Valkoinen vaara!
Raine Kallio ja itäsiperianlaika Sissi suojaavat retkeilijöitä jääkarhuilta Huippuvuorilla. Toinen kiväärillä, toinen kirsulla.
Tänään on leikkipäivä.
Raine Kallio harppoo vaelluskengissä ja kevytuntuvatakissa, heittää tennispalloa Tampereen Näsijärvellä. Koira laukkaa kippurahäntä suorana, kieppuu lumessa ja palauttaa pallon.
Sissi on itäsiperianlaika, vuoden ja kaksi kuukautta vanha narttu.
”Siinä on älyttömästi energiaa.”
”Se voisi haukkua joka päivä kuusi tuntia hirveä, kulkea 20 kilometriä metsässä.”
Myös Kallio oli nuorena seikkailija. Hän jäljitti kettuja ja etsi piisaminpesiä, ahmi Buffalo Billin elämäkertaa ja ihaili Seitsemän veljeksen Killiä ja Kiiskiä, äkeitä pystykorvaisia haukkuja. Mielikuvitusjahdissa hän hiipi keihäs tanassa karhun pesälle, peloton pystykorva kaverinaan.
Aikuistuttuaan Kallio kauppasi levyjä, pyöritti ohjelmatoimistoa ja kiersi Eurooppaa 22-Pistepirkko-yhtyeen matkassa. Lopulta musiikkibisnes kyllästytti.
Myös avioliitto kariutui. Omakotitalon pihalla vaimo antoi neuvon:
”Olet liian levoton. Siksi sulla on vaikeeta ja siksi sun kanssa on vaikeeta olla.”
”Menisit lukee vaikka eräoppaaksi.”
Sydän hakkasi. Valkoinen vaara oli jossain lähistöllä.
Elokuussa 2016 Kallio oli opastanut kahta saksalaista Grumantin solassa. Huippuvuoret, arktinen saaristo Jäämeressä, houkutteli retkeilijöitä: liejuisia jokisuistoja, kapeita rotkoja, kivikkoisia rakkakenttiä, liukkaita jäätiköitä, äkkiä nousevia myräköitä.
Retkikunta oli kävellyt suoraan jääkarhun tuoreisiin jätöksiin.
Kallio seisoi ase kädessä. Hän tunsi turvaohjeet. Jos eläin lähestyy korvat luimussa, hakataan metallisia kattiloita. Jos se ei säikähdä, ammutaan signaalipistoolilla pelottelulaukaus eteen. Jos hyökkäys jatkuu, tähdätään haulikolla tai kiväärillä rintaan. Ei päähän – se on liian pieni piste.
Ihmistä saalistava jääkarhu on lupa ampua, kun se on 30 metrin päässä.
On pakko osua ensimmäisellä laukauksella. Satoja kiloja painava peto ehtii rynnistää päälle ennen toista liipaisimen painallusta.
Nyt jääkarhua ei näkynyt missään. Sola oli peittynyt sumuun.
Kallio jysäytti varoituslaukaukset pumppuhaulikolla. Ryhmä odotti kaksi tuntia, kunnes jatkoi kiertotietä. Korkealla rinteellä he näkivät karhun makuupaikan; peto oli ollut nukkumassa kivenheiton päässä.
Tämä tilanne ei saa toistua, eräopas ajatteli. Hän tarvitsisi koiran.
Myydään itäsiperianlaikan pentuja Lieksassa.
Ilmoitus oli Tori.fi:ssä. Kallio toivoi urosta, ”ihan varmaan vain siksi, että mä olen itte mies”. Mutta jäljellä oli kaksi narttua. Kallio valitsi toisen, nimesi sen Sissiksi.
Laikassa viehätti sen itsenäisyys.
”Välitän ihmisistä ja eläimistä mutta en kauheasti tykkää, jos joudun huolehtimaan liikaa.”
”Sissin paras puoli on, että se ei rasita mua. Se hoitaa tonttinsa.”
Laikoissa virtaa suden verta. Vuodessa on yksi juoksuaika, ja emä oksentaa syömäänsä ruokaa pennuille. Petoeläimen tapoja.
Aikoinaan siperialaiset olivat kesyttäneet laikat työvälineiksi, metsästyskoiriksi. Kallio noudatti ikiaikaista metodia. Ei makupaloja ja tassun antamista, vaan yhteistä eloa ympäri vuorokauden. Hän retkeili, kalasti ja metsästi.
”Väitän, että siperialaiset heimot eivät imettäneet pikkupentuja pullosta.”
”Ne, jotka eivät selvinneet, karsittiin pois.”
Kesällä 2017 Sissi lähti ensi kertaa Huippuvuorille.
Se oli puolivuotias pentu.
Kallio on hyväksynyt pahimman vaihtoehdon. Vakavasti loukkaantunut koira pitäisi ampua ja haudata erämaahan.
Kallio kantoi järeää .338-kaliiperista kivääriä ja rinkkaa. Taakassa, 35 kilossa, oli kymmenittäin kiväärin, haulikon ja signaalipistoolin panoksia.
Hän opasti tutkijoita ja turisteja yöttömässä kesässä. Käveltävää karussa maastossa kertyi satoja ja satoja kilometrejä. Eräopas ja koira asuivat teltassa, yleensä molemmat omissa oloissaan. Yöksi Sissi painautui isännän kylkeen.
Matka oli laikalle harjoittelua. Silti Kallio hämmästyi. Sissi puski jäätävässä sateessa, rämpi liejussa, taiteili rakkakivikoissa, johdatti sumussa ryhmän kanjonia alas, veti väsynyttä retkeilijää.
”Mua auttoi henkisesti, kun toinen teki ja touhusi, yritti ja yritti.”
”Sitä alkoi pitää enemmän kuin koirana.”
Huonon sään takia hollantilaistutkijoiden retki uhkasi venyä jopa päivillä. Kallio aisti ryhmässä pelon. Riittävätkö ruoka ja vesi? Sissi näytti hellän puolensa. Se leikki, kellistyi tutkijoiden rapsutettavaksi.
Hetkessä tunnelma vapautui, paniikki ei ehtinyt vallata ajatuksia.
Vaellusopas luki päivittäin maastoa, etsi nopeinta reittiä. Koira taas luki isäntää, seurasi tämän liikkeitä ja eleitä. Kun oli tiukka paikka, laika jätti porot rauhaan ja keskittyi suunnistukseen.
Eräänä yönä Sissi oli karannut ja jäänyt remmistään rakkaan kiinni. Aina kun Kallio pysähtyi, haukku loppui. Räksytys alkoi taas, kun hän jatkoi kulkua.
”Sissi näki mut. Se älysi pyytää apua.”
Kallio oli varannut koiralle sukkia ja ensiaputarvikkeita. Mutta hän ei olisi voinut jättää ryhmää, jos Sissi olisi häipynyt kauas. Koiran jalan katkeaminen olisi ollut yhtä kohtalokasta. Rinkan ja koiran, 60 kiloa, olisi jaksanut kantaa mutta energiaa ei olisi ollut muuhun.
”Mulla pitää olla aina 30 prosenttia voimia jäljellä, jos tulee yllättävä tilanne.”
Kallio on hyväksynyt pahimman vaihtoehdon.
Vakavasti loukkaantunut Sissi olisi pakko ampua ja haudata erämaahan.
Saalistajasta on tullut saalis. Vanhalla, 1970-luvulla kuvatulla värifilmillä näkyy, miten nuori amurintiikeri kahlaa syvässä lumessa, yrittää epätoivoisesti paeta.
Kaksi itäsiperianlaikaa juoksuttavat kissapetoa, pakottavat viimein pysähtymään, jotta metsästäjät saavat vangittua sen elävänä.
Koirat kiertävät uupuneen tiikerin ympärillä.
”Aika rohkeita”, Kallio sanoo. ”Ja kokeneita, kun uskaltavat mennä noin lähelle.”
Laikaa kutsutaan monen viljan koiraksi. Siperiassa sillä on pyydetty vuosisatojen ajan kaikkea riistaa, oravista suurpetoihin.
Laika, tiikerikoira, ei luiki pakoon tai jähmety haistaessaan jääkarhun.
Pehmeään maahan oli jäänyt tassun painauma.
Tutkijat olivat Pyramidenin alueen labyrintissä, jäätikön reunassa. Jääkarhua ei näkynyt, mutta Sissi oli ollut suunniltaan. Kallio jätti koiran yhdelle biologeista ja käveli haukun suuntaan.
Taas alkoi raivoisa räksytys. Koira yritti estää isäntää lähtemästä leiristä.
”Se oli ensi kerta, kun Sissi haistoi ison pedon hajun.”
Avarassa maastossa jääkarhun havaitsee päiväsaikaan kaukaa. Vaara voi piillä kanjoneissa, joissa eläimet makailevat. Tai lumimyräkässä, whiteoutissa.
Öisin telttailijat ovat suojattomia ilman vahtia.
Kerrotaan tarinaa kahdesta nukkuvasta retkeilijästä, jotka jääkarhu yllätti. Peto raahasi uhria päästä, samalla tavalla kuin hyljettä. Toinen miehistä ampui karhua ja pelasti toverinsa.
Telttailijoiden turvaksi on kehitetty paukkupanoksin ja langoin varustettu hälytin, jonka tarkoitus on pelästyttää hyökkääjä. Kallion testin perusteella järjestelmä toimii varmasti vain muutaman metrin etäisyydellä.
”En nuku hyvin, jos mulla on kolmen metrin pelivara jääkarhuun.”
Eräoppaan pumppuhaulikolla voi ampua pelottelupanoksen, sitten täyteisen eli kiväärin luodin ja lopuksi vielä haulisuihkun.
Mutta koiran kirsu on ampujaa nopeampi karhuvahti.
Kallio on nähnyt lukuisilla retkillään, miten Sissi on eleillään viestittänyt lähestyvistä ihmisistä ja eläimistä.
”Puhutaan kymmenistä minuuteista. Siinä ajassa ehtii siirtää ihmiset turvaan.”
Pelottomat laikat eivät ole tyhmänrohkeita. Kallio uskoo, että jääkarhun kohdatessaan Sissi käyttäytyisi tiikerikoirien tavoin. Väistäisi hyökkäyksiä kiertämällä pedon taakse.
Tappelemaan se ei ryhtyisi jättiläiskarhun kanssa.
”Se on luonnonrodun älykkyyttä.”
Rakkakivistä kasattu kivipaasi erottuu Platå-vuorella, lähellä Longyearbyenin kaivoskylää.
Laatassa lukee Ninavarden, Ninan muistomerkki.
Vuonna 1995 norjalainen nainen oli retkeillyt ystävänsä kanssa. He näkivät valkoisen pisteen lähestyvän, luulivat sitä suureksi koiraksi.
Jääkarhu tappoi Ninan. Toinen norjalaisnainen selvisi murtumalla ja mustelmilla hypättyään vuorenrinteeltä.
Turman jälkeen Huippuvuorille määrättiin aseenkantopakko.
Norjaan kuuluvassa saaristossa elää 3 000 jääkarhua, enemmän kuin ihmisiä. Tällä vuosituhannella on ollut vain yksittäisiä kuolemantapauksia. Mutta karhuja on havaittu viime vuosina yhä enemmän. Myös seuduilla, joilla Kallio ja Sissi liikkuvat.
Syy on ilmeinen: ilmastonmuutos.
”Jäät lähtevät keväisin niin aikaisin, että karhut jäävät jumiin.”
Arktista turismia on arvosteltu. Pahimmillaan jääkarhu joudutaan tappamaan, jotta retkeilijän henki säilyy. Kallio uskoo, että huolellinen suunnittelu ja Sissin apu minimoivat kohtaamisriskin.
”Itse koen luontoturismin luonnonsuojelutekona.”
Niin kauan kuin matkailu tuo rahaa Huippuvuorille, öljyä ei porata. Ja jokainen retkeilijä näkee omin silmin kutistuvat jäätiköt. Elämys saattaa herättää taisteluun ilmaston puolesta.
”Ihmiselle tunnekokemus on tärkeämpi kuin kaikki tieto ilmastonmuutoksesta.”
Parrakas mies kaivaa reppua Näsijärven jäällä. Koira alkaa järsiä herkkua, kuivattua ankanrintaa.
”Tätä evästä on myös Huippuvuorilla.”
Tänä vuonna Kallio ja Sissi työskentelevät lähes puoli vuotta karulla tundralla, tuhannen kilometrin päässä pohjoisnavalta.
Erityistä valmistautumista ei tarvita. Eräopas ei käy punttisalilla vaan kantaa kauppakassit keskustasta Pispalanharjulle. Ja liikkuu koiran kanssa yli sata kilometriä viikossa.
Sissi on vuoden vanhempi ja vahvempi. Se saa lisää vetotehtäviä ja kantaa ruokansa.
Tampereella laika on herkutellut lähikaupan vanhaksi menneillä sisäpaisteilla. Huippuvuorilla tuore on kallista, myös liha. Kallio voisi pyytää metsästyslupaa hylkeelle. Mutta lihan maku ei ole mieleen, ei retkikoiralle eikä eräoppaalle.
”Se maistuu mun mielestä kalanmaksaöljylle.”
Lumilakeudella Sissin korvat tutkaavat ääniä, kirsu etsii hajuja. Tiheä pohjavilla on keltainen, päällyskarva musta. Kuonon läikät ovat kuin sudella.
Aika ajoin se piipahtaa isännän luona. Tarkistaa lauman johtajalta, mitä tehdään seuraavaksi.
Kallio aikoo pennuttaa Sissin kolmivuotiaana ja pitää yhden uroksen. Pennusta kasvaa emän työpari jääkarhuvahtiin. Yhdessä laikat ovat rohkeampia kuin yksin. Ja voimia säästyy, jos ne joutuvat pysäyttämään aggressiivisen pedon.
Siinä kimpassa Sissi on pomo.
Narttu rauhoittelee urosta, suojelee kuumakallea jääkarhun teräviltä kynsiltä.
Juttua muokattu 19.3.2018 kello 12.33. Norjalainen Nina oli retkeillut norjalaisen, ei saksalaisen ystävänsä kanssa. Ystävä ei halvaantunut vaan selvisi murtumilla ja mustelmilla hypättyyään vuorenrinteeltä.