Lauluja kesäyössä

Laura Sippola on Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori, mutta hermoilee silti, että mitä jos uusia kappaleita ei synnykään.

Hän 27.07.2018 06:00
Teksti Kirsi Riipinen Kuvat Marjo Tynkkynen

Taidelukiolaisena Sippola kammosi keskiluokkaista elämää. Nyt nelikymppisenä hän tunnustaa sen olevan ihan ok.

”Lämpimästi tervetuloa Laura Sippola ja Tuki-yhtye!”

Muusikko Sami Kuoppamäki kuuluttaa Helsingin Punavuoressa sijaitsevan G Livelabin lavalle illan esiintyjät.

G Livelabia voi luonnehtia hipsteriklubiksi, mutta Sippolan yleisö taitaa olla laajempi. Ikähaitari on leveä, ja suosiosta kertovat myös televisiokamerat. Ilta taltioidaan Ylen Teemalla ja Areenassa esitettävään Timanttinen keikka -sarjaan. Edellisellä viikolla kuvattiin Tuomari Nurmion esitys.

Illan aikana selviää, että paikalla on myös sanat ulkoa osaavia tosifaneja.

Laura Sippola on vajaan vuoden vanha tohtori. Sibelius-Akatemiassa tehdyn tohtorintutkinnon kirjallisessa osuudessa hän mietti ja selvitti, mikä laulaja-lauluntekijä oikeastaan on.

Kansainvälisissä pohdinnoissa on lähinnä tyydytty luettelemaan esimerkkejä ja kyselty, että jos Bob Dylan ja Joni Mitchell ovat laulaja-lauluntekijöitä (singer-songwriter), miksei edesmennyt David Bowie ole sitä.

Selkein ja yksimielisin määritelmä laulaja-lauluntekijyydestä on, että yhdessä muusikossa yhdistyvät kaikki: säveltäjä, sanoittaja, laulaja ja soittaja.

”Tutkinnon kirjallista osuutta kirjoittaessani ymmärsin itse, miten hirmuisen tärkeitä konkreettiset sanat minulle ovat. Niillä on itsenäinen merkitys.”

”Haluamme, että meidät kohdataan kipeiden asioiden kanssa. Että joku muistuttaa, että kaikki on ok.”

Istumme ennen G Livelabin keikkaa Sippolan kotona Länsi-Helsingissä valoisassa olohuoneessa. Perheen kuusivuotias tytär on leikkikoulussa, värikynillä tehty piirustus on jäänyt kesken olohuoneen pöydälle.

Kissa pyytää päästä parvekkeelle, muttei viihdy siellä kauan. On kiire päästä pissalle. Fiksu kissa, opetettu pennusta pitäen käymään omalla pienellä potallaan, jonka Sippola käy saman tien huuhtelemassa. Hiekkaa ei tarvita.

Olohuoneessa on piano, mutta Sippola ei tee kappaleita sen ääressä. Tyttären syntymän jälkeen hänelle kehittyi tapa säveltää ja sanoittaa musiikki ensin päässään, jonne on hänen mukaansa kehittynyt hyvä arkisto.

”Sävellän nykyään aina ilman instrumenttia, minulla on päässäni klaviatuuri, jota soitan.”

Vasta kun aika on otollinen, hän soittaa kappaleen pianolla.

Monet Sippolan ajatukset päätyvät lauluiksi, kuten esimerkiksi lemmikkien tärkeys ihmisille. Kun oma kissa tai koira kuolee, menetys on valtava, mitä ilman lemmikkiä elävät eivät välttämättä ymmärrä.

Sippola teki tästä uudelle levylleen laulun Pienen pieni: Olen haudannut mä isovanhempani / mutten koskaan ole ollut näin suruissani (…) Millä sanoilla kertoa kenellekään / että kaipaa lemmikkiään (…) Tulla kotiin ilman tassujen töminää / herätä ilman hellyyden kerjääjää.

”Monet kappaleen lauseista ovat suoria sitaatteja ihmisten kertomuksista. Kertosäe syntyi, kun kummityttöni tokaisi pari vuotta sitten, että haettiin kissa sitten paperipussissa kotiin.”

Hän pohtii, että hyviä lauluja ei voi kirjoittaa, ellei ole äärimmäisen armollinen ihmisiä kohtaan. Lauluksi on päätynyt myös malliperhe, joka viettää kesälomaa, mutta samaan aikaan äiti tuskailee salarakkaansa kanssa.

”Minua on aina kiinnostanut, mitä kiiltokuvamaisten täydellisten hahmojen takana on. Jokaisella on taustallaan jotakin, jota ei halua jakaa, asioita, jotka ovat liian kipeitä.”

”On lukuisia syitä, miksi lauluja pitää kirjoittaa. Haluamme, että meidät kohdataan kipeiden asioiden kanssa. Että joku muistuttaa, että kaikki on ok.”

 

Sippolan uusin levy, Intermezzo, on järjestyksessään seitsemäs. Levy sai nimensä levyllä olevasta samannimisestä kappaleesta, joka puolestaan sai innoituksensa Johannes Brahmsin Intermezzosta (Op. 118 no 2).

Levy valmistui muutama kuukausi tohtorintutkinnon jälkeen. Sippola huomasi vasta jälkikäteen, kuinka paljon samoja teemoja on limittynyt levylle ja tutkintoon.

Esimerkiksi läsnäoloa ja onnellisuutta pohditaan kummassakin, mutta onni oli vahvasti läsnä myös hänen 2010 julkaistussa tunnetuimmassa laulussaan Kesäyö. Se on otettu mukaan myös Suuri Toivelaulukirja -sarjaan.

Tunnistattehan: Ja mä olen onnellinen, on rauhallista ja hämärää / kesäyö mua hereillä pitää / ja koskettaa mun sielun seinämää / Ei ees hyvää tangoa tarvita tähän hetkeen soimaan / kesäyö kun sykkii pientä, hentoa, voimaa.

Suomalaiset ovat YK:n raportin mukaan maailman onnellisin kansa, vaikka itse olemme kommentoineet tuloksia joko väärin tulkituiksi tai jo mittareita vääriksi. Kommenttimme olivat niin ärhäköitä, että BBC kyseli omassa laajassa artikkelissaan, mikseivät suomalaiset halua olla onnellisia.

”Ihmiset kaikkialla pohtivat, olisivatko onnellisempia jossakin muualla, jonkun toisen ihmisen kanssa tai toisessa ammatissa.”

Onnellisuuden tavoittelusta on tullut valtavaa bisnestä.

Sippolan mielestä onnellisuuden kokemiseen tarvitaan vahvaa läsnäolon tunnetta, hetkeä, jolloin hyväksytään, että on hyvä juuri näin, kuten hän on myös sanoituksissaan todennut.

Hänelle itselleen tuollainen hetki tulee vastaan esimerkiksi mökillä puutarhaa möyhiessä tai tyttären touhuja seuratessa.

”Proffani kysyi, joko minulla on tohtorimasennus. Se on aika tuttu ilmiö, kun työn valmistumisen jälkeen vasta tajuaa, mitä kaikkea se on vaatinut. Putoaa kuin tyhjän päälle.”

Sippolalle tyhjän päälle putoamisen tunne tuli vasta muutama kuukausi myöhemmin, levyn julkaisun jälkeen. Silloin hän tajuisi, miten valtava henkinen panostus molempiin liittyi.

Mieleen hiipi myös paniikki siitä, että jos tämä olikin tässä, jos mitään ei enää synnykään. Tunne on kokeneelle taiteilijalle tuttu, mutta sen kokemiseen ei totu koskaan.

”Jokainen julkaisuni on ollut jonkinlaisen hermoromahduksen hedelmä. Tästä huolimatta jokaisen levyn jälkeen olen saanut huomata aina yhtä ihmeissäni, kuinka elämä kantaa.”

”Keikkakalenteri täyttyy kuin itsestään, ja töitä tulee tarjolle. Olen tehnyt tätä jo niin kauan, että työsarka on alkanut vakiintua.”

 

Laulaja-lauluntekijöiden juuret ovat kantaaottavassa folk-musiikissa. Sippola pohtii, että jossakin vaiheessa heidän kantaaottavuutensa jäi vähemmälle, ja rap-musiikki omi kommentoinnin vahvemmin itselleen.

Sippolalle on ollut selvää, että hänelle tärkeät teemat, kuten eettisyys ja ekologisuus, kulkevat lauluissa mukana.

Mutta hänen sanoissaan kuuluvat myös ruuhkavuodet arjen kiireineen. Huumori kuuluu arkeen ja on sanoituksissa läsnä esimerkiksi silloin, kun vaunuja työntävä äiti pohtii, että oispa mukavaa ottaa hatsit.

”Laulaja-lauluntekijä ammentaa musiikkiaan hyvin henkilökohtaisista lähtökohdista, mutta missään nimessä ne eivät ole yhtä oman elämän kanssa.”

Sippola opettaa lauluntekemistä Sibelius-Akatemian avoimella kampuksella sekä Kriittisessä Korkeakoulussa. Hän korostaa opiskelijoilleen, että laulujen on oltava itsenäisesti toimivia tarinoita.

Vaikka oikeassa elämässä tyttöystävä olisi sittenkin halunnut jatkaa suhdetta, toimivan laulun kokonaisuuden kannalta hylkääminen voi toimia paremmin.

”Omaan opetusfilosofiaani ei kuitenkaan kuulu kaataa päähän tietoa. Ennemmin pyrin houkuttelemaan luovuutta esille.”

Esiintyminen on sivuseikka, Sippola sanoo. Tärkeämpää on se, että laulut saisivat pitkän elämän.

Esiintyminen on sivuseikka, Sippola sanoo. Tärkeämpää on se, että laulut saisivat pitkän elämän.

Lauluntekeminen on hurjan yksinäistä.

”Kun biisi valmistuu, tekijä soittaa sen ehkä puolisolleen tai kavereilleen, joilla ei ole kompetenssia antaa palautetta, ellei lauluntekemisestä ei ole omakohtaista kokemusta. On mahtavaa, että ryhmään voi tuoda puolivalmiita tekeleitä ja saada luotettavaa palautetta ihmisiltä, jotka tuntevat prosessin.”

Sippola muistuttaa, että kaikissa Suomen pitäjissä on laulaja-lauluntekijöitä. Laulujen väsääminen on joillekuille harrastus muiden joukossa, osa tekee sitä ammatikseen. Myös hänen opiskelijoidensa skaala on laaja suurten levy-yhtiöiden lupauksista aloittaviin harrastajiin.

”Heistä jokaisella on oma tiensä, joka on tärkeä löytää. Minä haluan kannustaa mutta samaan aikaan haastaa sen etsinnässä.”

 

Keikka G Livelabissa on hyvässä vauhdissa ja Sippola selvästi rentoutunut. Yleisö taputtaa innostuneesti jokaisen kappaleen jälkeen, ekstrapitkät suosionosoitukset tulevat Hatsit-kappaleen jälkeen.

Kun basisti Tuure Koskella on ongelmia äänentoiston kanssa, Sippola, kitaristi Peter Engberg ja rumpali Kepa Kettunen jatkavat kappaleen loppuun asti. Sen jälkeen Sippola naurattaa yleisöään heittämällä, olisiko nyt ollut hatsien paikka.

Kun basisti saa äänentoiston toimimaan, Sippola kysyy yleisöltä, otetaanko äskeinen biisi uudestaan. Vastaus on yksimielinen: kyllä!

Ihmiset laulavat kertosäkeen mukana.

Sippola on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Lapualta, jossa hän eli ensimmäiset 15 vuotta.

”Lapua on eriskummallinen paikka. Sieltä on kotoisin paljon taiteilijoita, joilla on ristiriitainen suhde paikkakuntaan.”

Sippola kertoo, että hänelle oli paitsi tervehdyttävää, myös pakollista päästä pois. Lapualainen kulttuuri muuttuu ja avautuu uusille asioille hitaasti.

”Taiteilijat ovat herkkiä ja hauraita ympäristölleen, ja Lapuan kaltainen ympäristö on silloin vaikea. Minussa on todennäköisesti paljon perilapualaisia piirteitä, enkä taida itsekään osata nimetä niitä. Mutta siellä on paljon asioita, joille puistelen päätäni.”

Sippola viittaa sikäläiseen suhtautumiseen maahanmuuttoon, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja vähemmistöjen oikeuksiin.

Toisaalta sieltä tulee innostava suhde yrittäjyyteen, josta Sippolalle malliesimerkki on hänen pikkuserkkunsa Esko Hjelt ja tämän puoliso Jaana Hjelt, Lapuan Kankureiden perustajat.

”He osaavat ammentaa lapualaisuuden hienot puolet, ja he ovat tehneet rohkeita valintoja ja lähteneet hakemaan jotakin aivan uutta.”

 

Yleisö vaatii varsinaisen keikan jälkeen encorea. Sippola istuu syntetisaattorin eteen – hän soitti illan aikana myös pianoa – ja laulaa varsin omakohtaiselta tuntuvan, lapsuudesta ja nuoruudesta kertovan kappaleen Koko väki koossa.

Pohjanmaa näyttäytyy siinä varsin valoisana paikkana.

”Nyt on niin hyvä tunnelma, etten voi jättää iltaa tähän.”

Sippola siirtyy pianon taakse ja tulkitsee Eino Leinon Nocturne-runon niin koskettavasti, että iso osa yleisöstä kuivaa silmänurkkiaan.

Yleisö poistuu verkalleen solistin ja yhtyeen mennessä vetämään henkeä takahuoneessa.

Edessä on vielä rutistus muusikon arkea: laitteiden roudaus. Sippola pakkaa syntetisaattorin näppärästi kuljetuskuntoon ja kelaa johtoja rullalle.

Mahtuvatko kaikki tavarat pakettiautoon vai pitäisikö jotakin viedä kainalossa ratikan kyydissä?

kuka

  • Laura Sippola, 43
  • Syntymäpaikka: Lapua
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Työ: laulaja-lauluntekijä
  • Koulutus: musiikin tohtori
  • Harrastukset: luonnossa liikkuminen ja roskien kerääminen, ompelu, lukeminen
Sisältö