Opettajan ansiosidonnainen kesäkuulta 57,45 e
upea kesä
mutta silti kirvelee
ansiosidonnainen kesäkuulta 57 e ja risat
maksetaan 1.8.
minut on lomautettu koko kesäksi
niin kuin aina
elän törkeästi yli varojeni
äitini suosiollisella avustuksella
nyt on kuitenkin nöyrryttävä
ja soitettava pankkiin
että tämän kuun lainanlyhennys ei onnistu
kuule oaj:n olli
tämä ei perkele vetele
vannoin jo viime vuonna
että eroan oaj:sta
mutta en sitten tehnyt sitä
kollegojen painostuksesta
opettajien työttömyyskassa
ei tee omaa osuuttaan
sinne voi soittaa vain tiistaisin ja torstaisin
tiettyyn kellonaikaan
ja käsittelyajat ovat tolkuttoman pitkiä
vaikka tilanne on ollut kaikkien osapuolten tiedossa
jo usean vuoden ajan
muiden työttömyyskassojen jäsenet
saavat korvauksensa viikossa
oma tilanteemme ei siis voi johtua muusta
kuin naisvaltaisesta liian kiltistä
ja tunnollisesta jäsenistöstä
joka ei rähjää
(vrt. ahtaajat, metallimiehet, lentäjät)
olli hyvä
minulle riittää
miksi työttömän opettajan
pitää maksaa täysi jäsenmaksu
kesä- ja elokuulta?
ensi syksyn sijaisuuden jälkeen
en aio edes hakea opetusalan töitä
kuppaan opettajien työttömyyskassasta
kaiken mitä irti saan
ja räin kattoon
vietän lasten kanssa laatuaikaa
laitan kunnollista ruokaa
kirjoitan kirjan
käyn taidenäyttelyissä
ja uimassa työttömien lipulla
57 euroa
miinus oaj:n jäsenmaksu 37 e
mitä sinä lopuilla tekisit?