Kasvua potkuilla

Hallitus haluaa synnyttää työpaikkoja helpottamalla irtisanomista, mutta tutkimustieto ei tue suunnitelmaa.

Hallitus haluaa helpottaa työntekijän irtisanomista pienissä yrityksissä. Uudistuksen tarkoitus on parantaa pienyritysten kasvumahdollisuuksia ja kohentaa työllisyyttä. Miten uusi irtisanomissuoja käytännössä eroaisi nykyisestä, Hankenin työoikeuden professori Niklas Bruun?

”Tästä ei ole muita tietoja, kuin että irtisanomista helpotetaan. Se voidaan tehdä monella tavalla: muuttamalla irtisanomisen perusteita, menettelytapoja tai irtisanomisaikoja. Olen saanut sen käsityksen, että mitään kovin perusteellisia suunnitelmia ei ole olemassa.”

Uutta lakia sovellettaisiin alle 20 hengen yrityksissä, jos irtisanomisperuste on henkilökohtainen. Mikä on asiallinen henkilökohtainen irtisanomisperuste?

”Se voi liittyä esimerkiksi luottamuspulaan. Nykyään työnantajalla on kova näyttövelvollisuus siitä, että luottamuspula on syntynyt työntekijän epäasiallisesta käytöksestä. Voi ajatella, että sitä todistelua jollakin tavalla kevennettäisiin.”

Onko irtisanominen nykyisin liian vaikeaa?

”Ongelma ei ole siinä, että irtisanominen olisi vaikeaa. Se on oikeastaan aika helppoa, mutta pitää osata tehdä oikein. Ongelma on siinä, että pienyrittäjät kuvittelevat irtisanomisen olevan vaikeaa. En ole varma, helpottaako perusteiden keventäminen lopulta irtisanomista. Se riippuu siitä, toteutetaanko uudistus järkevämmin vai hölmömmin.”

Mikä olisi järkevä tapa? Entä hölmö?

”Järkevää olisi, että irtisanomistilanteet pystyttäisiin käsittelemään nykyistä nopeammin ja paremmin. Nyt päätökset menevät usein tuomioistuinten ratkottaviksi. Se aiheuttaa paljon kustannuksia ja riitelyä. Kevyemmät riitojenratkaisutavat, kuten sovittelu ja sovitteluhenkilön käyttäminen, voisivat nopeuttaa irtisanomista. Hölmö tapa on, että lainsäätäjä kehittelee uusia, kummallisia irtisanomisperusteita eli käsitteitä, joita kukaan ei ymmärrä. Siitä tulee vain lisää sotkua.”

Syntyykö irtisanomista helpottamalla uusia työpaikkoja?

”Ei ole tutkimustietoa, joka tukisi sitä, että irtisanomisperusteiden keventäminen edistäisi työllisyyttä. Tietoa on lähinnä siitä, että irtisanomisperusteet voivat laskusuhdanteessa hidastaa irtisanomista ja lisätä varovaisuutta rekrytoidessa. Sitä ei ole osoitettu, että perusteiden keventäminen vaikuttaisi työllisten määrään pitkällä aikavälillä.”

Miten uudistus sopii yhteen työoikeuden pykälien kanssa?

”Sen haluaisin tietää. Sen voi ratkaista, kun näen pykäläehdotuksen.”

Voisiko uudistus johtaa mielivaltaisiin potkuihin?

”Siinä on tietysti se riski, että ne pienyrittäjät, jotka nyt luulevat, että irtisanominen on mahdotonta, luulevat jatkossa, että irtisanominen on mahdollista millä tahansa perusteella.”

Sisältö