Yhdeksän MM-voittoa, ikää 69 vuotta, kilpailee yhä – pyytää anteeksi kovaa pistoa

Marja-Liisa Someroja on kaikkien aikojen menestynein suomalainen miekkailija.
Hän 10.1.2016 11:30

Marja-Liisa Someroja on miekkaillut 51 vuotta. © Ari Heinonen

Kaikki on valkoista. Tossut ja polvisukat, housut ja takki, hanska ja puolivartalosuoja. Vain pääsuoja, ristikoitu metallimaski, on musta.

Opettaja pukee varusteet.

”Jos pienoiskiväärillä ampuisi tähän asekäden puolelle, luoti ei menisi lävitse”, hän sanoo.

Viisi ensikertalaista kuuntelee hievahtamatta.

Nuori nainen katkaisee hiljaisuuden: ”Mutta miksi kaikki vaatteet ovat valkoisia?”

Opettaja hymyilee.

”Kaksintaistelussa veri näkyi siinä valkoisessa.”

Hän tarttuu kalpaan. Sen terässä on syvennys, veriura. Kättä suojaa pyöreä metallilevy, kokilli.

Peukalo asettuu kahvan päälle, muut sormet alle.

”Se on vähän semmoinen pistooliote.”

Kalpa oli alkujaan kaksintaisteluase, jolla jaettiin oikeutta ja puolustettiin kunniaa. Myös kuolettavasti. Kevyt floretti oli harjoitusmiekka. Vasta vuonna 1983 naiset päästettiin kilpailemaan myös kalvalla.

”Se oli kamalaa ja radikaalia!” opettaja huudahtaa teatraalisesti.

”Herrasmiehet ajattelivat, että se on kuin miehet ja naiset menisivät yhdessä saunaan.”

Opettaja riisuu maskin.

Korvissa ovat kultaiset korvakorut, silmäluomissa turkoosia väriä.

 

Marja-Liisa Someroja seisoo miekkailijan ylväässä varoasennossa.

Jalat ovat puolitoista askelta erillään, jalkaterät 90 asteen kulmassa, polvet ja asekäsi koukussa. Ja kylki vähän edellä, jotta osuma-alue jää pieneksi.

Asento on sama kuin Aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovissa 1600-luvun Ranskassa.

Monet säännöt ja liikkeet ovat säilyneet Versailles’n palatsista tänne Helsingin Miekkailijoiden salille, Länsi-Pasilaan. Hyökkäykset ja vastahyökkäykset, syöksyt ja ryntäykset, väistöt ja sidonnat.

Herrasmieslajin etiketti on tarkka.

Ottelijat tervehtivät miekoin, paljain päin. Sitten tuomari lausuu maagiset sanat ranskaksi. En garde! Varoasentoon! Etes-vous prêts? Oletteko valmiit? Allez! Aloittakaa!

Periaate: Älä menetä malttiasi miekkailualueella, 14 metriä pitkällä ja pari metriä leveällä metallimatolla.

Maskin heitto tai toisen potkaisu reiteen tarkoittaa mustaa korttia, hylkäystä turnauksesta.

Somerojan verenpaine on satakymmenen kautta kuusikymmentäviisi.

”Mä olen aika cool tyyppi.”

Mutta nykymiekkailu on raisua. Pistoja tuikataan lähietäisyydeltä, ”siinä lähes painitaan”. Pitää olla vahva, jotta ei loukkaannu töytäisyistä.

Somerojalla on erikoinen etikettinsä.

”Yhä edelleen pyydän anteeksi, jos pistän kovaa toista ottelijaa.”

Tapa ärsyttää monia. Mutta pieni ystävällinen sana on yhtä herkässä kuin hymy hänen huulillaan.

Someroja, 69, on miekkaillut 51 vuotta.

 

Äiti oli ehdoton lapsille. Ei, ette mene sinne.

Helsingin olympiavuonna 1952 Marja-Liisa oli viisivuotias. Hämeenlinnan Ahvenistolla järjestettiin nykyaikainen viisiottelu.

Viisiottelun miekkailussa yksi pisto ratkaisee ottelun. Siksi siinä syöksytään ja rynnätään hurjasti.

Marja-Liisan isä, armeijan kapiainen, oli Ahvenistolla työn puolesta. Mutta äiti ei päästänyt tytärtä kisoihin, ”heilumaan keppien kanssa”.

Marja-Liisa ui, luisteli, hiihti ja pelasi pesäpalloa Hämeenlinnan Paukussa. Mutta pelit sateessa alkoivat tympiä. Sitten, kesällä 1964, hän kuuli metallin kalketta Vanhan urheilukentän laidalla.

Hän meni katsomaan ja jäi sille tielle.

 

Miekkailusalin seinälle on nostettu kullattu maski, kalpa ja floretti. ”Katkenneita miekkoja”, Someroja sanoo.

Maskissa on teksti: Marja-Liisa Someroja. Tuplamaailmanmestari. Floretti&Kalpa.

Hän on yhdeksänkertainen veteraanien maailmanmestari. Kaikki aikojen menestynein suomalainen miekkailija, kun vertailussa ovat juniorit, aikuiset ja veteraanit.

Aktiiviurallaan Someroja ylsi Pohjoismaiden mestariksi. Ei ollut rahaa kiertää maailmaa, yrittää huipulle. Unelma olympialaisista oli lähellä toteutua Moskovassa vuonna 1980.

”Minun olisi pitänyt olla siellä, mutta Suomella ei ollut joukkuetta.”

Vuonna 2001 Someroja, autoliikkeen laskentapäällikkö ja kahden lapsen äiti, lensi Karibialle. Martiniquen kuumalla ja kostealla paratiisisaarella oteltiin veteraanien MM-kisat.

Amerikkalaiset ihailivat Somerojan väistöjä. Etenkin kvarttia, jossa hän siirsi ranteella terää vasemmalle, sitoi vastustajan miekan ja teki osuman ripostilla, vastapistolla.

Väistöstä kehittyi suomalaisen kuulu tavaramerkki, ”famous Finnish four”.

Martiniquella tekniikka ja taktiikka toimivat kuin unelma. Ensimmäinen veteraanikultamitali kirjattiin kalvassa pistoin 10–1.

”Olin flow’ssa.”

”Jälkeenpäin en muistanut, miten olin otellut.”

Suomessa miekkailijaa odotti sankarin vastaanotto: kukkia, kuohuvaa ja miekkakuja.

 

Bravo! Toinen pojista syöksyy. Toinen väistää salamannopeasti ja tuikkaa pään takaa piston.

Kaksi naista seuraa juniorien harjoitusta. Someroja ja Lena Tallroth-Kock, Miekkailu- ja 5-otteluliiton toiminnanjohtaja, ovat voittaneet yhteensä 112 Suomen mestaruutta.

Elokuvissa miekkailu on taistelua terä terää vasten. Oikea zorro käyttää miekkaa harkiten.

Lena: ”Terällä katsotaan, miten vastustaja reagoi.”

Marja-Liisa: ”Mutta et kuitenkaan toisen anna…”

Lena: ”…ottaa sitä terää.”

Miekkailu on piston valmistelua. Vastustajaa hämätään ja houkutellaan. Ja odotetaan piston oikeaa hetkeä, tempoa.

Lena: ”Se on taistelua etäisyydestä.”

Marja-Liisa: ”Kun pelaa pallopelejä, sieltä se tulee. Silmä osaa lukea tilanteita.”

Lena: ”Loppupeleissä se on varmaan senteistä, jopa milleistä kiinni, kumpi osuu.”

Valmistelu on harkittua, pisto ei.

Lena: ”Sitä ei ehdi miettiä, se tulee refleksinä.”

Marja-Liisa: ”Mutta aina kannattaa yrittää.”

Lena: ”Totta kai. Vain toisen valo syttyy.”

Tosin kalvassa, kun ottelijat pistävät toisiaan sekunnin kahdeskymmesosan sisällä, molemmat valot palavat.

Kaksoisosuma tunnetaan kahden lesken pistona.

Youtube-video pyörii miekkaseuran keittiössä. Vuosi on 2007, veteraanien MM-kisat Australian Sydneyssä.

Ruotsin Kerstin Palm kohtaa Suomen Marja-Liisa Somerojan floretin loppuottelussa. Tilanteessa 5–2 Palm riisuu yllättäen maskin, taivuttaa miekkaa kädellä ja polvella.

Someroja hihkaisee: ”Voi voi Kerstin! Tuli varmaan hiki.”

Palm äksyilee ja ärsyttää, yhä vielä. Someroja on otellut hänen kanssaan viidenkymmenen vuoden ajan, juniorivuosista asti.

Sydneyn finaalissa Someroja ei luovuta. Hän ottaa aloitteen, hivuttautuu piste pisteeltä lähemmäksi.

”Ah, kvartti ja riposti!”

Tilanteessa 5–5 alkaa minuutin jatkoaika. Kentän laidalla lasketaan sekunteja. Palm tekee flessin, ryntäyksen ja iskee ratkaisevan piston.

Someroja sulkee tietokoneen.

”Se oli pienestä kiinni. Iskin monta valkoista.”

Valkoinen väri tulostaulussa on sekin piston merkki, mutta ylävartalon, floretin osuma-alueen, ulkopuolella.

 

Italialaiset miekkamestarit ovat lausuneet:

Miekkailun oppiminen vie kaksi sukupolvea. Kun osaa lajin niksit, on oma ruumis liian vanha toteuttamaan niitä.

Someroja kääntää viisauden päälaelleen. Ei jalan tai käden, vaan pään nopeus ratkaisee.

”Pitää ajatella, ei vain huitoa siellä.”

Kokemus on mielenrauhaa. Ei hätiköintiä ottelun alussa, ei paniikkia tappioasemassa.

Miekkailussa pienikin häiriö voi sotkea pasmat.

Viime syksyn MM-kisoissa Ranskan Limogesissa Someroja putosi kalvan mitaliotteluista. Miekasta puuttui kansainvälisen liiton FIE-leima. Terä oli jouduttu vaihtamaan viime hetkellä ennen matkaa.

Vara-aseella iski epävarmuus. Terän kaarevuus, jäykkyys ja asento poikkesivat totutusta.

”Tuntuma ei ollut hyvä. Miekat ovat yksilöitä.”

Floretissa ase oli iskussa, tuloksena hopeaa. Mutta kalpakisoissa oli miekkailija, joka on rassannut Somerojan mieltä vuosia.

Yhdysvaltain Elizabeth Kocab on syntyjään Greg.

Sukupuolta korjannut Kocab ilmestyi naisten veteraanisarjoihin viisi vuotta sitten. Somerojasta tuntui kuin olisi taistellut jättiläistä vastaan. Jo teräkosketuksessa oli raakaa fyysisyyttä.

Syksyn MM-kisoissa Kocab töytäisi rintapanssarilla suomalaista maskiin. Hetken päässä huimasi.

”Tein mitä tahansa, en pärjännyt voimaa vastaan.”

”Se oli niin typerää ja epäreilua!”

 

Vuoden kuluttua Someroja ottelee yli 70-vuotiaiden sarjassa. Kocabista ei ole vähään aikaan harmia – hän on 63-vuotias.

Tulevat vastustajat eivät ole helppoja hekään.

Marie-Chantal Demaille, 74, maailmanmestari 1970-luvulta. ”Tosi sisupussi, spirittiä riittää”.

Tai Connie Adams, 87, Englannin kuningattaren ex-autonkuljettaja. ”Käsi pelaa yhä vielä.”

Ja tietysti Kerstin Palm, 69, ikuinen kiistakumppani. ”Kohtelee tuomaria välillä kuin palvelijaa.”

He ovat rautaisia naisia.

Palm miekkailee, vaikka hänellä on tekolonkat. Adams on saanut uudet polvet.

”Olen urheillut sillä mielellä, että hoidan terveyttäni, en sairauksiani”, Someroja sanoo.

 

Rintapanssari, puolivartalosuoja, takki, liivi. Someroja pukee floretin tamineet.

”Tämä on lämpökaappi.”

Floretti oli kauan naisten ainoa ase. Mutta ei mikään tyttömiekka. Floretti on raskasta, sillä osuma-alue on vain ylävartalo.

”Pitää liikkua ja ottaa riskejä, jotta saa piston.”

Someroja kaipaa salille lisää tyttöjä, sillä miekkailu on ”tosi hyvä fitness-laji”. Treeni muovaa jäntevän, sopusuhtaisen vartalon.

”Onko se tämä mielikuva sotaisasta lajista, miksi tytöt eivät kiinnostu yhtä paljon kuin pojat?”

Miekkailussa pitää olla tahtoa ja halua kamppailla.

Pistää mutta välttää pistoa.

 

Halte! Seis!

Someroja pysäyttää ottelun. Nuori nainen on kääntänyt selän, suojautunut vaistomaisesti miehen hyökkäykseltä.

”Selkää ei saa kääntää, ei koskaan.”

Takaraivo on ainoa suojaamaton osa. Siksi on oteltava kunniakkaasti, pystypäin.

”Mutta sattuuko se, jos pisto tulee lujaa?”

Someroja on kuullut saman kysymyksen lukemattomia kertoja miekkailusalilla.

”Voit olla rauhassa. Sulla on hyvät suojaukset.”

Allez! Aloittakaa!

Pian ottelu on ohi. Nainen ja mies riisuvat maskit, lähestyvät toisiaan ja kättelevät.

Aseettomalla kädellä niin kuin on vuosisatojen ajan tehty.