Toivon tuolla puolen

Essee: Entä jos lakkaisimme uskottelemasta, että ihminen ratkaisee aiheuttamansa ongelmat, pohtii Tommi Melender.

Kotimaa 17.01.2020 06:00
teksti TOMMI MELENDER kuvitus markus Pyörälä
© Markus Pyörälä

Valo, kuumuus, paineaalto.

Lapsena loikoilin kesäisin rantakalliolla ja kuvittelin ydinpommin räjähtävän. Illalla nukkumaan mennessä ajattelin, että maailma ei loppunut vielä tänään.

Huomenna se ehkä loppuisi. Puut, pensaat ja meri kuolisivat. Kaikki elävä ja hengittävä kuolisi. Vain torakat jäisivät jäljelle.

Maailmanloppu ei erityisemmin pelottanut tai ahdistanut, en syyttänyt ketään unelmieni ja tulevaisuuteni varastamisesta. Totuin ajatukseen elämästä ilman tulevaisuutta samalla tavalla kuin totuin korvan juuressa kesäöinä iniseviin hyttysiin: ikävää, mutta minkäs teet…

Vanhemmat ja opettajat eivät tyynnytelleet meitä lapsia pötypuheilla, vaan myönsivät avoimesti, että suurvallat pystyisivät hävittämään ydinaseilla kaiken. Radiossa Juice Leskinen lauloi ihmiskunnasta, joka tekee itsemurhaa. Se tuntui tarkalta ajankuvalta.

Sisältö