Kaikki rukoilevat

”Jo huokaus on rukous”, sanoo rajua metallimusiikkia laulava Marko Annala.

Hän 18.04.2019 06:00
teksti Petri Pöntinen Kuvat Konsta Leppänen

Hevimusiikki ja hengellisyys muistuttavat elämän hetkellisyydestä, sanoo Marko Annala. © Konsta Leppänen

Mukava olla taas Tampereella, jumalauta!

Marko Annala tervehtii tummaa ihmismassaa. Kitarat ja rummut pauhaavat saliin rajumyrskyn. Pitkät hiukset pyörivät vimmatusti rytmin tahdissa, hiki pärskyy pisaroina.

Mokoma-yhtyeen laulaja murisee ja karjuu, liukuu äkkiä puhtaaseen melodiseen lauluun.

Vasen tatuoitu käsi heiluu kuin tahtipuikko. Sali huojuu, pui nyrkkiä, näyttää pirunsarvea. Ja yhtyy kertosäkeisiin.

”Minä olen”, Annala aloittaa.

Yli kuusisataa kurkkua huutaa: ”Kuollut, kuolleempi, kuollein!”

 

Pieni puinen kirkko huokuu rauhaa.

Kolme sormea rukoilee, tekee ristinmerkin. Otsalta rinnalle, oikealta olkapäältä vasemmalle. Sitten huulet lähes sipaisevat ristiä ja ikonia, jotka lepäävät pöydällä keskellä kirkkosalia.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö