Analyysi: Itä-Suomen lentoja haittaavat gps-häiriöt – tai häirintä

Gps:n häiriöt ovat harvinaisia. Nyt julkaistu Notam-tiedote lentäjille on ensimmäinen laatuaan.

GPS
Teksti
Jyri Raivio

Suomen lennonvarmistustoimintaa pyörittävä Fintraffic Lennonvarmistus-yhtiö on julkaissut harvinaisen, lentäjille tarkoitetun Notam-tiedotteen. Sen mukaan Helsingin lentotiedotusalueen eli FIR:n itäisissä osissa on havaittu satelliittinavigointijärjestelmä gps:n häirintää (interference) maan pinnalta lentopinnalle 200 eli noin kuuden kilometrin korkeuteen.

Notam on voimassa tavanomaiseen tapaan kolme kuukautta eli kesäkuun 7. päivään saakka. Varoitus voidaan kuitenkin kumota ennen sitä, jos ongelman katsotaan poistuneen.

Gps on erittäin yleinen laite, jonka avulla ohjataan koneita lähestymiseen lentokentille mutta myös etsitään eksyneitä marjastajia metsistä. Suomessa gps hyödyntää amerikkalaisia sotilassatelliitteja, Venäjällä on omat satelliittinsa.

Häiriöitä esiintyy, kuten kaikissa teknisissä laitteissa. Gps-signaaliin voidaan myös vaikuttaa hyvinkin yksinkertaisilla laitteilla, joita voi ostaa verkkokaupasta.

Häiriöt ovat kuitenkin harvinaisia. Fintraffic Lennonvarmistuksen toimitusjohtajan Raine Luojuksen mukaan yksittäisiä tapauksia on havaittu muutaman kerran vuodessa. Nyt julkaistu Notam-tiedote häiriöistä on kuitenkin ensimmäinen laatuaan.