Pitkän hämärän tie

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaamoksessa pieni valo näkyy pitkälle: hätävilkut värjäävät mäen laen oranssinkeltaiseksi hetkeksi kerrallaan. Rekan dieselmoottori lonksuttaa tyhjäkäynnillä Enontekiön Iiton kylässä. Puoliksi ojaan ajautuneen puoliperävaunuyhdistelmän ohjaamossa kuljettaja selaa puhelintaan tylsistyneen näköisenä.

Valtatie 21:n varren asukkaille ojassa makaava rekka on arkinen ja pelottava näky. Talven aikana ojaan voi päätyä yli sata rekkaa.

Rekkojen ojaanajot eivät juuri päädy virallisiin onnettomuustilastoihin. Kuljettajat ilmoittavat tapauksista useimmiten vain hinausyrityksiin.

Silti virallistenkin tilastojen mukaan valtatiellä tapahtuu henkilövahinkoja ja kuolemaan johtavia onnettomuuksia yli kaksi kertaa sen mitä muilla pääteillä.  

Mutkaisella ja mäkisellä tiellä on monta nimeä. Valtatie 21, Neljän tuulen tie, Käsivarrentie. Komealta kalskahtavana Eurooppatie 8:na se yhdistää valtioita osana kansainvälistä tieverkkoa jopa Aasiaan asti. Kohta kaksi vuosikymmentä valtatie 21 on ollut myös Revontultentie, pohjoisen mystiikkaa huokuva yhteispohjoismainen matkailutie Torniosta Pohjois-Norjan Tromssaan.

Rekan nostaminen sulkee tien usein tunneiksi eikä kiertoreittiä ole. Siksi katkoksista on hyvä tietää ennen satojen kilometrien matkalle lähtemistä.

Lähtöön varaudutaan perusteellisesti: tankataan auto täyteen, otetaan mukaan lämpimät talvivaatteet tai talvimakuupussi. Jotkut pakkaavat mukaan nuotiopuita, jos tien aukeamista joutuu odottelemaan tuntikausia. Joulukuun alussa pakkanen kiristyi alle 40 asteeseen monin paikoin tien varren kylissä.

Viime kesänä Norjan ja Suomen rajalle Kilpisjärvelle muodostui rajamuodollisuuksien takia kilometrien mittaisia autojonoja. Joulukuun puolivälissä kahden koronakesän matkailuautorynnistyksestä ei näy jälkiä. Tiellä kohtaa lähinnä rekkoja. Loppuvuoden aikana norjalaista lohta rahdataan kiivaasti Keski-Eurooppaan ja Aasiaan.

Kyliä Palojoensuun ja Kilpisjärven välillä on toistakymmentä. Useimmat talot ovat pimeänä, joissain hohtavat jouluvalot piristävät kaamosta.

Muonionjoen vastarannalla on muutamia ruotsalaisia kyliä, jonne pääsee vain joen yli kulkemalla. Yksi näistä kylistä on Naimakka, Ruotsin kylmin kylä, jossa asui pitkään vain yksi mies, Åke Siikavuopio.

Pakkastalvena 2013 Siikavuopio vinkkasi Aftonbladetissa etelämmässä asuvia siitä, kuinka pärjätä kylmässä: Haalarit tulee olla, ja pitää syödä kunnolla. Viinan kanssa täytyy olla varovainen, ettei sammu pakkaseen.

 

”Neljänkymmenen peninkulman päässä merenrannasta, jonka joutsenet jättivät taakseen, alkavat puut käydä lyhyemmiksi ja metsä harvenee, niin että matalalla paistavan talviauringon heittämät puunvarjot voivat esteettömästi piirtää valkoiselle hangelle pitkiä sinisiä viivojaan. Siellä ei suomalainen enää voi oikein tuntea oloaan viihtyisäksi, sillä hän tahtoo ikään kuin nojata havupuuhun. Ja sitten viiden peninkulman päässä on havumetsä jo loppunut ja silloin alkaa tunturikoivun, lappalaisen, porojen ja joutsenten maa. Tunturilappi.”

Yrjö Kokon romaani Neljän tuulen tie (WSOY, 1947) kuvaa, kuinka sodan aikana rakennettu valtatie pirstoo porosaamelaisten yhteisöä ja muuttaa perinteistä elinkeinoa. Asukkaat häipyvät tietä pitkin pois Tavgin lapinkylästä.

Sittemmin myös tie on jäänyt pääosin oman onnensa nojaan. Keväällä sulava routa vääntelee sitä miten lystää. Talvella rekkojen renkaiden lumiketjut nakertavat kovan lumipinnan rypyliäiseksi kymmenien kilometrien matkalta.

Raskas liikenne on lisääntynyt tiellä 40 prosenttia viiden viime vuoden aikana, kertovat Tullin tilastot. Se on painanut tiehen niin syvät urat, että paikallinen kunnossapitourakoitsija myi järeän tiehöylän pois, koska terä ei yltänyt uriin kertyvään jäähän.

Viime kesänä tien huonon kunnon vuoksi nopeusrajoituksia alennettiin. Pahimpiin kelirikon puhkomiin reikiin tökättiin keppi ja myöhemmin ne paikattiin lapioimalla ämpäreistä öljysoraa. Kunnossapito on vaikeaa, koska kunnossapidettävää ei enää oikein ole, aura-auton kuljettaja sanoo.

Jo 1950-luvulla tien auraamista pidettiin hankalana. Siksi tie oli talvisin auki vain Suomen maanteiden korkeimpaan kohtaan Muotkatakkaan asti. Kilpisjärveläiset saivat hakea postinsa hiihtämällä 15 kilometriä suuntaansa.

Lammasoaivi-tunturin huipulla tönöttää nippu tuulivoimaloita, joiden oli tarkoitus tuottaa Kilpisjärven kylän tarvitsema sähkö. Sähköntuotto jäi kuitenkin heikoksi, koska voimaloiden lavat jäätyivät talvisin eikä lapalämmittimien teho riittänyt. Voimalat eivät ole pyörineet enää vuosiin.

Mutta kyllä tien varrella yhä suunnitellaan suuria. Karesuvannossa rakennetaan parhaillaan miljoonaprojektia, EISCAT-tutkakenttää kansainvälisen avaruustutkimusverkoston käyttöön.

Myös itse valtatietä pyritään kunnostamaan. Muutama vuosi sitten sitä korjattiin ja levennettiin Muonion ja Palojoensuun välillä. Pohjoisin ja vaarallisimpana pidetty 146 kilometrin osuus Palojoensuusta Kilpisjärvelle jäi leventämättä.

Viimeksi lokakuussa Enontekiön kunta julkaisi kannanoton valtatien kunnossapidon puutteista.

Tien korjaaminen on kymmenien miljoonien eurojen urakka. Lapin ely-keskuksen ylijohtaja Jaakko Ylinampa kertoo keskuksen saaneen puolen miljoonan euron rahoituksen korjauksen suunnitteluun.

Ylinamman mukaan kiireellisiä korjauskohteita on pohjoisen osuudesta noin kolmanneksella. Erityisen vaikea on Suomen maanteiden korkein kohta Muotkatakka. Jyrkässä ja mutkaisessa mäessä riittää korjattavaa.

Moni tien varressa asuva uskoo, että varsinaista korjausrahaa löytyy vasta, kun tapahtuu suuronnettomuus.