Homo homini lupus

ihminen on eläin ja
nokkimisjärjestys on eläimille luontaista
siihen tulokseen olen tullut
vaikka helluntailaiset yrittivät
pitkään päätäni pyörittää

kun näen ihan pieniäkin lapsia leikkimässä
joku on aina pomo
ja muut seuraavat lauman johtajaa

ratsastin viime kesänä saarelle
jossa nuoret eestinhevoset saivat
nelistää vapaana ja opetella ryhmäkuria

nuorisojoukkio tuli tervehtimään lauman vanhimpia
eli meitä, aikuisia hevosia
olimme arvoasteikon ylimpiä
eikä kukaan nuoremmista hevosista lällättänyt

kun olimme lähdössä
näimme kaukana muista erillään olevan
aliravitun varsan

nuoret hevoset hyljeksivät sitä
ja tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia
oman koulun pihalla ja käytävillä

jotakuta aina potkitaan
ja saa muita vähemmän
huomiota ja ruokaa

yritin miettiä syytä
enkä keksinyt muuta kuin että
tämäkin varsa oli väriltään poikkeava
(samanväriset hevoset viihtyvät laitumella keskenään)

vaellushevoset järjestetään jonoon niin
että nopein, kaunein ja vahvin hevonen
sijoitetaan aina kärkeen

jokaiselle vaellukselle lähdettäessä
marssijärjestys on mietitty tarkkaan
hevosten henkisten mittasuhteiden mukaan

sama pätee
tarhoissa
kouluissa
opinahjoissa
ja työpaikoilla

kotipihallanikin kissat käyvät
alituista valtataistelua
heikoimman on väistyttävä

samaisella pihalla katselin
kun yksikin lapsityranni
kurmuutti nuorempiaan
ja aina siltä kolmannelta
vedettiin ovi nenän edestä kiinni
tai hänet työnnettiin syrjään
eikä hän kelvannut kenellekään kaveriksi
ennen kuin vahvin poistui pihalta
(jos silloinkaan)

kesälomalta palattuani
seurasin tallityttöjä
jotka tivasivat kaverinsa hupparin merkkiä

onx toi seppälästä
kysyi kaunein

emmää muista mistä tää on
sanoi hiirulainen
mutta kehonkieli kertoi muuta

on se seppälästä
totesi porukan pomo myhäillen

no onko sillä jotain väliä
tyttö kysyi vaivaantuen

muut tytöt eivät vastanneet mitään
mutta kauneimman tukijoukot
halusivat yhtäkkiä väkisin kaivaa
vaatevalmistajan merkin esiin hupparin niskasta
heikoimman pyristellessä vastaan

joo
on tää seppälästä
laumanjohtajan hännystelijä riemastui

nokkimisjärjestystä = kiusaamista
ei saa kitkettyä
näyttäisi olevan geeneihin piirrettyä