Puoluejohdon ruusut ja risut

Eduskuntavaaleja leimaa ponnettomuus. Kampanjat alkoivat myöhään. Pääosaa ovat näytelleet hoivakriisin kaltaiset ulkoiset tapahtumat.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Jukka Manninen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina. Jos et äänestänyt ennakkoon, toivottavasti käyt äänestämässä nyt sunnuntaina.

Demokratia on arvokas asia. Äänesi on liian arvokas jätettäväksi käyttämättä.

Kun kirjoitan tätä kolumnia, ennakkoäänestys ei ole vielä edes alkanut. En myöskään voi tietää, mitä tänä torstaina julkaistu Ylen viimeinen gallup on kertonut puolueiden kannatustrendeistä. Muutokset ovat yleensä suhteellisen pieniä, mutta asianosaisille ne usein tuntuvat seismisiltä.

Toiset saavat luvuista energiaa ja virtaa kampanjoiden hektisimpään spurttiin: niihin viimeisiin tunteihin ennen sunnuntain ja vaalirauhan koittoa. Toisten puhdin gallup vie, ja mielen voi vallata alistuminen kohtaloon. Parhaamme yritimme, mutta se ei nyt näytä riittävän.

 

Näitä eduskuntavaaleja on leimannut tietty ponnettomuus. Kampanjat alkoivat suhteellisen myöhään. Ulkoiset tapahtumat, kuten hoivakriisi, ovat napanneet pääosan. Ohjelmallisen strategian ja agendan asettamisen sijaan vaalitaistelua ovat hallinneet taktiset rytminvaihdokset.

Puolueet aloittavat käytännössä vaaliasemiin ajon viimeistään edeltävän vuoden elokuussa. Jos katsomme Ylen kannatusmittauksen silloisia lukuja, voimme arvioida sitä, kuka on onnistunut muuttamaan asetelmia ja miksi.

Syyskuun 6. päivänä julkaistussa gallupissa järjestys oli Sdp (20,3 prosenttia), kokoomus (19,0), keskusta (17,8), vihreät (12,6), perussuomalaiset (9,4). Vihreiden kannatus oli ollut vuoden mittaisessa laskukierteessä.

 

Vihreät onkin näiden vaalien onnistuja. Puolue pystyi tekemään tarpeellisen ja vaikean korjausliikkeen. Puheenjohtaja Touko Aalto vaihtui kansansuosikki Pekka Haavistoon, ja syöksykierre muuttui nousuksi. Puolue ottaakin näissä vaaleissa useamman kansanedustajan enemmän kuin vielä syksyllä näytti.

Eniten on laskenut päähallituspuolueiden – keskustan ja kokoomuksen  – kannatus.

Pääministeri Sipilä teki taktisen peliliikkeen ja kaatoi oman hallituksensa. Toiveena lienee ollut pelastaa se, mitä pelastettavissa on. Keskustan kannalta ongelma on se, että puolueen kannatusalho on liikaa puheenjohtajan piikissä. Sipilä oli viime vaaleissa ylivoimaisen suosittu pääministeriksi 45 prosentin suosiolla HS:n kyselyssä. Nyt samaa tilannetta ei ole.

Keskusta olisi tarvinnut uudenlaisen kampanjastrategian. Sipilän pääministerijatkoa pedannut ylevä kampanja istui huonosti poliittisen ilmaveivin todellisuuteen.

 

Kokoomuksen kohdalla toisaalta Haaviston kiilaaminen suomalaisten pääministerisuosikiksi ja toisaalta Rinteen kahden kuukauden poissaolo tekivät tyhjäksi pääministerivaalin rummuttamiseen nojanneen kampanjan.

Lisäksi kokoomus on useammassa kohdin  – muun muassa Timo Soinin luottamusäänestyksen yhteydessä, hoivakriisissä ja ilmaveivin jälkimeiningeissä – osoittanut hidasta reagointikykyä. On näyttänyt kuin puolue olisi ollut koko ajan pari askelta jäljessä tapahtuneesta.

Sdp on pitänyt pintansa, sille ei siis oikein voi antaa risuja muttei juuri ruusujakaan. Pääoppositiopuolueen kannatus on käytännössä polkenut paikoillaan viime syksystä. Voisi olettaa, että tässä tilanteessa enempäänkin olisi mahdollisuus.

Antti Rinteen taakkana on ollut heikko suosio pääministerimittauksissa. Viime kuukausina tilanne on korjaantunut, mutta silti Rinteestä on tulossa jo lähdössä kaikkien aikojen epäsuosituin pääministeri. Kuherruskuukausi jää lyhyeksi.

 

Perussuomalaiset on tehnyt tyylilleen uskollisen kampanjan. Tällä kertaa – toki parodian viikunanlehteen puettuna – mukana on ikäviä sävyjä, kuten vastustajien leimaamista ja jopa väkivallan ihannointia. Kohdeyleisöönsä se on näyttänyt purevan, ja puolue on lisännyt kannatustaan syksystä.

Toivottavasti ensi vaalikaudella poliittinen epävakaus vähenisi. Yhteisiä asioita ei voi hoitaa ilman keskinäistä kunnioitusta ja arvostusta. Suomella on liian paljon haasteita edessään ja eri ongelmia ratkottavanaan, jotta meillä ihmiset voisivat riidellä ja sättiä toisiaan. Tai tehdä vielä jotain pahempaa.