Kahden kodin loukussa
ensimmäisenä koulupäivänä
oppilaat ryntäsivät pihalla ympärilleni
ja kyselivät kesäkuulumisia
iina kertoi selvästi järkyttyneenä
että isä oli kerännyt tavaransa
ja vienyt ne pihalla odottavan naisen autoon
äiti ja lapset katsoivat ikkunasta
loittonevia perävaloja
eikä iina ymmärtänyt
mihin ja miksi isä lähti
kun se ei selittänyt mitään
äiti oli sitten kuulemma ostanut koiran
olimme hiljaa kaikki
yllätyimme tilityksestä
ja tuijottelin jalkoihini
koska minuun sattui
laura rohkaisi iinaa sanomalla
että hänenkin vanhempansa ovat eronneet
niin munkin sanoi viivi
ja mun lisäsi lotta
juuri nytkin pakkaillaan
lapsia palautetaan
automatkoilla on hiljaista
kotiovilla sovitaan tai riidellään
huollettavien asioista
huomenna oppilailla
on eniten unohduksia ja
kirjat ovat jääneet toiseen osoitteeseen
läksyt ovat tekemättä
ja ruoka loppuu aina kesken
juliuskin etsii minut
aina ruokalassa käsiinsä
hänellä on munakoison väriset silmät
ja kaksi kotia
rakkauden nälkä on valtava
kukaan muu ei saa suunvuoroa
kun julius haluaa kaiken huomion
hän kertoo lämpimästi äidistään
ja äidin järjestämästä risteilystä tallinnaan
ja siitä kun äiti vei hänet 3D-elokuviin
entäs isä kysyn ajattelematta
mitä te teette
silloin julius hiljenee
ja hänen silmistään
tulee vieläkin tummemmat