Näiden joukoissa seison

Kaikki tervejärkiset talouskasvun tutkijat ovat oikeistodemareita, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Mika Maliranta.

Hän 14.10.2021 18:00
Teksti Oskari Onninen kuvat Marjo tynkkynen
Taloustieteilijä Mika Maliranta Palkansaajien tutkimuskeskuksen kahvihuoneessa Helsingin Töölössä.
Taloustieteilijä Mika Maliranta Palkansaajien tutkimuskeskuksen kahvihuoneessa Helsingin Töölössä.

huomasin, että hän on itseasiassa Jeesus”, Mika Maliranta sanoo.

Hän on Malirannan amerikkalaiskollega Daren Acemoğlu, taloustieteen professori Massachusettsin teknillisessä yliopistossa. Mika Maliranta fanittaa häntä.

Maliranta oli tehnyt usean vuoden ajan Matti Apusen kanssa talouspoliittista podcastia. Hän päätyi kerta toisensa jälkeen vääntämään Apuselle rautalangasta, miten taloustiede toimii. Selostuksissa alkoi toistua yksi nimi: Maliranta kertoi, mitä Acemoğlu ajattelee mistäkin.

Apunen – entinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja – kiitti Malirantaa opeista sanomalla häntä demariksi, mutta myös innosti hypetykseen. Pian podcastissa ”hiljennyttiin Acemoğlun äärelle” kuin missäkin kultissa, ja Maliranta ja Apunen jakoivat Porin Suomi-Areenassa Acemoğlu-paitoja. (Sukunimi, ei kuvaa.) Ja kun Acemoğlu vieraili Suomessa huhtikuussa 2019, myös hänelle välitettiin paita ja otettiin yhteiskuva.

Malirannan mukaan hän ja Apunen hyväksikäyttivät taloustieteen megatähteä.

”Me otettiin idolihahmo sille, mitä paras taloustiede on. Taisi olla yhteinen idea vetää se överiksi.”

Vakavasti puhuen taloustieteen ei pitäisi olla henkilöstä kiinni, Maliranta sanoo. Tiedeyhteisö on kollektiivista toimintaa ja supertähteys ”vaarallinen ajatus”.

Acemoğlu on hätkähdyttävän tuottelias ja monialainen tutkija, Malirannan mukaan renessanssi-ihminen. Parhaiten hänet tunnetaan populaareista teoksistaan Kapea käytävä ja Miksi maat kaatuvat. Niissä on sama ydinviesti: parhaissa valtioissa turvaverkot ja markkinavoimat ovat tasapainossa.

”Jos Acemoğlua pitää yhdellä sanalla kuvailla, hän on oikeistodemari. Kuten oikeastaan kaikki tervejärkiset taloustieteilijät talouskasvuntutkimuksessa”, Maliranta sanoo puolitosissaan.

”Tarpeellinen kriittinen kysymys on, arvostanko Acemoğlua siksi, että hänen johtopäätöksensä miellyttävät.”

Kuka

Mika Maliranta

Ikä:

53

Syntymäpaikka:

Kotka

Kotipaikka:

Helsinki

Koulutus:

filosofian tohtori pääaineena taloustiede

Työ:

johtaja Palkansaajien tutkimuslaitoksessa (80 %), taloustieteen professori Jyväskylän yliopistossa (20 %)

Perhe:

naimisissa Ylen ulkomaantoimituksen päällikön Krista Taubertin kanssa, aikuinen lapsi edellisestä liitosta

Harrastukset:

murtomaahiihto, maantiepyöräily, pitkän matkan juoksu, jos paikat kestävät

Elokuun alussa Maliranta aloitti työt Palkansaajien tutkimuslaitoksen johdossa. Palkansaajien tutkimuslaitos eli tuttavallisemmin PT sijaitsee Economicumin rakennuksessa Helsingin Arkadiankadulla. Kahden käytävän kioski, noin 25 työntekijää.

Samassa kerroksessa on Valtion taloustieteellinen tutkimuslaitos VATT. Talossa työskentelee myös Helsingin yliopiston, Hankenin ja Aalto-yliopiston professoreja.

Maliranta on tuonut työhuoneeseen tasan oleellisen. Pari mattoa parantamaan akustiikkaa, hyllyyn yksittäisiä mutta sitäkin tähdellisempiä kirjoja. Adam Smithin Kansojen varallisuus, Thomas Pikettyn Capital, kaksi Acemoğlua, Juhana Vartiaisen Suomalaisen talousajattelun kritiikki vuodelta 2015 sekä Vartiaisen ja Jukka Pekkarisen Suomen talouspolitiikan pitkä linja vuodelta 1993.

Johtaja istuu tuolillaan, jalassa valkeat Nike Air Jordanit ja valkean kauluspaidan hihansuissa kirjainpari MM.

”Jos mä saisin ihan oikeasti valita, mihin menisin, en keksi, mihin mieluummin haluaisin”, hän sanoo.

Kun kutsu PT:lle kävi, Maliranta selvitti, halusihan myös rahoittaja eli ammattiyhdistysliike PT:n pysyvän tutkimuslaitoksena. Häntä tuntevat kertovat, että tutkimuksen riippumattomuus on Malirannalle kaiken a ja o.

Aiemmin Maliranta toimi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusprofessorina ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtajana. Osan ajasta hän hoitaa taloustieteen professuuria Jyväskylän yliopistossa.

Maliranta haluaa tehdä public goodia, yleistä hyvää, jolloin mielekkäin paikka on tutkimuksen ja päivänpolitiikan leikkauskohdassa. Mitä enemmän päättäjillä on tietoa, sitä parempia päätöksiä he tekevät.

”Mun ei tarvitse ottaa enää sitä vastuuta, mitä loppujen lopuksi tehdään.”

Muutaman PT-viikon jälkeen on käynyt selväksi, että ainakin paikallisen sopimisen tutkiminen on iso kysymys. Samoin uudet työnteon muodot, kuten lähettipalvelut ja taksiuudistus.

PT:tä haukutaan toisinaan demarilinnakkeeksi.

Maliranta kertoo, että hän yritti Etlassa tuoda esiin, ettei elinkeinoelämä voi vaikuttaa tutkimustuloksiin.

”Mulle Etla on aina tarkoittanut tutkimuslaitosta, jossa tutkitaan elinkeinoelämää. Palkansaajien tutkimuslaitokseen voi ajatella samaa analogiaa. Omistajien intressi näkyy siinä, mitä tutkitaan.”

Mika Maliranta harrastaa hiihtoa. ”Vielä vuonna 1986 musta piti tulla ammattimainen murtomaahiihtäjä. Onneksi sairastuin ja jouduin luopumaan tästä urasta.”

Mika Maliranta harrastaa hiihtoa. ”Vielä vuonna 1986 musta piti tulla ammattimainen murtomaahiihtäjä. Onneksi sairastuin ja jouduin luopumaan tästä urasta.”

Maliranta on kotkalaisen työläisperheen poika, joka tuli 1980-luvun lopulla Helsingin yliopistoon lukemaan tilastotiedettä ja sosiologiaa. Jälkimmäinen kiinnosti, mutta ensimmäisestä saisi porvarillisen ammatin. Pian kävi ilmi, että taloustiede on näiden puolivälissä.

Taloustieteilijä taloustieteen opiskelijasta tuli sattuman ja professori Matti Pohjolan sosiaalisten taitojen ansiosta. Maliranta oli graduvaiheen opiskelija, joka päätyi valtiotieteellisessä samaan hissiin juuri Etlassa työt aloittaneen professorin kanssa.

”Piti mennä muistaakseni neljänteen kerrokseen. Pohjolalla ei ollut muuta puhuttavaa kuin kysyä, haluaisitko tulla Etlaan tutkimusprojektiin. Sanoin, että kiinnostaa.”

Pohjola myös neuvoi häntä lisensiaattivaiheessa vaihtamaan paperitehtaiden palkkojen tutkimisen kasvuun ja tuottavuuteen. 1990-luvun puolivälissä suomalaisyrityksistä oli saatu ennen näkemättömiä data-aineistoja.

Lopulta Maliranta oli Etlassa yli 20 vuotta. Ehkä siksi vasemmistolaiset sosiaalisen median vaikuttajat eivät olleet kovin innoissaan Malirannan valinnasta. Tai ehkeivät siksi, että hänellä on valtavirtataloustieteilijän käsitykset työllisyydestä, tuottavuudesta ja velasta.

Moni mieltää ne oikeistopolitiikan opinkappaleiksi.

Malirannalle kyse on pikemminkin pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tavoista huolehtia taloudestaan ja siitä, että talous on hyvinvointivaltion renki, jota tukemaan saavutetut edut pitää virittää.

Maliranta sanoo, että nollakorkojen vuoksi Suomen velkaantumistilanne ei ole yhtä akuutti kuin se vielä joitakin vuosia sitten oli. Yhtä kaikki huoltosuhde huolettaa ja eläkepommi tikittää.

”Parametrit ovat muuttuneet hieman, mutta kokonaiskuva ei.”

Laskusuhdanteen koittaessa keynesiläinen, vastasyklinen talouspolitiikka on rakennettu pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin sisään. Kun esimerkiksi työttömyys kasvaa, valtion työttömyystukimenot nousevat, mikä pitää taloutta liikkeellä.

Jotta nämä automaattiset vakauttajat toimivat, valtion pitää kyetä antamaan kulujensa kasvaa. Paavo Lipposen pääministerikausilla Suomen talous kasvoi – kuten nytkin – mutta Lipponen piti velkaantumisesta jämerästi huolta. Se pelasti Suomen vuoden 2008 talouskriisin jälkeen, Maliranta kiittelee.

”Se oli pirun hyvä, koska sen ansiosta meillä on mahdollisuus tehdä keynesiläistä talouspolitiikkaa. Jos meillä olisi ollut korkea velkataso, näiden vakauttajien ei olisi voinut antaa toimia täydellä tehollaan ja meille olisi käynyt viime talouskriisissä kuten 1990-luvulla kävi.”

Maliranta hahmottelee ideaalimaailmaansa. Tuloeroja ei olisi lainkaan. Yhteisö ehkä valitsisi itselleen edustuksellisen monarkin.

Malirannalle taloustiede on työkalupakki ajatella ja hahmottaa asioita – ja tässä mielessä politiikasta erillinen. Politiikkaa ovat henkilökohtaiset preferenssit, joista kannattaa olla itselleen ja muille mahdollisimman rehellinen.

Malirannan mielestä hyvä politiikkasuositus on sellainen, josta nämä molemmat voi eritellä: tässä on data, josta teen nämä johtopäätökset, koska nämä asiat ovat tärkeitä ”mun hyvinvointifunktiossa”.

”Tässä taloustiede on hemmetin kaunista. Kaksi poliittisesti aivan eri mieltä olevaa tutkijaa voivat tehdä yhdessä tutkimusta ja päätyä sen pohjalta eri politiikkasuosituksiin.”

Erityisesti Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti on tuonut tällaista avoimuusajattelua Suomeen, Maliranta kehuu. Myös Mustread-verkkomedian strategi ja taloustieteilijä Heikki Pursiainen kirjoitti elokuun alussa sivustolle pitkän pohdinnan siitä, onko hän oikeistolainen.

Pursiaisella oli kaksi määritelmää, miten ihminen on oman onnensa seppä. Jyrkempi oli kärjistettynä, että köyhyys ja rikkaus on useimmiten ansaittua. Väljemmän mukaan omaa menestystään voi parantaa ”ahkeroinnilla ja suunnittelulla”. Jos oikeistolaisuuteen vaaditaan ensimmäistä, Pursiainen ei mielestään ole oikeistolainen. Jos jälkimmäinen riittää, hän on oikeistolainen.

Hänestä oikeistolaiset tekevät virheen siinä, että pitävät menestyseroja ansaittuina. Vasemmistolaiset taas ajattelevat, että menestys ja moraaliset ansiot kulkevat käsi kädessä.

”Ei mullekaan ole mikään ongelma sanoa, että mä olen oikeistodemari ja voimakaskin markkinatalouden kannattaja”, Maliranta sanoo.

Hänen käsityksensä oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta on John Rawlsin oppien mukainen. Paras mahdollinen järjestelmä on se, johon haluaisi tietämättä omia kykyjään, arvostuksiaan tai asemaansa siinä.

”Habitustasolla pidän itseäni työläistaustaisena, sillä siellä on mun lähtökohdat. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikista heikoimmilla olevien asema pitäisi olla mahdollisimman hyvä.”

Maliranta hahmottelee lisää ideaalimaailmaansa. Tuloeroja ei olisi lainkaan. Kaikki saisivat saman verran rahaa. Yhteisö ehkä valitsisi itselleen edustuksellisen monarkin, jota voisi vähän ihailla ja jonka hovielämän rahoittamiseksi muut antaisivat hieman omastaan.

”Kun ei näin ole, meidän täytyy ottaa huomioon kannustimet ja erilaiset preferenssit. Toiset tykkää vapaa-ajasta enemmän. Sen väistämätön seuraus on tuloerot.”

 

Juuri ennen toisen haastattelun alkua Maliranta on puhunut Apusen kanssa puhelimessa. Seuraava podcast-sarja alkaa marraskuussa. Maliranta kertoo Apusen terveiset: kriittisiä kysymyksiä pitäisi kuulemma kysyä.

Apuselta itseltään sellainen varmaankin löytyy.

Apunen pohtii hetken ja lähettää tekstiviestin: ”Jopa John Maynard Keynes ymmärsi, että julkinen sektori ei voi turvota määrättömästi. Hän kirjoitti: ’25 percent taxation is about the limit of what is easily borne.’ Uuskeynesiläiset taloustieteilijät, joihin professori Malirantakin kuuluu, venyttävät tätä rajaa kuin kuminauhaa ja perustelevat asiaa hyvinvointivaltiolla. Jos taloustieteen auguurit olisivat yhtä ryhdikkäitä kuin esikuvansa, Suomi olisi selvästi vahvempi.”

”Ekonomistien kanssa mikään ole nasevaa”, Apunen pahoittelee.

Niin, professori Maliranta, mitä ajattelette arvostamanne Keynesin linjauksesta, etteivät yli 25 prosentin kokonaisveroasteet ole kestäviä yhteiskunnan kannalta?

Vastaus on naseva.

”Se on vanhentunut”, Maliranta sanoo.

Mutta seuraa selitysosa, kuten ennustajapapeilla eli auguureilla on tapana.

Veroasteen vaikutusta talouskasvuun on tutkittu paljon, mutta yhteys ei ole kovinkaan selvä. On Ruotsin kaltaisia korkean veroasteen maita, joissa talouskasvun kanssa ei juuri ole ollut ongelmia. Oleellisempaa kuin veroaste on verojen käyttötarkoitus. Menevätkö rahat koulutukseen ja tutkimukseen vai tehottomiin tulonsiirtoihin ja jopa korruptioon.

”Ne ovat talouskasvun kannalta tärkeimmät ja kiinnostavimmat kysymykset.”

Sisältö