”Mainio kynä”

Kun Kari Hotakainen kirjoitti kirjaa Kimi Räikkösestä, ensimmäisten liuskojen lähettäminen Sveitsiin kauhistutti.

Hän 16.08.2018 10:00
Teksti Aurora Rämö Kuvat Marjo Tynkkynen
Kari Hotakainen on julkaissut useita romaaneja, runokirjoja ja näytelmiä. Tuntematon Kimi Räikkönen on hänen ensimmäinen ”ihmiskirjansa”.

Kari Hotakainen on hieman hermostunut.

Lontoosta tulee todennäköisesti kutsu. Mustan, värikäsnappisen paidan kaulus alkaa kiristää ajatuksestakin. Toivovat varmasti, että kirjailija ja kirjan kohde saapuvat esittelemään uutuutta lokakuussa.

Sitä ennen on se Helsingin-esiintyminenkin, elokuun puolivälissä, puolentoista viikon kuluttua. Tiedotustilaisuus, jossa julkaistaan Hotakaisen kirjoittama kirja Kimi Räikkösestä.

Kirjan käännösoikeudet on myyty 30 sivun perusteella arvostetulle brittikustantamolle Simon & Schusterille. Oikeudet on myyty myös Saksaan, Kiinaan, Viroon, Hollantiin, Italiaan, Puolaan, Unkariin…

Olisihan se jonkin markkinointiosaston mielestä varmaan loistava idea. Että Hotakainen ja Räikkönen kiertäisivät ympäri maailmaa kertomassa teoksesta.

Mutta mutta.

Siellä he pönöttäisivät lehdistön edessä vierekkäin, vakuutusvirkailijan oloinen töyhtöhyyppä ja ahdistuneesti niskaansa raapiva formulakuski. Eivät sanoisi sanaakaan. Jos sanoisivat, sanoisivat väärin ja huonolla englannilla.

Ulkomailla saatetaan tietää, että Räikkönen on vähän outo, mutta entä kun kirjailija on samanlainen?

Menisi ihan vihkoon koko homma.

 

Ei Räikkös-kirjaa varsinaisesti tarvitsisi markkinoida. Sen kuin ilmoittaa, että sellainen ilmestyy. Kirja kiinnostaa, oli se millainen tahansa.

Räikkönen on mysteeri.

Espoolainen ammattikoulun keskeyttänyt miljonääri, joka rakastaa ajaa nopeaa autoa mutta vihaa kaikkea muuta siihen liittyvää. Jääkiekkoilijoiden juomatapoja noudattava huippu-urheilija, joka vuokraili aikoinaan yksityiskoneita sekoilureissuilleen mutta jonka lapsuudenkotiin saatiin sisävessa vasta vuonna 2002.

Räikkönen puhuu vain pakosta. Lausuu hillittömiä, pisteeseen päättyviä kommentteja, jotka saavat koko formulashow’n vaikuttamaan pelleilyltä.

Tokaisuja on listattu Hotakaisen kirjaan.

Haastattelija kysyy, onko Räikkösellä harrastuksia.

”Keräilen pähkinöitä.”

Entä minkälainen lähtöruutu viides ruutu on startata?

”Se on viides ruutu.”

Räikkönen ei kiinnitä huomiota faneihin, ei spekuloi kierrosajoilla. Hän ei suostu hymistelyhaastatteluihin, joissa kuljettajien on ladeltava kädenlämpimiä selviöitä hymyssä suin, timanttikorvisten kimallellessa.

”Formulamaailma on löysänpuhumisen ydinaluetta”, Kari Hotakainen sanoo. ”Se puhe on melkein yhtä järjetöntä kuin siellä liikkuvat rahasummat.”

Ja Hotakaisen ja Räikkösen yhdistelmä: Pitkin pihoja kuseskeleva maailmanmestari, joka on jatkuvasti suosituimpien formulakuskien listalla, vaikka tekee kaikkensa, ettei olisi. Ja yleishumaani kansankirjailija, joka viihtyy Pakilan Teboililla, puhuu itseironisin anekdootein eikä pidä omia ajatuksiaan lainkaan kiinnostavina.

Kirjan voi uumoilla menestyvän jo brittiläisen Simon & Schusterin käännössopimuksen perusteella. Kotikustantamo Siltala kehui kauppahintaa ”ennätykselliseksi”. Siltala elänee kirjalla monta vuotta.

”Voihan tämä jonkun mielestä olla mielenkiintoinen yhdistelmä”, Hotakainen sanoo.

”Mutta ei se ole mikään tasoiteltu tie taivaaseen. Nythän on kysymys siitä, että teoksella on oma elämänsä, kun se on kaupoissa. Joku voi suhtautua siihen merkittävän tympeästi ja kertoa kaverille ja…”

Kaikki ymmärtävät kirjan menestyspotentiaalin, ainoastaan Hotakainen ja Räikkönen suhtautuvat siihen liioitellun kauhuissaan. Siksi he tulivat niin hyvin juttuun.

 

Räikkösen kesäpaikka Porkkalanniemessä ei ole mikään mökki, se on luksushuvila. Ilmakuvia voi katsella Seiskasta. Helikopteri käy toisinaan päällä pörräämässä.

Viime vuoden elokuussa Hotakainen ajoi Porkkalanniemeen 17 vuotta vanhalla Volvo S60:llä.

Kirja oli Hotakaisen oma idea. Usein julkkiskirjat eivät ole. Kustantaja keksii, että tässäpä kuuluisa henkilö, etsitään tarkoitukseen sopiva toimittaja. Seuraa milloin mitäkin: fanikirja, kuvakirja, keittokirja. Tarkoitus on myydä, ei panostaa kirjallisiin ansioihin.

Vuonna 2011 Hotakainen oli istunut iltaa ystävänsä kanssa ja puhunut siitä, että pitäisi kirjoittaa jotain muuta. Jotain muuta kuin proosaa. Ajatus siitä, että tulisi kirjoittaa asioista, joista tietää, tuntui uuvuttavalta, lannistavalta, ahdistavalta.

”Että vitut kirjoitan.”

Illan päätteeksi syntyi ajatus: Kimi Räikkönen. Hänestähän Hotakainen voisi kirjoittaa. Kaukaisempaa kuin formulamaailma oli vaikeaa kuvitella. Ystävä tunsi Räikkösen pintapuolisesti, tiesi asiainhoitajan numeron. Saisiko sitä kautta sanan?

Vuosiin ei kuulunut mitään.

Kunnes maaliskuussa 2017 Hotakainen sai tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Räikkösen uusi asiainhoitaja Sami Visa kysyi, voitaisiinko tavata.

Porkkalanniemessä Hotakainen istui takkahuoneen harmaalle sohvalle ja katsoi silmiin.

En ymmärrä formuloista mitään, hän sanoi. En seuraa lajia, en ole seurannut Kimin uraa. Haluaisin silti tehdä kirjan.

 

Ei Räikkönen Lontooseen lähtisi, vaikka pyydettäisiin. Jo tiedotustilaisuus Helsingissä on liikaa.

”Hän kysyi multa, pitääkö siellä sanoa jotain”, Hotakainen sanoo.

Entä jos toimittajat alkavat vittuilla? Olet sitten vieressä koko ajan, Räikkönen vannotti.

”Hän on oikeasti sitä mieltä, ettei pysty sanomaan siellä paljoakaan. Että eikö me tehty se kirja, siinähän ne asiat ovat.”

Mutta ei se riitä. Pitää kuvailla, kertoa prosessista, vastata lukutaidottomien kysymyksiin. Brändätä, edistää myyntiä.

Myös Hotakaisesta se on vaivaannuttavaa. Tällainen, haastattelussa istuminen, itsensä ja tekemistensä selittäminen. Hän vetää hermosavuja, vihreää L&M:ää. Sytyttimessä on Ferrarin merkki.

”Kun menin puhumaan Juoksuhaudantiestä Ruotsiin, sen myynti laski heti.”

Puhuminen ei ole kirjailijoiden ammatti, eikä formulakuskien. Jos tekijä on kiinnostavampi kuin teos, tasapaino on huono. Ei epäonnistunutta kirjaa pelasta se, että kirjoittaja kertoo olevansa huumorintajuinen ihminen. Sellainen on Hotakaisen mielestä kaikin puolin epäilyttävää, itsensä kuvaileminen adjektiivein.

”Nykyään puheliaisuus ja avoimuus ovat jonkinlaisia arvoja. Eihän se, että ihminen on puhelias ja avoin, tarkoita, että se sanoisi yhtään mitään. Puhe voi olla teknistä kaiken peittämistä.”

Viidentoista ensimmäisen kirjailijavuotensa aikana Hotakainen ei sanonut juuri mitään.

”Kun pyydettiin, että kerrohan romaanin teemoista, mä olin, että ööö… siinä ei ole juonta.”

”Piste.”

Ne olivat katastrofaalisia tilanteita.

”Saan hyvin kiinni Räikkösen ajatuksesta, että tuossahan tuo teko, kirja tai urheilutulos, on nähtävillä. Mitä te niitä teemoja siinä kyselette.”

Klassikko-romaanin ilmestyessä vuonna 1997 Hotakainen päätti kuitenkin toisin. Puhumattomuudesta oli alkanut tulla itsetarkoituksellista. Maneeri. Siitä oli hävinnyt tyylikkyys.

WSOY:n kesäpaikassa Porvoon Suvikunnassa pidettiin kirjainfo. Esiteltiin kirjakauppiaille syksyn uutuuksia. Kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Touko Siltala haastatteli.

Hotakaiseltakin on tulossa kirja, Siltala sanoi mikrofoniin.

”Kaikki olivat tietysti jo nukahtamaisillaan.”

Siltala kääntyi Hotakaisen puoleen.

No niin, aletaan käydä vähän läpi tätä romaania, Hotakainen sanoi. Hän puhui ainakin viisitoista minuuttia.

”Vaimo säikähti, että mitäs nyt. Suahan pidettiin tähän asti ihan fiksuna.”

Kari Hotakainen jännittää kirjan julkaisutilaisuutta Kimi Räikkösen kanssa.

Ferrarilla kiersi sana, että hämmentävä tyyppi tekee oikeasti kirjaa.

Hotakainen ei ollut koskaan katsonut yhtäkään formulakisaa. Mitä nyt jonkin lähdön joskus.

Ensimmäisellä haastattelumatkalla Malesian osakilpailussa hän pyöri ympäriinsä kuin eksynyt, yli-ikäinen Tintti.

Hän ei ymmärtänyt mitään. Varikolla hirveä määrä ihmisiä häärämässä, jotta kaksi nuorehkoa miestä voisi ajaa ympyrää asfaltilla, päätymättä mihinkään. Uuden auton testeissäkin oli paikalla yli sata työntekijää.

Jos tätä ajattelee järjellä, menee tunteen puolelle, Hotakainen kirjoittaa.

Koko ajan oli järkyttävän kuuma. 34 astetta varjossa. Hirveä pyykkääminen kotona.

Hotakainen kyseli asioita, joita teknisempi urheilumies tuskin olisi pitänyt huomionarvoisina. Mihin aikaan työntekijät tulivat töihin tänään? Mistä edustustiloissa tarjoiltavat basilikat ovat peräisin? Onko tuon asian nimi tortellini? Miksi autot pitävät niin kovaa meteliä? Minkälaista vettä Räikkönen juo? Kuka sen hankkii? Joutuuko formula-autossa pissaamaan housuun?

Ferrarilla kiersi sana, että hämmentävä tyyppi tekee ihan oikeasti kirjaa. Lyötiin punainen lainatakki niskaan. Räikkösen fysiovalmentaja Mark Arnall sekoitti sen verran juomia, että Hotakaisenkin nesteet pysyivät tasapainossa.

Kirjailija pääsi melkein kaikkialle. Varikolle, äidin kotiin, pääsponsori Philip Morrisin hallituksen puheenjohtajan puheille, tallipäällikköä haastattelemaan, seuraamaan moottorin säätämistä.

”Sanoin vitsinä, että otin moottorista kuvan, jotta voin rakentaa itse Suomessa samanlaisen. Insinöörit katsoivat Sami Visaa, että onko tämä hänen mielestään hyvää huumoria.”

 

Seitsemän kuukauden aikana Hotakainen asui Räikkösten luona Sveitsissä kolmeen otteeseen. Muutaman päivän kerrallaan.

Makuuhuone oli ensiasunnon kokoinen.

Hän oli esitellyt jo toisella tapaamisella Porkkalanniemessä työsuunnitelman. Aiheet, joita tulisi käsitellä: uran alku, perhe, rakkaus, lapset, isän kuolema, juopottelu.

”Juhlimisesta sanoin, että Räikkönen voi aina sanoa, että viihdelehtien antama kuva on väärä.”

”Mutta voidaan myös kysyä, minkälaisen kuvan hän on itse antanut. Onhan se juopottelu totta, se juoppomies ei ole mikään toinen Kimi. Jos sitä ei käsitellä kirjassa, kirja on torso.”

Räikkönen ei sanellut ennakkoehtoja, paitsi että ensimmäistä avioliitosta ei ole syytä kirjoittaa mainintaa kummemmin. Niin Hotakainenkin oli ajatellut. Muu olisi ollut epäreilua.

”Kysyin Kimiltä, haluaako hän puhua esimerkiksi maailmanmestaruusvuodesta 2007 ammatillisessa mielessä. Muistaakseni hän sanoi, että ketä kiinnostaa.”

Jokaiseksi vierailupäiväksi oli varattu noin neljän tunnin juttusessio. Hotakainen oli valmistautunut viidellä kysymyksellä.

Nopeasti kävi ilmi, että Räikkönen suhtautuu lojaalisuuteen kuin moottoripyöräjengin presidentti. Hän ei lue sopimuspapereita vaan sopii kättelemällä. Jos mokaa, se on siinä.

Miten luottamus syntyi? Hotakainen ei osaa nimetä mitään ratkaisevaa hetkeä.

Parinkymmenen vuoden ikäerosta oli ainakin hyötyä. Hotakainen saattoi kertoa omia kokemuksiaan lööppeihin päätymisestä, ujoudesta, isäksi tulemisesta. Luoda puhetilan, jossa ei tarvinnut jännittää tai miettiä sanomisiaan. Ne saisi kuitenkin tarkistaa.

Ensimmäisten 44 liuskan lähettäminen oli kauhistuttavaa. Ihmiselle, joka ei käytännössä lue kirjoja. Jos Räikkönen haluaakin silotella, antaa itsestään edustavamman kuvan?

Sveitsistä tuli vain yksi tekstiviesti: ”Mainio kynä.”

”Yritin… tai ei mun tarvinnut hirveästi yrittää olla oma itseni, kun mulla ei kovin monta omaa itseä ole.”

Räikkönen on puhunut paljon. Sitaatit kirjassa ovat pitkiä.

 

Ehkä on kuitenkin hetki, jolloin luottamus syntyi. Sillä ensimmäisellä kerralla Porkkalanniemessä.

Hotakainen oli lähdössä tapaamisesta. Käveli autolle. Räikkönen tuli perässä, sanoi:

”Ihan helvetin ruma etupuskuri tossa sun autossa.”

Hotakaista hymyilytti.

kuka

  • Kari Hotakainen
  • Ikä: 61
  • Syntymäpaikka: Pori
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Työ: kirjailija
  • Koulutus: humanististen tieteiden kandidaatti
  • Perhe: vaimo ja kaksi tytärtä
  • Harrastukset: sulkapallo, lukeminen, väärässä oleminen, tupakointi, metsäretkeily
Sisältö