Docventures-kaksikolle Suomen Kuvalehden journalistipalkinto

Kunniamaininta valokuvaaja Caj Bremerille.

Caj Bremer
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon ovat saanet ohjaaja Tuomas Milonoff, 41, ja toimittaja-tuottaja Riku Rantala, 41. Palkintosumma on 10 000 euroa.

Milonoff ja Rantala tunnetaan etenkin Madventures-matkailuohjelmasta ja parhaillaan Ylellä näytettävästä Docventures-sarjastaan.

”Milonoff ja Rantala muuttavat sitä, miten televisiota katsotaan. He ovat luoneet Docventuresin ympärille yhteisön, ei vain yleisöä”, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja, päätoimittaja Ville Pernaa.

Docventuresia katsoo parhaimmillaan yli 400 000 ihmistä, minkä lisäksi tuhannet ihmiset kokoontuvat keskustelemaan ohjelmassa näytetyistä dokumenteista sosiaalisessa mediassa.

Palkintolautakunnan perusteluiden mukaan Rantala ja Milonoff ovat ”uudistaneet televisiodokumentin lajityyppinä”. Tänä syksynä kolmanteen tuotantokauteensa edennyt Docventures-dokumenttimakasiini on löytänyt kokonaan uusia yleisöjä vakavia asioita käsitteleville dokumenttielokuville.

”Rantala ja Milonoff ovat onnistuneet tekemään vakavasta kiinnostavaa, tärkeästä trendikästä”, todetaan perusteluissa. Palkintolautakunta piti erityisenä ansiona sitä, että ”dokumenttien ympärille on syntynyt laaja ja intohimoisesti asiaan suhtautuva yhteisö”.

Rantala, 41, ja Milonoff, 41, ovat työskennelleet vuodesta 2002 dokumenttien parissa. Sub-kanavalla esitettiin vuosina 2002–2009 heidän Madventures-sarjaansa, jonka esitysoikeudet on myyty lähes 200 maahan.

Ylen TV2 on esittänyt vuodesta 2013 Docventures-sarjaa, jonka jaksot sisältävät huippudokumenttien lisäksi Rantalan ja Milonoffin juontamia studio-osuuksia ja -keskusteluja.

 

Palkintolautakunta myönsi myös kunniamaininnan. Sen sai valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer.

1950-luvulla uransa aloittanut Bremer, 86, on työskennellyt kuvaajana muun muassa Helsingin Sanomissa, Svenska Dagbladetissa, taiteilijaprofessorina ja kuvajournalismin opettajana.

”Bremeriä arvostavat niin suuri yleisö kuin laaja ammattilaistenkin joukko”,  palkintolautakunta toteaa.

Palkintolautakuntaan kuuluvat Pernaan lisäksi kansanedustaja Lauri Ihalainen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, viestintäjohtaja Jouni Kemppainen, kirjailija Sirpa Kähkönen, pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Suomen Kuvalehti jakaa journalistipalkinnon Otavan Kirjasäätiön tuella erityisen vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta. Tänä vuonna palkinto jaettiin 41. kerran.

 

Mitä palkintojuhlassa tapahtuu? Katso kuvat Suomen Kuvalehden Instagram-tililtä!