa, ei myöskään maaseudun ja kaupungin.

Hurtigin työ alkoi vuosina 2010 ja 2011, jolloin hän sai yli sata yhteydenottoa varsinkin vanhoillislestadiolaisilta. Aineistossa on 178 väkivaltakertomusta. Uhrien omia kertomuksia niistä on 78. Lisäksi on muita lähteitä: läheisiä, tuttavia ja toisia yhteisön jäseniä.