Eduskunnan vieraista ei saa tietoa, vaikka kävelisi paikalle pyytämään paperista listaa

Eduskunnan julkista vierailijaluetteloa ei saa luettavaksi millään. Turvajohtaja vetoaa rekisteriselosteeseen.

avoin tieto
Teksti
Teemu Perhiö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eduskunta tuhoaa tiedot talossa vierailleista ulkopuolisista henkilöistä päivittäin. Listaa ei käytännössä voi millään keinolla saada haltuunsa, vaikka korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi joulukuussa 2016, että listojen tiedot ovat julkisia

Listojen tuhoamisesta kertoi Svenska Yle maanantaina. Listojen tarkoituksena on varmistaa, että taloon päivän aikana tulleet vierailijat ovat illan päätteeksi myös lähteneet.

Helsingin Sanomien haastattelussa eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi, että tietyn päivän vierailijalistoja koskeva tietopyyntö tulisi tehdä saman päivän kuluessa. Vierailijalistoja ei kuitenkaan toimiteta sähköisesti, vaan niitä pitäisi tulla lukemaan paikan päälle paperille tulostettuna. 

Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan onnistu.

Eduskunnan turvajohtaja Jukka Savola myöntää, että tiedot ovat julkisia. Niitä ei kuitenkaan voi antaa, koska ne tuhotaan automaattisesti heti päivän päätteeksi. Kesken päivän niitä ei anneta, koska se voisi vaarantaa taloon tulevaksi ilmoitettujen turvallisuuden.

Savola vetoaa henkilötietolakiin, jonka mukaan rekisterissä ei saa säilyttää tietoja pidempään kuin mikä niiden käyttötarkoitus on. Vierailijaluettelon rekisteriselosteen mukaisesti tiedot tuhotaan päivittäin.

Entä jos menee päivän päätteeksi Eduskuntatalolle ja pyytää tietoja paperilla? Savolan mukaan niitä ei saa tälläkään tavalla.

”Olen juuri tekemässä tähän liittyen päätöstä kymmenille hakijoille, jotka ovat tietoja pyytäneet, että en luovuta näitä tietoja, koska ne hävitetään päivittäin. Kerron päätöksen yhteydessä, millä tavalla siihen voi hakea muutosta”, Savola kertoo.

Päätökseen voi hakea oikaisua kansliatoimikunnalta, jonka päätöksestä voi valittaa eteenpäin hallinto-oikeuteen, ja sen päätöksestä lopulta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Käytännössä oikaisun hakemisella ei ole merkitystä tiedon saannin kannalta, sillä tiedot on jo tuhottu.

Savola korostaa, että varsinaisten lobbarien tiedot löytyvät valiokuntien asiakirjoista.

Pimentoon kuitenkin jää, käykö eduskunnassa myös sellaisia lobbareita, jotka eivät ole valiokuntien kuultavana.