Fiksut naiset eivät halua lapsia – Laskeeko kansakunnan älykkyys, kuka hoitaa vanhukset?

Koulutetut naiset tulevat yhä useammin siihen lopputulokseen, että lapsi ei tuo onnea. Viimeksi nälkävuosina syntyi vähemmän vauvoja kuin Suomessa nyt.
Kotimaa 12.11.2016 11:21
Venla Rossi

Leena Suurnäkki ei koskaan ole halunnut lapsia. Hänen toisessa avioliitossaan lapsettomuus on ollut yhteinen päätös. © Sampo Korhonen

Kenenkään silmät eivät olleet kuivat, kun Leena Suurnäkki oli lukenut ääneen runon viimeisen säkeen haminalaisten Marttojen Lukulamppu-illassa.

”Synnytyspoltoissani itkin myös sinua yksivuotias. / Itkin sylipesää jonka pian menettäisit – / vauvasänkysi tuhinaöitä / se oli pedattu jo seuraavalle.

Eläkkeelle jääneellä kirjastovirkailijalla on tapana esitellä tapaamisissa uutuuskirjoja. Tällä kertaa hän oli valinnut muun muassa lestadiolaisäitien kokemuksista kertovan Usko, toivo, raskaus -teoksen. Siitä hän luki ääneen Krista Ojalan runon.

Suurnäkki ei tiedä tarkalleen, mikä hänen tovereitaan liikutti runossa. Mutta hänen oma ajatuksensa oli selkeä.

”Mieleen tuli taas kerran miten oikean valinnan tein, kun en koskaan hankkinut lapsia.”

 

Yhä useampi nainen Suomessa ajattelee Suurnäkin tavoin. Kun Väestöliitto tutki asiaa vuosituhannen alussa, lapsettomaksi suunnitteli jäävänsä noin joka kymmenes 20–45-vuotiaista vastaajista. Vuonna 2015 heitä oli jo 16 prosenttia.

Sen lisäksi, että vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt, perhettä suunnittelevista moni toivoo pientä, yhden lapsen perhettä.

Vauvojen määrä Suomessa on romahtanut. Vuonna 2015 syntyi 55 472 lasta. Se on 1 760 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vähemmän syntyneitä oli viimeksi vuonna 1868. Silloin elettiin nälkävuosia.

Syntyvyys on länsimaissa laskenut ennenkin. Teollistumisen alkuaikana väestönkasvu hidastui. Maalla lapset olivat olleet kaivattua työvoimaa, kaupungeissa heistä tuli vanhemmilleen taloudellinen taakka. Nyt useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa on meneillään samantyyppinen muutos.

Amerikkalainen kirjailija ja kolumnisti Lionel Shriver on kutsunut ilmiötä luonteeltaan eksistentialistiseksi. Hänen mukaansa erityisesti naiset voivat tänä päivänä tehdä päätöksen lapsen hankinnasta vapaammin kuin koskaan ennen.

Psykologi Satoshi Kanazawa London School of Economicsista taas esitti vuonna 2013, että vähäinen äidinvaisto on yhteydessä korkeaan älykkyysosamäärään. Kanazawan mukaan fiksujen naisten päätös olla tekemättä lapsia on yhteiskunnallisesti huolestuttava asia. Se saattaa lopulta johtaa jopa kansakunnan yleisen älykkyysosamäärän laskemiseen.

Kanazawan tutkimuksesta on käyty kiihkeää keskustelua ja se on myös kyseenalaistettu.

On silti tosiasia, että erityisesti koulutetut naiset ympäri maailmaa tulevat yhä useammin siihen lopputulokseen, että lapsi ei välttämättä tuo mukanaan onnea.

 

Leena Suurnäkille, 65, lapsettomuus on ollut itsestään selvä valinta.

”En ole koskaan ollut niin sanotusti lapsi-ihminen. En edes leikkinyt lapsena nukeilla. Uskon, että asenteisiini vaikutti se, että olin vanhempieni ainut lapsi. Vietin paljon aikaa yksin jo lapsena, ja olen aina nauttinut siitä”, Suurnäkki kertoo.

Tässä mielessä hän on kuin suoraan tilastoista. On havaittu, että ilman sisaruksia kasvaneet jättävät muita herkemmin lapset tekemättä.

Suurnäkki elää toisessa avioliitossaan, joka on kestänyt jo 37 vuotta. Ensimmäinen liitto päättyi seitsemän vuoden jälkeen erilaisiin ristiriitoihin, joista yksi oli lastenhankinta.

”Ensimmäinen mieheni halusi lapsia. Minä taas olin aina tiennyt, etten tahtonut äidiksi. Asiasta ei oikeastaan keskusteltu, ja niin me sitten elimme omissa käsityksissämme useita vuosia.”

Suurnäkin toisessa avioliitossa lapsettomuus oli yhteinen päätös alusta saakka.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Suurnäkki pitäisi lapsista. Hänellä on neljä kummilasta, joista kolmen kanssa välit ovat olleet läheiset vuosikymmenten ajan.

Suurnäkki tuntee saaneensa elää lapsetonta elämäänsä rauhassa, ilman kyselyjä tai painostusta. Asenteet ovat tulleet esille korkeintaan rivien välistä.

”Kun olin nuorempi, ihmiset antoivat usein ymmärtää, että mieleni varmasti muuttuu. Että ymmärtäisin sen ja sen asian sitten, kun minulla on omia lapsia. Mutta olen aina ajatellut, etten olisi hyvä äiti. Mielikuvissani olin kärsimätön ja itsekäs, omaa tilaa kaipaava vanhempi. En halunnut tuoda maailmaan lapsia, jotka olisivat joutuneet kärsimään sellaisesta”, Suurnäkki kertoo.

 

Huoltosuhde. Se on se sana, jota syntyvyydestä huolissaan olevat poliitikot toistelevat. Huoltosuhde tarkoittaa ”yleisesti tilastoidun työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa varsinaisen työvoiman määrään”. Kun ikäluokat pienenevät, verotulot pienenevät myös. Tämä uhkaa johtaa siihen, ettei Suomessa ole varaa hoitaa esimerkiksi vanhuksia, joita tulevaisuudessa on yhä suurempi osa väestöstä.

”Syntyvyystilanne on todella huolestuttava koko maan kannalta”, totesi tuleva perhe- ja perusturvaministeri Annika Saarikko (kesk) äskettäin.

Leena Suurnäkissä poliitikkojen puheet lapsitalkoista herättävät ärtymystä.

”En suostu olemaan yhteiskunnan paarialuokkaa, vaikka en ole synnyttänyt. Sitä paitsi nykyisessä maailmantilanteessa on hassua ajatella, että ihmisiä tarvittaisiin lisää”, hän sanoo.

Tietenkin kaikkia kiinnostaa se, kuka heitä hoitaa vanhana. Mutta se on Suurnäkin mielestä väärä kannustin lapsentekoon.

”Lapsettomia pelotellaan, että he kuolevat yksin jonkin hoitolan nurkassa. Voi olla, että niin käy minulle, mutta en osaa sitä vielä pelätä. Sitä paitsi monilla ihmisillä on huonot välit aikuisiin lapsiinsa tai vanhempiinsa. Kuka tahansa voi päätyä kuolemaan yksin.”

Aihetta käsiteltiin äskettäin Yle A2:n Lisääntymisillassa. Keskustelua kuumensivat muun muassa naisten liian korkeat odotukset parisuhteelle niin, että Väestöntutkimuslaitoksen johtajan Anna Rotkirchin esittämä huomio miltei sivuutettiin.

”Huoltosuhteen kannalta on oikeastaan myöhäistä patistaa ihmisiä tekemään lapsia nyt”, Rotkirch totesi.

Vauvakato on nimittäin jo tosiasia, joka tulee näkymään notkahduksena tilastoissa.

Suomen syntyvyys on vuoden 2015 tilastojen mukaan 1,65 lasta naista kohti. Jotta väestön määrä ja ikärakenne eivät muuttuisi lainkaan, luvun pitäisi olla 2,1.

Toimiva huoltosuhde ei ole yksiselitteinen käsite. Joidenkin ennusteiden mukaan nykyinen tahti johtaa siihen, että vuonna 2026 sataa työikäistä kohden olisi jo yli 70 huollettavaa. Luku on 1950-luvulta lähtien pysytellyt noin 50 huollettavassa sataa työikäistä kohden. Viime vuosina nousu on ollut nopeaa, ja 60 huollettavan raja saattaa mennä rikki jo ensi vuonna.

Syntyvyyteen vaikuttaminen on paitsi epävarmaa myös hidasta. Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kirjoitti jo vuonna 2009: ”Jos asiaa tarkastelee pidemmällä aikavälillä, on helppo huomata, että maahanmuutto tarjoaa nopean avun työikäisen väestön vähenemisen hillitsemiseksi.”

Parhaiten väestökadon synnyttämiin ongelmiin vastaisivat parikymppiset maahanmuuttajat, joilla olisi hoiva-alan koulutus. Heidän tänne houkuttelemisensa, sopeutumisensa ja työllistymisensä ei tapahdu ilman satsauksia.

Noora Sällström on malliesimerkki naisesta, jonka poliitikot haluaisivat ryhtyvän äidiksi: hän on korkeasti koulutettu ja asuu pääkaupunkiseudulla.

Noora Sällström on malliesimerkki naisesta, jonka poliitikot haluaisivat ryhtyvän äidiksi: hän on korkeasti koulutettu ja asuu pääkaupunkiseudulla.

 

Syntyvyyden romahtamisen syistä länsimaissa tiedetään hämmentävän vähän. Suomessakaan vapaaehtoisesti lapsettomia ei ole juuri tutkittu. Yleisimmin on arveltu, että viime vuosien vauvakato johtuisi talouden taantumasta ja työelämässä lisääntyneestä epävarmuudesta.

Tämä selitys ei vakuuta sosiologian emeritaprofessoria Riitta Jallinojaa. Hän on viime vuosina erikoistunut perhetutkimukseen.

”En usko, että työelämän muutokset olisivat suuressa mittakaavassa vielä ehtineet vaikuttaa. Ihmiset ovat ennenkin tehneet lapsia hyvin epävarmoissa olosuhteissa ja tilanteissa”, Jallinoja sanoo.

Syntyvyys kasvoi Suomessa hieman myös 1990-luvun laman aikana. Professori ei usko, että perhepoliittisiin etuuksiin tehtävillä pienillä muutoksilla voitaisiin kovin paljon vaikuttaa asiaan.

”Eivät aikuiset ihmiset tee tai ole tekemättä lapsia sen takia, että lapsilisä on sata tai kaksisataa euroa.”

Tätä tukee myös Väestöliiton Perhebarometri 2015 -tutkimuksessa tehty havainto: vaikka ihmiset pitäisivät yhteiskunnan tukea lapsiperheille riittämättömänä, se ei näytä vaikuttavan heidän lisääntymisaikeisiinsa.

”Kuvittelisin kuitenkin, että hyvällä päivähoitolaitoksella on aiemmin onnistuttu ylläpitämään syntyvyyttä. Naiset ovat Suomessa voineet sen ansiosta yhdistää työn ja perheen”, Jallinoja sanoo.

Tämä on hänen mukaansa yksi syy siihen, että Suomessa syntyvyys on ennen viime vuosien romahdusta ollut poikkeuksellisen suurta, jos verrataan esimerkiksi Italiaan tai Espanjaan. Näissä maissa jo ennestään alhaiset syntyvyysluvut ovat pudonneet nyt samaan aikaan kuin meillä.

Päätös perustaa perhe liittyy tietysti myös ihmisen omaan elämänkaareen ja ympyröihin, joissa hän liikkuu. Jos omassa porukassa on tapana hankkia lapsia tai olla hankkimatta, se vaikuttaa.

Naisten koulutustason nousu on kautta aikojen alentanut lapsilukua joka puolella maailmaa. Korkeasti koulutetut myös aloittavat lasten hankkimisen muita myöhemmin. Koulutettuja ja menestyneitä naisia on kuitenkin jo niin paljon, että heitä ei voi tutkia yhtenä ryhmänä. Myös heidän asenteensa lastenhankintaan jakautuvat.

”1990-luvulla ja 2000-luvun alussa nähtiin mediassa vahva perhekeskeinen käänne, ja ensimmäistä kertaa julkisuuteen tuli akateemisia kotiäitejä”, Jallinoja sanoo.

Tuo käänne on nähty vastareaktiona 1980-luvun juppiaikoihin, jolloin puhuttiin yksilöistä ja menestyksestä. Kuplan puhjetessa käperryttiin taas kotiin perheen kanssa ja huolestuttiin siitä, onko vanhemmuus hukassa ja yhteisöllisyys mennyttä. Kotiäitien ja uraäitien välille syntyi vastakkainasettelu.

 

Noora Sällström on malliesimerkki naisesta, jonka poliitikot haluaisivat ryhtyvän äidiksi. Hän asuu pääkaupunkiseudulla, jossa lapsia tehdään vähemmän kuin muualla. Hänellä on ylempi korkeakoulututkinto. Kaiken huipuksi 31-vuotias Sällström ei vieläkään ole varma, aikooko koskaan hankkia lapsia. Ensisijainen syy on sopivan kumppanin puute.

”Minusta siinä ei ole mitään vikaa, että jotkut hankkivat lapsen yksin. Itse en siihen kuitenkaan ryhtyisi”, hän sanoo.

Mutta vaikka kumppani löytyisi, Sällström ei pidä lasta itsestäänselvyytenä. Vauvan saamisessa pelottaa esimerkiksi itsenäisyyden menetys.

”Haluan vielä opiskella lisää, matkustaa ja edetä urallani. En halua kuljettaa ketään muuta soittotunneille, vaan mennä sinne itse”, Sällström sanoo.

Hän ei ole ainut. Väestöliitto kysyi viime vuonna nuorilta, lapsettomilta naisilta syitä lasten hankinnan lykkäämiselle tai siitä pidättäytymiselle. Merkittäviä syitä olivat ”muut kiinnostuksen kohteet” (42 % vastaajista) ja se, että omasta elämäntyylistä ei haluttu luopua (32 % vastaajista). Ne nousivat jopa tärkeämmiksi seikoiksi kuin kumppanin puuttuminen. Tässä on suuri muutos. Vuonna 2008 elämäntyylin tai muut kiinnostuksen kohteet mainitsi samassa tutkimuksessa nuorista vastaajista vain kymmenesosa.

Osa ihmisistä hankkii lapsia, vaikka ei ole suunnitellut tekevänsä niin. Noora Sällström koki viime kesänä ensimmäistä kertaa elämässään pientä vauvakuumetta. Kun Sällström otti ystävän vauvan syliinsä, hän tunsi liikutusta ja lämpöä.

Lasten hankkimisesta tai hankkimattomuudesta näyttää olevan vaikea sanoa mitään, ilman että samalla tulisi arvostelleeksi muita. Netin keskustelupalstoilla kuohuu, kun aihetta edes sivutaan.

”Aika monet käyttäytyvätkin kuin teini-ikäiset, eivät ikinä aikuistu kun eivät saa omia lapsia.”

”Pidän vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkäinä.”

”Äidiksi tuleminen on jokaisen naisen suurin unelma.”

Kaikki eivät tyydy nettihaukkumiseen. Kun Suomeen perustettiin neljä vuotta sitten vapaaehtoisesti lapsettomien yhdistys, perustajajäsenet saivat vihamielistä sähköpostia, tekstiviestejä ja puhelinsoittoja. Heitä syytettiin itsekkyydestä ja lasten vihaamisesta. Levitettiin jopa huhua, että yksi perustajajäsenistä ajoi tahallaan lapsikolareita.

Oikeasti yhdistys ajaa lapsettomien etuja muun muassa asuntopolitiikassa. Suomessa rakennetaan heidän mukaansa liikaa liian suuria asuntoja. Lisäksi monia kiukuttaa se, että meillä sterilisaation saa vasta 30-vuotiaana, vaikka muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25.

Noora Sällström ajattelee, että on ennemmin vastuullista kuin itsekästä miettiä asiaa kunnolla ennen päätöksen tekemistä.

Hän uskoo, että hänen ajatuksiinsa vaikuttaa se, että hän on avioeroperheestä.

”Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, olen ehkä menettänyt uskoni perinteiseen ydinperheeseen”, hän sanoo.

Sällströmin teoriaa tukee amerikkalainen tutkimus, jonka mukaa avioeroperheiden lapset hankkivat lapsia myöhemmin kuin muut. Ydinperheissä kasvaneihin verrattuna heistä suurempi osa myös päätyy lopulta lapsettomiksi.

 

Kuinka ihmiselle sitten käy, kun hän saa lapsia?

Moni ajattelee lasten olevan hienoin asia elämässä. Silti yhä enemmän puhutaan siitä, kuinka rankkaa erityisesti pikkulapsiaika on.

Tuoreen suomalais-saksalaisen tutkimuksen mukaan ensimmäisen lapsen syntymä voi heikentää vanhemman kokemaa onnellisuuden tunnetta hetkellisesti enemmän kuin työttömyys, avioero tai kumppanin kuolema. Tämä sai useat tutkimukseen osallistuneet perheet jättämään toisen lapsen tekemättä. Yhteen lapseen päätyivät useimmin korkeasti koulutetut.

Pikkulapsiaika koettelee myös parisuhdetta. Suomessa erottiin vuonna 2015 noin 14 000 kertaa. Näistä eroista 4 000 oli sellaisia, joissa pariskunnalla oli yksi tai useampi alle kouluikäinen lapsi.

Millä tavoin vanhempien hyvinvointia voisi tukea? Voiko ihmisten lisääntymissuunnitelmiin lopulta vaikuttaa poliittisilla päätöksillä?

Kyllä voi, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Johanna Närvi.

”Sitä on vaikea yksilötasolla osoittaa tutkimuksellisesti. Mutta tilastoissa näkyy nousua syntyvyydessä, kun tuetaan työn ja perheen yhdistämistä.”

Tämän hallituksen aikana päivähoito-oikeutta on rajoitettu. On keskusteltu päivähoitomaksujen korotuksista. Lapsiperheille on todennäköisesti tulossa lisää leikkauksia.

Närvin mukaan olisi tärkeää tukea vanhemmuuden tasapuolista jakautumista, käytännössä esimerkiksi vanhempainvapaiden 6+6+6-mallin avulla.

”Lapsi voi varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olla riski vanhemman työuralle. Suuremmat riskit kohdistuvat äiteihin.”

Kysymys ei ole vain perhepoliittista toimista. Tutkijan mukaan syntyvyyteen vaikuttaa esimerkiksi työmarkkinapolitiikka.

”On osoitettu, että määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevä usein lykkää lapsentekoa. Odotetaan vakaampaa asemaa uralla ennen perheen perustamista, mutta se voi biologian kannalta tulla naiselle liian myöhään.”

Määräaikaisten työsuhteiden ongelma koskettaa erityisesti koulutettuja nuoria naisia. Moni saattaa päätellä aivan oikein, että oman uran kannalta vauva ei ole fiksu ratkaisu.

Useiden tutkijoiden ja esimerkiksi Väestöliiton kanta on se, että valtio ei voi eikä sen pidä puuttua ihmisten perhesuunnitelmiin. Mahdollisuuksia voisi kuitenkin antaa enemmän. Tällöin ehkä Lionel Shriverin kuvaama tilanne olisi totta myös käytännössä.

Vihdoin naiset päättävät vapaasti, hankkiako lapsia vai ei.