Onko se homoudesta kiinni?
muutama kuukausi sitten
kävin mieheni kanssa
presidenttiehdokkaita läpi
miettien ketkä kaksi pääsevät
viimeiselle kierrokselle
paljon on muuttunut tuosta ajatustenvaihdosta
puistimme molemmat päätämme
haaviston kohdalla
ajatus itsenäisyyspäivän kättelyseremoniasta
sai meidät epäröimään
kerron ensin miksi
olen lapsuuteni ja nuoruuteni
istunut helluntailaisten kokouksissa
jossa evoluutio kiellettiin
eikä naisten sopinut puhua seurakunnassa
tiedän mitä on huivipakko
ja roomalaiskirjeen ensimmäinen luku
on iskostettu mieleeni penetraatiomenetelmin
sittemmin olen lehdistä lukenut
että tämä öljyttyjen antiikin kreikkalaisten
suosima poikarakkausperinne
onkin hyvin tavallista
katolinen kirkko tästä esimerkkinä
median jokapäiväistä leipää tuntuu olevan
että suomalaisille kirkonmiehillekään
ei tuota ongelmia sekaantua seurakuntansa karitsoihin
ja tavalliset suomalaisisät kajoavat omiin lapsiinsa
tai tumputtavat pedofiilirenkaissa
marginaali-ilmiö vai jäävuoren huippu?
ja missä kulkee sodoman ja gomorran raja
meissä kaikissa?
minua ärsytti itsessäni
että en sitten sietänytkään erilaisuutta
vaikka juuri opettajien pitäisi olla
inhimillisen ajattelun malliesimerkkejä
hate to break it to you
mutta emme me ole
homous kelpasi minulle
jos kyseessä oli identiteetistään epävarma
nuori oppilas
kriteeri: kelpasi jeesuksellekin vrt. magdalan maria
ja sallikaa lasten tulla tyköni blaa blaa
homous kelpasi minulle
jos kyseessä oli muodin asiantuntija
he pystyvät myymään minulle mitä vaan
kriteeri:
virheetön tyylitaju
erehtymätön maku
mutta homo presidenttinä?
siinä oli vielä työstettävää
ei ole enää
kävin mieheni kanssa uuden keskustelun ehdokkaista
olimme otettuja että Pekka osti koijärvelle kettingit
ja mieheni totesi
että jos tähän maahan halutaan oikeasti muutosta
sen aika olisi nyt
emme ole liittyneet Pekka-ilmiö laulukuoroon
vaan olemme kasvaneet ihmisinä