Oikea gentlemanni!

Kirjailija Joonas Konstig tuli tunnetuksi rääväsuisena vastarannankiiskenä. Nyt hän on muuttunut mies.

Hän 05.01.2018 06:00
Teksti Virpi Salmi Kuvat Arto Wiikari

Joonas Konstigin herrasmiesprojekti ei loppunut kirjaan.

Kirjailija Joonas Konstigin, 40, pikkutakki on tummansininen. Se näyttää aivan tavalliselta pikkutakilta. Herrasmies, jollaiseksi Konstig on nyt itseään brändäämässä, ei nimittäin pukeudu niin, että herättää vaatteillaan erityistä huomiota.

Neulesolmio on viininpunainen, takin taskusta pilkistää valkoinen taskuliina. Ravintola Strindbergin yläkerrassa Helsingin keskustassa hälisee perjantaisille after work -drinkeille saapunut pikkutakkiväki. Konstig sulautuu joukkoon.

Hän on juuri saapunut kustantajansa joululounaalta ja vitsailee syöneensä siellä ”superbowlillisen possua”. Nyt maistuisi lasillinen kuohuviiniä.

Pukeutumista, sen sääntöjä ja herrasmieheksi tulon henkisiä ja fyysisiä haasteita hän käsittelee hiljattain ilmestyneessä kirjassaan Vuosi herrasmiehenä (WSOY). Se on Konstigin määritelmän mukaan realityproosaa ja kertoo omakohtaisen tarinan siitä, kuinka t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut, piikikkäästä kielestään ja happamahkosta elämänasenteestaan tunnettu kirjailija muuttuu sulavan tyylikkääksi, muita ihmisiä arvostavaksi herrasmieheksi yhden vuoden aikana.

Paitsi, sääntö kaksi, herrasmies ei koskaan kutsu itse itseään herrasmieheksi.

Kirjassa tavataan tapojen ja pukeutumisen asiantuntijoita, siteerataan menneiden vuosisatojen herrasmiehiä, opetellaan miekkailemaan ja pelaamaan rugbyä, valmistaudutaan promootioon ja kerrotaan, miten tämä kaikki sovitellaan lapsiperheen arkeen.

 

Joonas Konstig on kirjoittanut kuusi kirjaa. Toiseksi viimeisin teos Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä (Kosmos 2016) on tietokirja ja käsittelee aihetta, josta Konstig ehkä tunnetaan kaikkein parhaiten. Hän kirjoitti Helsingin Sanomiin ruoka-aiheisia kolumneja vuosina 2012–2015 ja herätti huomiota, koska kritisoi kärkevästi muun muassa ilmaista kouluruokaa, kasvirasvoja ja kasvissyöntiä.

Kouluruokailun pitäisi Konstigin mielestä olla maksullinen, sillä silloin jokainen vanhempi voisi tarjota lapselleen omien arvojensa ja makutottumustensa mukaista ruokaa. Kasvirasvat ovat ”ravinnon muovia” ja kasvisten vitamiinipitoisuuksia liioitellaan. Hän on ollut näyttävästi myös lihansyönnin kannattaja, aikana, jolloin muodissa on ennemminkin lihansyönnin vähentäminen.

”Hyvin jaettuja kolumnejahan niistä tuli, mutta nykyään ajattelen, ettei jakomäärillä voi kaikkea mitata. Kai se opetus noista oli, että jos tapa sanoa on riittävän kärkevä, se mitä sanotaan, jää jalkoihin.”

Konstig oli nuorena itse vuosien ajan kasvissyöjä eläinoikeussyistä. Kasvissyönti loppui 25-vuotiaana.

”Aatteen palo oli laantunut, ja tavallaan tuntui, että se taistelu oli voitettu, kun oli kasvisvalmisruokia ja joka ravintolasta alkoi löytyä kasvisvaihtoehto.”

”1990-luvulla näin ei todellakaan ollut, silloin sitä oli edelläkävijä. Saarioisten kasvispitsa oli mitali, joka voitettiin. Olin sitten lähdössä Venäjälle kielikurssille, ja siinä oli luonnollinen hetki palata takaisin sekaruokaan.”

Konstig on aina ollut erittäin kiinnostunut ruuasta. Hän kertoo noudattaneensa muun muassa paleo- ja karppausdieettejä ja lukeneensa ruuasta valtavat määrät kirjallisuutta ja tutkimuksia.

Konstigin kolmelapsinen espoolaisperhe syö yhä sokereita vältellen, ja perheenisän bravuuri on munuaisrisotto, joka on koko perheen lempiruoka.

”Risotossa on voita, parmesaania, mascarponea, herkkusieniä, munuaisia ja rusinoita. Sisäelimet ovat erinomaista ruokaa”, Konstig kehuu.

Ruoka-asioiden lisäksi Konstig on saavuttanut mainetta asettumalla vastahankaan monien liberaalien arvonäkemysten kanssa. Hän on vastustanut sukupuolineutraalia avioliittolakia ja toimittanut toimittaja Marko Hamilon ja professori Timo Vihavaisen kanssa pamfletin Mitä mieltä Suomessa saa olla (2015). Esseissään Konstig muun muassa kritisoi nykyvasemmistoa ja ”suvaitsevaistoa”.

Konstig oli myös kustantajana perustamassa Hamilon kanssa Oikea Media -verkkojulkaisua reilu vuosi sitten, mutta jättäytyi siitä jo kuukauden kuluttua pois, koska julkaisun sisältö ei vastannut Konstigin odotuksia.

”Kuvittelin, että siitä tulisi fiksu konservatiivinen ääni muiden äänien joukkoon. Se lähti kuitenkin jo nimivalinnasta alkaen väärään suuntaan.”

Oikea Media kertoo kannattavansa kansallismielistä, konservatiivista Suomea ja vastustaa maahanmuuttoa ja EU:ta.

Entinen Konstig olisi saattanut värikkäin, nokkelin sanankääntein kuvailla, mikä kaikki siinä on pielessä, mutta nykyinen herrasmies Konstig välttelee sellaista käytöstä.

 

Konstig tarttuu kuohuviinilasia oikeaoppisesti jalasta, siemaisee ja hymyilee lempeästi.

”Olen ollut niin sarkastinen, että siitä oli todella vaikea päästä eroon. Mutta olen kehittynyt siinä valtavasti. Kuten lordi Chesterfield on kirjoittanut, kukaan ei pidä sarkastisista ihmisistä.”

Hymyssä ei ole mitään vinoa, kun Konstig siteeraa 1700-luvulla elänyttä brittilordia, jonka teos Letters to His Son on the Art of Becoming a Man of the World and a Gentleman on Konstigille jonkinlainen herrasmiesraamattu.

”Pidän ylipäätään enemmän vanhoista kirjoista, koska ne ovat jo todistaneet painoarvonsa.”

Chesterfield opettaa kirjeissään poikaansa ja Konstigia, että avain menestykseen on miellyttämisen taito. Sarkasmi ei ole miellyttävää vaan halveksuvaa, ja ihmisten on hyvin vaikeaa antaa halveksuntaa anteeksi. Todellinen herrasmies siis luopuu sarkasmista eikä yritä pikkunokkeluuksilla kalastella itselleen irtopisteitä.

Lordi neuvoo myös, ettei herrasmies leveile taidoillaan ja elämäntyylillään, vaan sopeuttaa käytöksensä aina niin, että seurassa jokainen tuntee olonsa miellyttäväksi.

Tähän kaikkeen Konstig nyt pyrkii. Hän soveltaa nykyelämään myös keskiajan ritareiden neuvoja seuraelämästä ja naisten kohtelusta.

”Ennen olisin saattanut kommentoida esimerkiksi Me too -kampanjaa jollakin pojat ovat poikia -lohkaisulla, mutta nykyään ajattelen, että aikuiselta mieheltä tulee vaatia aikuisen miehen käytöstä.”

”Miehen kunnia ei ole siinä, kuinka paljon hän saa naisia vaan siinä, kuinka hän naisia kohtelee.”

”Nykyaikana solmio on aika punk.”

Sarkastisesta kaikkien asioiden kriitikosta lempeäksi, ihmisten sydämiä kalastelevaksi seuramieheksi. Ihanko totta?

Konstig kiistää, että kyse olisi huomionkalastelusta tai vain yhdestä keinosta asettua jälleen vastahankaan ympäröivän nykytodellisuuden kanssa.

”Ei se ole tietoinen motivaatio, vaikka nykyaikana solmio on aika punk. Olen jo pitkään halunnut maadoittaa itseni johonkin. Ei aina tarvitse reagoida destruktiivisesti ja olla keskisormi pystyssä.”

Projektista syntynyttä kirjaa suuremmaksi motiiviksi elämänmuutokselleen Konstig nimeää nuorimman lapsensa.

”Huomasin, että pojallani on samanlainen luonne kuin minulla. Kun hän ei saanut tahtoaan läpi, hän vain huusi. Ymmärsin, että minun on isänä pystyttävä auttamaan häntä tai hänellä on edessään yhtä kuoppainen tie kuin minulla.”

Nyt kaksivuotias poika sanoo: ”Isi, saisinko mäkin haluun mandariinin.”

Herrasmies Konstig suhtautuu kirjassa armottomasti entiseen minäänsä, joka naureskeli kravateille ja käytöstavoille ja meni opettajana ollessaan kirkkoon farkuissa. Nykyään sellainen kapinointi on hänestä epäkypsää ja noloakin.

”Nykyelämä etenee niin nopeasti, että joka kvartaali pitäisi luoda itsensä uudelleen. Enää en tunne niin. Tiedän, etten ole mikään täydellisen hyvä ihminen, mutta yritän parhaani. Nyt olen tyytyväinen ja onnellinen, ja oloni on sees.”

 

Herrasmieheksi pyrkiminen voi sekin ärsyttää.

”Alkuvaiheessa jatkoin itseriittoisia tapojani ja lisäsin niihin hienostelua. Se oli täysin väärä lähestyminen tähän ja olin varmasti vaikea tyyppi.”

Kirjassa Konstig läksyttää hyvää ystäväänsä alapäävitseistä, joita he ovat vuosien ajan heitelleet toisilleen. Yhtäkkiä hän ei enää kestä kuunnella, kuinka kuningas Vilhelm Oranialainen vääntyy ystävän suussa Vilhelm Onanialaiseksi. Ystävä ei suhtaudu Konstigin käytösneuvoihin kovin ymmärtäväisesti ja siitä tulee suukopua.

Erityisesti muutosta pelkää aluksi vaimo, ja syystä. Konstig kirjoittaa: ”Eihän se toimi, että minä kehityn paremmaksi, ja hän jää ennalleen.”

Mutta sitten Konstig ottaa käyttöön ritarien opit naisten kunnioittamisesta ja lopettaa vaimon virheiden tarkkailun.

”Otan nykyään vaimoni huomioon, mitä en oikeastaan aiemmin tehnyt. Esimerkiksi napsautan hänelle autossa penkinlämmittimen päälle tai avaan hänelle auton oven. Ne ovat hyvin pieniä asioita, mutta niillä on todella suuri merkitys.”

Konstig arvelee, että herrasmiesprojekti pelasti hänen avioliittonsa.

”Sitä piti niin helposti puolisoa itsestäänselvyytenä. Se taitaa olla kohtalokas virhe ajatella, että kyllähän tuo aikuinen ihminen pitää itse itsestään huolta. Käytöstapojen järki on siinä, että ne saavat sinut laittamaan toisen itsesi edelle ja näyttämään rakkautesi joka päivä teoilla.”

Joonas Konstigin mukaan ihmiset antavat räyhääjälle kyllä huomionsa, mutta eivät sydäntään.

Joonas Konstigin mukaan ihmiset antavat räyhääjälle kyllä huomionsa, mutta eivät sydäntään.

Se Konstigin sininen pikkutakki, se ei ole ihan niin tavallinen kuin miltä se harjaantumattoman silmään näyttää. Se on turkulaisen Herrainpukimon ompelema mittatilaustakki, Holland & Sherryn tweediä, yksi niistä vaatteista, jotka Konstig herrasmiesvuotensa aikana hankki.

”Taidan käyttää tätä nykyään aika usein”, Konstig naurahtaa. Hän hankki myös englantilaisen pyjaman, sillä herrasmies ei oleile kotonakaan löysissä olohousuissa. Kun ei ole pyjama-aika, Konstigilla on kotona päällään puuvillachinot ja kauluspaita.

”Puvuista, suorista housuista ja kauluspaidoista usein ajatellaan, että ne ovat epämiellyttäviä päällä, mutta se johtuu yleensä siitä, että ne ovat silloin huonosti istuvia tai tehty halvoista materiaaleista.”

Konstig on oppinut myös tilaamaan partavaahtonsa Englannista. Vaahdon levittämiseen hän käyttää mäyränkarvasutia. Parranajamishetkeään hän kuvailee, kuinka se ”tuntuu siltä kuin meditoisi yhdessä menneiden miessukupolvien kanssa”.

”Ai miksi partavaahto pitää tilata Englannista? Se on varmaankin sama asia kuin kosmetiikan käytössä ylipäätään. Tulee ylevöitetty olo, kun käyttää vähän parempaa tuotetta. Ja mäyränkarva on yksinkertaisesti todettu parhaaksi materiaaliksi partasutiin. Vaahto levittyy sillä parhaiten.”

 

Suomi ei ole herrasmiehelle hedelmällisin ympäristö. Tasa-arvoihanteet ja näennäisesti luokaton yhteiskunta eivät kannusta vanhojen, yläluokkaisilta tuoksahtavien tapojen ihailuun tai naisten erityishuomiointiin. Pukeutumiseen satsaamista pidetään helposti snobbailuna ja käytöstapojen kunnioittamista pölyisten tätien puuhana.

Mutta herrasmies ei tietenkään valita suomalaisten tavoista tai niiden puutteesta. Se olisi vulgääriä.

”Ei, en koe millään tavalla olevani yksin. Suomessa on paljon miehiä, jotka ovat näissä asioissa paljon taitavampia kuin minä”, Konstig sanoo.

Kirjaprojektinsa myötä hän hankkiutui tapaamaan heitä, jotka Suomessa yhä ylläpitävät Konstigin ihailemaa elämäntapaa, kuten professori Matti Klingeä ja Suomen Tapaseuran perustajaa ja puheenjohtajaa Kaarina Suonperää. Hän liittyi myös Tapaseuran jäseneksi.

”Seura tekee kaltaisekseen, ja jos haluaa oppia jotakin taitoa, on parasta liikkua sitä osaavissa piireissä.”

Ja kyllä Suomessakin herrasmies tunnistetaan. Varsinkin kun on pukeutunut Konstigin +1-säännön mukaan: ”Jos muut ovat paitasillaan, minä olen pikkutakissa. Jos joku muukin saattaa olla pikkutakissa, minulla on pikkutakki ja solmio.”

Konstig kohoaa kevyen sulavasti, lähes huomaamattomasti tuolissaan ravintola Strindbergissä. Pikkutakin alin nappi on auki, kuten aina kuuluukin. Hän jää taakse odottamaan, että nainen lähtee pöydästä ensin. Tarjoilija lähestyy Konstigia katseessaan aidonnäköistä auttamisen halua.

”Onhan kaikki hyvin?” 

kuka

  • Joonas Konstig

  • Ikä: 40

  • Syntymäpaikka: Espoo, Kivenlahti

  • Kotipaikka: Espoo, Tapiola

  • Työ: kirjailija, tarinakouluttaja Tarina-akatemiassa

  • Koulutus: filosofian maisteri, pääaineena kulttuuriantropologia ja kirjallisuustiede

  • Perhe: puoliso ja kolme lasta

  • Harrastukset: rugby, lautapelit, ajatusten historia

Sisältö