Ammattien arvostus on taas tutkittu: Kirurgi yhä ykkönen

Tuomo Lappalainen
Kotimaa 21.5.2010 05:00

Suomen arvostetuin ammatti on edelleen kirurgi. Tulos selviää tämän viikon Suomen Kuvalehdessä julkaistavasta Ammattien arvostus 2010 -tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten suhtautumista 380 eri ammattiin.

Kirurgi Lihavuusleikkaus HYKS:in Peijas-Rekolan sairaalassa. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva

Sama tutkimus on tehty viidesti aikaisemmin, ensimmäistä kertaa vuonna 1991, ja aina ennenkin kirurgi on ollut ykkösenä.

Lääkärien arvostus on muutenkin huippuluokkaa. Kymmenestä arvostetuimmasta ammatista peräti seitsemän on erilaisia lääkäreitä. Viime aikojen valelääkärikohu ei siis näytä ainakaan toistaiseksi heikentäneen suomalaisten luottamusta valkotakkeihin.

Muista ammateista nousi arvostetuimmaksi palomies, joka ylsi tällä kertaa neljännelle sijalle. Kun sama tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2007, palomies oli toisena heti kirurgin jälkeen.

Akateemisten alojen ja esimiestehtävien arvostus oli pitkään laskussa, mutta nyt kehitys näyttää pysähtyneen. Useimmat päällikkö- ja johtaja-loppuiset ammattinimikkeet ovat uusimmalla listalla aikaisempaa ylempänä. Monien työläisammattien arvostus on puolestaan kääntynyt laskuun. Koko tutkimuksen nopein nousija oli proviisori ja nopein laskija vastaavasti ahtaaja.

Myöskään vähiten arvostettujen ammattien listalla ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Ovelta ovelle -myyjä jäi nytkin hännänhuipuksi, kuten myös edellisillä kerroilla. Muita huonosti sijoittuneita ammatteja olivat muun muassa puoluesihteeri, pörssimeklari ja EU-tarkastaja.

Tutkimus tehtiin käytännössä niin, että Taloustutkimus postitti maaliskuussa 2010 kahdelletuhannelle satunnaisotannalla valitulle 15-64-vuotiaalle suomalaiselle tutkimuslomakkeen ja pyysi heitä pisteyttämään siinä listatut ammatit asteikolla, jossa suurinta mahdollista arvostusta vastaava arvosana oli yhdeksän ja alin yksi. Asianmukaisesti täytettyjä lomakkeita palautui vajaassa kuukaudessa 545. Väestörekisterikeskuksen tietojärjestelmästä muodostettu otos oli painotettu niin, että vastaajat edustivat iän, asuinpaikan ja sukupuolijakautuman puolesta mahdollisimman hyvin koko kohderyhmää.

Tutkimus laajemmin esiteltynä ja koko 380 ammatin lista tämän viikon Suomen Kuvalehdessä, joka ilmestyy perjantaina 21.5. Lähin myyntipiste löytyy täältä.