Heidi Hautala tapaa Dalai-laman – Suomi jatkaa kuurupiiloa

Kotimaa 19.8.2011 07:00

Heidi Hautala”Kiina haluaa, että sitä kohdellaan suurvaltana. En hyväksy, että se saisi päättää, ketkä ovat vihollisiamme”, sanoo Dalai-laman tapaava Heidi Hautala.

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama vierailee Suomessa 18.-21. elokuuta. Monien maiden johtajat välttelevät hänen tapaamistaan, koska Kiina pitää yhteydenpitoa miehittämänsä maan keulakuvaan vihamielisenä tekona. Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) on ainoa suomalaisministeri, joka tapaa vieraan. Miksi päädyitte tähän ratkaisuun?

”Sain tapaamiskutsun toimiessani Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana, eikä mieleni muuttunut, vaikka tulinkin sittemmin nimitetyksi ministeriksi. Olen tavannut hänet usein aiemminkin. En hyväksy sitä, että ystävämaamme Kiina saisi päättää, ketkä ovat vihollisiamme. On vaarallista antaa periksi sellaiselle valtiolle, joka harjoittaa räikeää panettelua ja kutsuu Dalai-lamaa munkinkaapuiseksi paholaiseksi. Olen seurannut 16-vuotiaasta myötätunnolla Dalai-laman työtä sekä Tiibetin kansan taistelua kulttuurinsa ja uskontonsa puolesta.”

Mitä ajattelette siitä, etteivät presidentti, pääministeri tai ulkoministeri tapaa Dalai-lamaa?

”Kuurupiilo on ollut vallalla siitä lähtien, kun Dalai-lama vieraili ensi kerran Suomessa. Ainakin 1990-luvulta lähtien on ollut kuitenkin tapana, että joku valtioneuvoston jäsen tapaa virkahuoneensa ulottumattomissa Dalai-laman. Poikkeus tapahtui vuonna 2006, kun ministeri Tanja Karpela (kesk) sairastui tapaamisen alla. Minulla ei ole syytä epäillä, ettei sairastuminen olisi ollut aito.”

Eikö vieroksunta anna oudon kuvan Suomesta, joka virallisesti korostaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia?

”Esimerkiksi itsekin miehitettyinä olleilla Virolla, Liettualla Ja Latvialla riittää huomattavasti enemmän myötätuntoa Tiibetin kansaa kohtaan kuin Suomella.”

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on sanonut olevansa Viron uudelleenitsenäistymisen 20-vuotisjuhlissa silloin, kun Dalai-lama on Suomessa. Suomi suhtautunee Tiibetiin yhtä välinpitämättömästi kuin aikanaan neuvostovallan alla olleisiin baltteihin?

”Dalai-lama tuntee myötätuntoa myös niitä kohtaan, jotka joutuvat Kiinan armottoman painostuksen kohteeksi.”

Onko Kiina painostanut teitä?

”Kiinan diplomaattiset edustajat eivät ole olleet minuun suoraan yhteydessä. Suurlähetystö on kyllä halunnut keskustella avustajani kanssa, mutta keskustelu ei ole ainakaan vielä toteutunut. Kiina haluaa, että sitä kohdellaan suurvaltana, eikä pidä siitä, että sen toteuttamiin ihmisoikeusloukkauksiin puututaan. Kiinan voimakkaat reaktiot ovat hämmästyttäviä, koska se on itse kiinnittänyt huomiota Suomen ja Ruotsin saamelaisten asemaan.”

Kiina on suuri markkina-alue, ihmisoikeudet taitavat jäädä Suomen kaupallisten etujen jalkoihin?

”Varmasti näin on, valitettavasti. Teen omalta osaltani työtä, jotta hallituksen ihmisoikeuspolitiikkaa vahvistetaan.”

Mikä merkitys on sillä, että Dalai-lama siirsi äskettäin poliittisen valtansa Tiibetin pakolaishallituksen uudelle pääministerille Lobsang Sangaylle?

”Muutos vie Kiinalta valttikortin. Kiina oli laskenut, että Pekingissä, kommunistisen puolueen suojissa kasvatettu väärä Pantshen-lama, hierarkian kakkonen, nousisi tiibetiläisten johtajaksi Dalai-laman joskus tapahtuvan poismenon jälkeen. Kiinan suunnitelmalla ei ole enää suurta merkitystä, koska maanpaossa elävät tiibetiläiset ovat siirtäneet poliittisen vallan demokraattisesti pois Dalai-lamalta, tämän oman tahdon mukaisesti.”

Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva