Ahvenanmaa pani Manner-Suomesta saapuvat karanteeniin – ”Suomi on Ahvenanmaan ulkopuolella”

Työmatkaliikenne Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä vaikeutuu.

Ahvenanmaa
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Voisiko Suomessa olla maakuntakaranteeneja? Jo nyt sellainen on käytössä Ahvenanmaan ja mantereen välillä.

Ahvenanmaan maakuntahallitus suosittelee, että Suomessa yleisesti käyttöön otettu 14 päivän karanteeni ulkomailta saapuville otetaan käyttöön myös Ahvenanmaan maakunnassa siten, että se koskee myös mantereelta tulevia Suomen kansalaisia.

Perusteluina tiedotustilaisuudessaan maakuntahallitus käytti sitä, että koronavirusta on löytynyt mantereelta, mutta ei Ahvenanmaalta.

Ahvenanmaan oma sosiaali- ja terveysministeri Annette Holmberg-Jansson kommentoi alkuviikon tiedotustilaisuuden jälkeen tuoreeltaan Nya Åland -lehdelle, että ”myös Suomi on Ahvenanmaan ulkopuolella”, ja että rajat on laitettava kiinni, ”koska Suomessa on tartunta, mutta meillä täällä ei”.

 

Tilanne on säilynyt muuttumattomana.

Holmberg-Jansson kertoo Suomen Kuvalehdelle, että hallitus suosittaa edelleen jokaisen Ahvenanmaalle mantereelta saapuvan välttävän mahdollisen tartunnan levittämistä pysyttelemällä karanteenissa 14 päivän ajan.

”Se on vain suositus, aivan kuten hallituksen kehotus”, tarkentaa Holmberg-Jansson.

Työmatkaliikenne mantereen ja Ahvenanmaan välillä on kohtuullisen vilkasta ja se vaikeutuu päätöksen myötä.

”Suosittelemme, että jokainen palaa kotiin Ahvenanmaalle sopimaan työnantajansa kanssa tilanteesta”, Holmberg-Jansson kertoo.

 

Toistaiseksi Korppoosta ja Kustavista Ahvenanmaalle yhteysaluksilla liikennöivä Ålandstrafiken ei ole tiedottanut vuorojen vähentämisistä.

”Emme ole toistaiseksi saaneet mitään viitteitä siitä, että itäisen saariston matkustajien keskuudessa olisi aiheutunut suuria ongelmia. Lauttaliikenne jatkuu toistaiseksi muuttumattomana”, Holmberg-Jansson kertoo.

Ahvenanmaalla ei ole vielä todettu virustartuntoja. ”Lääninhallituksen puolelta yritämme tehdä kaiken mahdollisen tartuntojen leviämisen estämiseksi.”

Toisaalta muun muassa Suomen maakunnista Kainuu on ollut pitkään ilman tartuntoja, eikä siellä ole laitettu karanteenia muualta Suomesta tuleville.

”Meillähän ei ole ulkonaliikkumiskieltoa”, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sanoo. ”Hallitus ei ole ottanut käyttöön sitä valmiuslain 118 pykälää, jossa säädellään tästä mahdollisesta liikkumisen rajoittamisesta. Siinä me emme ole nyt, ja toivottavasti emme joudukaan.”

 

Onko Ahvenanmaan itsehallinto niin vahva, että se se oikeuttaa rajojen sulkemiseen myös Suomen suuntaan? Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei vastannut SK:n lähettämään kysymykseen.

Aihe on herättänyt ihmetystä myös maakunnan sisällä.

Esimerkiksi Brudhällin vierasvenesatamayrittäjä Natalie Björk Kökarista ihmettelee päätöstä. Hänen näkemyksensä mukaan ”Suomen sisämaan matkoja ei voi rajoittaa kuin Suomen hallitus”.

”Olisi todella onnetonta, jos nykyinen maakuntahallituksen suositus vaikuttaisi veneilijöiden kesäsuunnitelmiin”, Björk sanoo.