Ajatellaanko armeijassa?
tapasin entisen oppilaani äidin
ja kysyin mitä otolle kuuluu
kuulin että hän
oli pyrkinyt oikikseen
jo neljättä kertaa tuloksetta
no minähän ottoa elätän
äiti puuskahti
ei käy töissä (kun paikkoja ei ole)
mutta poika on itsepintaisen päättäväinen
ja sanoo ettei roomaakaan päivässä pystytetty
otto oli mielestäni upseeriainesta
ryhdikäs ja urheilullinen
piiskasi itseään jossakin taistelulajissa
eikä mestaruuksia puuttunut
otolla oli suora katse
ja pisteliäs 18-vuotiaan kaikkitietävä asenne
”korskea nuorimies” kuten äitinsä asian ilmaisi
allekirjoitan
entäs armeija
yritin vaihtaa puheenaihetta
no keskeytti
uusi puuskahdus
muotouduin hämmästyneeksi kysymysmerkiksi
leijonaemo astui ruotuun
ja korkeastikoulutettu huippuälykäs äiti
leimahti puolustelemaan poikaansa
otto ei sopeutunut armeijaan
eikä äiti sitä ihmetellyt
koska hän on opettanut poikansa
ajattelemaan omilla aivoillaan
eikä sellaista armeijassa suvaittu
otto halusi vapautuksen armeijasta
urheiluvammaansa vedoten
ja kun sitä ei myönnetty
hän kulki kainalosauvoilla
vartiotorniin porras kerrallaan niin
että kovempi luu sai lopulta tahtonsa läpi
olin yllättynyt siksi
koska oman profilointini perusteella
otossa olisi ollut kapiaisainesta
samalla vuosikurssilla opiskellut
fiksu mutta ADHD-eksentrikkolusmu
vastaavasti tykästyi armeijan komentoon
ja viihtyi siellä erinomaisesti
koska hänelle sanottiin selvästi
mitä pitää tehdä
milloin ja missä
ei miksi
minä ja konstan äiti olisimme lyöneet
tilimme vetoa siitä
että pojan vanne todetaan liian kireäksi
jo heti rokotusjonossa
ja hän saisi lähteä
keskustelimme armeija-aiheesta lisää eilen
pörssimeklarin ja hänen vaimonsa
järjestämissä illanistujaisissa
jossa mieheni totesi
ettei mistään tulisi mitään
jos joku alkaisi epäillä joukkueenjohtajan
käskyjen mielekkyyttä
jos hän haetuttaisi norsut
joilla vuoret ylitettäisiin
niin myös tapahtuisi
pörssimeklari kertoi lisäksi
että hänet on sodan sattuessa
korvamerkitty tähtimuodostelmaan
jossa neljä äijää suojaa koneeseen kipuavaa lentäjää
???
kantahenkilökuntakin oli kuulemma
työoloihinsa ja palkkaansa tyytymätöntä
vähän viinaanmenevää surullista sakkia
minä olin tietysti aina ihaillut
presidenttien adjutantteja
ja TV-ruuduissa haastatellut
maailmanpolitiikan kriisinäyttämöitä
kommentoivat sotakorkeakoulujen kasvatit
herättivät minussa luottamusta
mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta
että en koskaan latinan tunneillakaan
ymmärtänyt miksi käänsimme puunilaissotia
sivu toisensa jälkeen –
epäilin armeijan edesottamuksien
ihannointia vahvasti jo tuolloin
oletin että opettamani
suomen nuoret miehet ja naiset
kieltäytyisivät jo pikku hiljaa menemästä
muuhun kuin palkka-armeijaan
tai yhä useammat suorittaisivat sivarin
ainakin
jos he ajattelisivat omilla aivoillaan?