Australian palot ovat vieneet satojen miljoonien eläinten hengen – Osa uhanalaisista lajeista tuskin toipuu enää

Luonnolle aiheutuneiden tuhojen laajuus selviää kokonaisuudessaan vasta, kun tutkijat pääsevät taas palaneille alueille.
Kengurut loikkivat maastopalojen nostamassa savupilvessä Cooman kaupungin lähistöllä 4. tammikuuta.
Kengurut loikkivat maastopalojen nostamassa savupilvessä Cooman kaupungin lähistöllä 4. tammikuuta. © Saeed Khan / AFP / LEHTIKUVA

Maastopalot polttavat Australiassa metsiä, savannia ja asutettuja alueita. Tuli on korventanut tähän mennessä yhteensä ainakin 100 000 neliökilometriä, mikä vastaa lähes Suomen Lapin pinta-alaa.

Paloissa on kuollut BBC:n tietojen mukaan tähän mennessä ainakin 28 ihmistä. Lisäksi Sydneyn yliopiston arvion mukaan pelkästään Uuden Etelä-Walesin maastopaloista on kuollut 800 miljoonaa eläintä.

Osa eläimistä on kuollut jo suoraan palojen seurauksena ja osa menehtyy esimerkiksi tulen ympäristölle aiheuttamien vahinkojen vuoksi.

Lukumäärään ei ole laskettu mukaan esimerkiksi hyönteisiä, lepakoita tai sammakoita. Jos ne laskettaisiin, lukumäärä olisi huomattavasti korkeampi.