Kreivi ja maajussi

Henrik Creutz on luomuviljelevä kreivi, jonka kartano Itä-Uudellamaalla lyö ällikällä.

Hän 25.05.2018 06:00
Teksti Virpi Salmi Kuvat Sampo Korhonen

Henrik Creutz nauttii traktorilla ajamisesta.

”Tämä on eräänlainen 1700-luvun laptop.”

Henrik Creutz avaa kannettavan tietokoneen levyisen, joskin paljon paksumman nahkaisen matkalaukun. Sen sisällä on kirjoitusalusta välineineen, teline kynttilälle sekä tietysti grogilasi.

Laukkua on aikoinaan kantanut Gustaf Philip Creutz, joka ponnisti Itä-Uudenmaan maaseudulta Tukholmaan Kustaa III:n virkamieheksi. Nyt se on Creutzien kirjastossa Malmgårdin kartanossa Pernajassa Loviisassa.

Aatelissuvun historia huokuu joka esineestä. Kirjaston hyllyissä on ruotsalaisen kasvitieteilijän Carl von Linnén teosten alkuperäispainoksia, seinillä roikkuu muotokuvia eri vuosisadoilta suvun henkilöistä, ilmeisesti, sillä niitä on niin paljon, etteivät nykypolvet tunnista kaikkia.

Keskellä kirjaston lattiaa on kodikkaan nuhjuinen sohva, jossa on selvästi lojuttu paljon.

”Veljeni viihtyy tässä huoneessa”, Creutz sanoo. ”Täällä saa olla rauhassa.”

 

Kartano on melko vähättelevä nimitys vuona 1885 valmistuneelle valtavalle hollantilaistyyliselle uusrenessanssirakennukselle. Creutzit itse kutsuvatkin sitä linnaksi.

”Nuorempana en ihan aina jaksanut kuunnella, kun isoisä kertoi talon ja suvun historiasta”, Creutz, 44, sanoo huvittuneena. Hän on ollut kartanon ja isäntä vuodesta 2013 yhdessä Lontoossa asuvan veljensä Fredrikin kanssa.

Kartanoa ympäröi tuhannen hehtaarin maatila, josta viljeltynä on tällä hetkellä puolet.

”Nykyään tilaa voi hoitaa näinkin, että toinen on Lontoossa. Olemme paljon yhteydessä, vaikken nyt ihan joka kerta soita kun traktoriin pitäisi ostaa uusi osa. Tai itse asiassa taidan kyllä soittaakin. Miten ne traktorit ovatkin aina rikki!”

Veljesten suku on asuttanut näitä maita 400 vuotta. Vaikka linna on kuin museo, se on myös koti.

Creutz on asettanut tietokoneensa ja työpaperinsa alakerran ruokasalin valtavan pöydän päätyyn. Siitä hän voi katsella vastakkaisella seinällä olevaa Ferdinand von Wrightin hanhimaalausta, joka on hiljattain palannut näyttelylainasta Ateneumista.

”Tämä on suosikkihuoneeni. Me ihan oikeasti syödään täällä, kun olemme kaikki koolla, meitä on kuitenkin sen verran monta.”

Sisääntuloaulan toisella puolella on ”korridoori”, käytävä, jonka Creutz kertoo ylpeästi itse sisustaneensa. Sinne on koottu talon metsästysaiheisia esineitä ja maalauksia. Joukkoon on päässyt myös presidentti Svinhufvudin pronssinen pää.

Presidentti, itsekin aatelissukua, kävi aikoinaan kartanon mailla metsästämässä. Seinää vasten nojaa kepukka, jota hän kuulemma käytti kävelyapuna.

”Nuo aseet eivät sitten ole oikeita”, Creutz osoittaa käytävän pienellä pöydällä rennosti lojuvia pyssyjä.

Virallisesti linnassa asuvat tällä hetkellä Henrikin vanhemmat Johan ja Kristina. Henrik, vaimo ja kaksi alakouluikäistä lasta ovat kirjoilla Helsingissä.

”Mutta kyllä ajattelen, että muutamme tänne virallisestikin.”

 

Creutzien risteillä koristeltu vaakuna on Ritarihuoneen seinällä ensimmäisenä rivissä. Se tarkoittaa, että kreivisuku lukeutuu kolmesta eri aatelisluokasta arvokkaimpaan, ja on niistä vanhin. Kaikkiaan aatelisia sukuja on tätä nykyä Suomessa 177 ja aatelisia noin 6 000.

Creutzin suvun miehet ovat olleet kreivejä siitä saakka, kun Ruotsin kuningatar Ulrika Eleonora nimitti vapaaherra Johan Creutzin kreiviksi vuoden 1719 viimeisenä päivänä.

”Se oli kuningattaren viimeinen työpäivä ennen kuin hän luopui vallasta”, Henrik Creutz tietää.

Siihen aikaan kreiviys oli aivan muuta kuin hassunkuuloinen muinaistitteli.

Aatelisilla oli varaa rakentaa kartanoita, sillä käytännössä kaikki viljelykelpoinen maa oli heidän verovapaassa omistuksessaan. Ylimpiin valtion virkoihin pääsi vain aatelin jäsen, ja ennen vuoden 1906 eduskuntauudistusta harvalukuisella aatelilla oli neljännes maan päätösvallasta.

Creutzin kreivit ovat olleet muun muassa runoilijoita ja diplomaatteja. Suvun tunnetuin edustaja lienee silti Carl-Erik Creutz, vuonna 2000 kuollut Yleisradion pääkuuluttaja, joka muun muassa luki Mannerheimin pyynnöstä jatkosodan viimeisen päiväkäskyn.

Aateliston etuoikeudet ovat mennyttä, tai ei aivan. Heillä on oikeus pitää omat häänsä Ritarihuoneella Helsingin Senaatintorin kupeessa, joskin paikasta on maksettava vuokra. Häävierailla ei talon sääntöjen mukaan saa olla kovin teräviä kengänkorkoja, ettei lattia mene pilalle.

Ritarihuoneella järjestetään kerran vuodessa myös alle 35-vuotiaiden aatelisten tanssiaiset. Muulloin sitä vuokrataan erilaisiin juhlatilaisuuksiin, konsertteihin ja näyttelyihin.

Creutz kuuluu Ritarihuoneen johtokuntaan. Tärkeintä toiminnassa on pitää rakennus elävänä.

”Eihän aatelisuudella ole enää paljoakaan yhteiskunnallista merkitystä, mutta on se kuitenkin osa meidän historiaamme.”

Kreivi on aina pitänyt selviönä, että Malmgård tulee olemaan hänen työnsä. Aateluus velvoittaa.

”Maanviljelys on kaikki kaikessa. Ilman siitä saatavia tuloja ei ole tätä kartanoa.”

Creutz silti opiskeli valtiotieteen maisteriksi Åbo Akademissa. Maatalousopintoja hänellä ei ole, erilaisia kursseja lukuun ottamatta.

”Kyllä se vähän kaduttaa nyt. Mutta on sosiologiastakin toki ollut tässä työssä hyötyä, mistä tahansa korkeakouluopinnoista on.”

 

Aatelinen loisto kiinnostaa sekä Suomessa että maailmalla. Kuninkaallisten häiden sekä Downton Abbey– ja The Crown-tv-sarjojen ystävä pääsee Malmgårdissa ylevään tunnelmaan.

Kesäisin yleisö voi tutustua kartanolinnaan kierroksilla, joita Creutzit itse vetävät. Jo sisäpiha suihkulähteineen on kunnioitusta herättävä ilmestys. Nurmialue on reunustettu suurilla simpukoilla.

”Niillä tuntuu olevan sellainen kohtalo, että joka toinen sukupolvi asettaa ne tuohon ja joka toinen sukupolvi ottaa ne pois. Nyt vaimoni on vähän sitä mieltä, että ne voisivat lähteä”, Creutz kertoo.

Henrikin isä Johan on kertonut, että hän yritti lapsena laskea, montako huonetta kartanossa on, mutta sai joka kerta eri tuloksen. Niitä on kuulemma yksi vuoden joka viikolle. Asuinneliöitä on parisen tuhatta ja sen lisäksi tuhat neliötä muita tiloja.

Kierros Malmgårdissa muistuttaa, että Suomi on paljon vanhempi kuin satavuotias, Creutz sanoo. Eikä Suomen historia ole pelkkää sotaa ja kurjuutta, vaan myös vaurautta ja loistoa.

Linnan alapuolella on Malmgårdin puoti, jossa myydään tilan ja muiden lähialueen tuottajien syötävää: viinietikoita, hunajaa, erilaisia jauhoja, lakritsaa, olutta. Uutuustuotehyllyssä on maustemyllyyn pakattua oman tilan paahdettua kauraa ja tattaria. Molemmat ovat viljoja, jotka käyvät muodikkaaseen gluteenia välttelevään ruokavalioon.

Ritarisali on Malmgårdin kartanon upein paikka.

”Kun siirryimme luomuviljelyyn, jotkut pitivät meitä hulluina.”

Luomuviljely tilalla alkoi 1990-luvulla, pian sen jälkeen, kun Henrikin isästä Johanista oli tullut Malmgårdin isäntä. Perhe oli asunut pankkialalla työskennelleen isän töiden takia muutaman vuoden Saksassa, jossa luomu oli jo tehnyt läpimurron.

”Luomuun siirtyminen oli todella iso päätös. Suomessa oli silloin ehkä kymmenen luomutilaa. Jotkut pitivät meitä hulluina, mutta päätös oli oikea. Luomu ei ole enää pelkkä trendi.”

Malmgårdin erikoisuudet ovat alkuperäisviljat speltti ja emmer. Henrikin äiti Kristina vastaa tuotekehityksestä. Hänen reseptinsä mukaan leivottu, emmervehnästä tehty kakku on suunniteltu erityisesti Saksan ja Ranskan markkinoille, niille laatutietoisille eurooppalaisille kuluttajille, jotka haluavat puhdasta, aitoa ja alkuperäistä. Kakku maistuu marjaisalta, vaikkei siinä ole kuin viljaa.

Tilalla on myös Malmgårdin panimo. Creutzit eivät itse sitä pyöritä, mutta oluisiin käytetään tilan viljoja ja panimon baari on puodin yhteydessä.

Isäntä itse hoitaa Malmgårdin some-tilejä. Instagramissa Malmgård on tägätty kuviin, jossa ihmiset pitelevät iloisina panimon olutpulloja ja kiertelevät pihapiirin joulumarkkinoilla.

Nykyään kuluttajaa kiinnostaa Creutzin mukaan ensisijaisesti laatu. Pelkkä luomumerkki ei riitä. Malmgårdissa pyritään koko ajan myös jalostamaan oman tilan raaka-aineita mahdollisimman pitkälle.

”Mielestäni suomalainen luomutuottaja saa tällä hetkellä tuotteistaan oikean hinnan.”

 

Tilapuodin pihassa seisoo vihreä John Deere. Kreivi kapuaa traktorin penkille tottuneesti.

Henrikin isoisä oli suvun ensimmäinen, joka ajoi itse traktoria. Ennen muinoin ei olisi tullut kuuloonkaan, että itse kreivi likaantuu peltotöissä. Nykyään olisi outoa, jos maanviljelijä kieltäytyisi osallistumasta oman tilansa töihin.

Traktorilla ajaminen on yksi Creutzin lempitöistä. Siis silloin, kun tilan molemmat traktorit ovat ehjiä.

”Otan usein lapsetkin mukaan, mutta traktorin kopissa saattaa olla vähän tylsää. Itse kuuntelen siellä sellaista musiikkia, joka pitää hereillä. Avicii on siihen hyvä.”

Hajonneiden traktoreiden lisäksi maanviljelijää huolestuttaa tietysti sää. Kylmä viime kesä oli hirveä. Kaurat olivat pellossa vielä marraskuussa. Onneksi lunta tuli kunnolla vasta tammikuussa, ja sato saatiin pellosta pois.

Creutz on tällä hetkellä Maanomistajain liiton hallituksen puheenjohtaja. Liitto on suurten maanomistajien edunvalvontajärjestö. Vero- ja perintöasioiden lisäksi liittoa kiinnostavat Creutzin mukaan erityisesti kestävän kehityksen asiat.

”Miten ilmastonmuutos vaikuttaa ruoantuotantoon, mitä jos Etelä-Euroopassa on pian liian lämmintä viljelyyn, miten me takaamme puhtaan ruoan”, hän luettelee.

”Olemme jo vähän myöhässä näiden kysymysten kanssa.”

 

Kartanon yläkerran aulan sivupöydällä on lapsuuskuva Creutzin veljeksistä. He hymyilevät leveästi puvuissa, jotka ovat kuin Top Gun -elokuvasta. Kuva on Saksan-vuosilta, asut ovat amerikkalaiset partiopuvut.

”Eivätkö olekin coolit”, Creutz nauraa.

Hän kävi veljensä kanssa Frankfurtissa kansainvälistä koulua ja harrastuksiin kuului partio. Lippukunta kokoontui amerikkalaisten tukikohdassa. Sinne mentiin sisään jännittävästi: piti olla lupalappu, että pääsi porteista sotilaiden ohi.

Saksa on Creutzin mielestä edelleen upea maa. Hän käy Saksassa usein työasioissa, sillä siellä järjestetään Euroopan merkittävimmät luomuviljelijöiden tapahtumat.

”Siellä on myös upeita street food -tapahtumia, joissa voi juoda samalla hyvää rieslingiä ja maistella ruokia”, Creutz sanoo ja haaveilee, että Suomessa olisi mahdollisuus samaan.

Nyt alkoholilaki on sellaiseen liian jäykkä. Malmgårdin panimon useat erikoisoluet ovat eurooppalaistyyliin vahvempia kuin suomalaiset kolmos- ja nelosoluet eikä niitä saa myydä kuin panimon omalla anniskelualueella paikan päällä juotavaksi.

 

Malmgårdin kartanon ällistyttävin huone on ritarisaliksi kutsuttu tila. Se on valtava ja hehkuu keväisessä auringonpaisteessa kullanvärisenä. Salissa on pylväitä, kattomaalauksia, rokokookalusteita ja Venetsiasta varta vasten tilatut Murano-lasiset kattokruunut.

Syksyllä salissa järjestetään Loviisan Sibeliuspäivien konsertti.

Suuri sali houkuttaa myös muunlaiseen toimintaan. Vuosia sitten Henrikin isoveli Fredrik pelasi salissa tennistä perheessä asuneen japanilaisen vaihto-oppilaan kanssa. Tennispallo lensi yhteen venetsialaisista kattokruunusta, josta särkyi räsähtäen.

”Isoisä tiesi, että kattokruunujen mukana on tullut varaosia. Niillä se saatiin korjattua, mutta nyt varaosat on käytetty. Ei siis enää tennistä täällä.”

Lukioikäisenä yksin kotona ollessaan Henrik kantoi saliin sähkökitaransa, kaiuttimet ja vahvistimen ja kokeili, kuinka kovaa Black Sabbath lähtee.

”Yksi tilan työntekijöistä olikin paikalla ja säntäsi säikähtäneenä saliin, että mitä täällä tapahtuu.”

 

Malmgårdin tilalla on avoimet ovet 26.5. klo 10–16. Linnakierroksille on varattava paikka ennakkoon.

kuka

  • Henrik Creutz, 44
  • Syntymäpaikka: Helsinki
  • Kotipaikka: Loviisa ja Helsinki
  • Työ: maanviljelijä, yrittäjä
  • Koulutus: valtiotieteen maisteri
  • Perhe: vaimo ja kaksi lasta
  • Harrastukset: metsästys, leipominen
Sisältö