Filmihullu

”Sorry, no penis”, Max Malka on todennut nimeään ihmetteleville. Suomalaisen elokuvan tuottajalupaus ei arkaile.

Max Malka on tuottanut Aurora-elokuvan.
Max Malka on tuottanut Aurora-elokuvan.

Asia oli Max Malkalle selvä.

”Kirjoitin sen paperille ensimmäisen kerran joskus toisella luokalla, kun kysyttiin, mitä teet isona. Elokuvia.”

Lukiolaisena hän selvitti, miten alalle pääsee. Malka kertoo laskeneensa päiviä, että pääsi koulusta toteuttamaan unelmaansa.

Konkretiaa haaveille antoivat Gladiaattori-elokuvan dvd:n lisämateriaalit, dokumentit Hollywood-elokuvanteon käytännöstä.

Tarjolla olisi ollut kaikkea muutakin.

Malka kirjoitti ylioppilaaksi SYKin IB-linjalta. Todistuksella olisi päässyt esimerkiksi Oxfordin yliopistoon ilman pääsykokeita.

Kun Malka aloitti elokuvaopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2005, hän oli 19, vuosikurssinsa juniori.

”Sisäänotetut ovat yleensä 25–26-vuotiaita, monilla on jo yksi tutkinto takana. Kyllä muut vähän ihmettelivät, kuka tuo skidi on.”

Sisältö