Pulpetissa istumista muka

Frontaaliopetus on passé. Oppilailta pesee.

mennä viikolla
9F:n oppilaat ovat tehneet
kieltentunneilla
energiasäästöviikkoon ja ympäristöön liittyviä
kivoja tietoiskuelokuvia
omilla kännykkäkameroilla
videokameroilla
digikameroilla ja
ties millä mediaplayereillä

enkä minä laittanut tikkua ristiin
nautin vaan esityksistä
eikä kukaan luistanut tehtävästä
vaikka ensin vähän pelkäsin
kun luokalla ei ole se paras maine

he kirjoittivat sellaisia runoja itsestään
että minua poruutti
enkä sitä runoja kerätessäni osannut odottaa
kun sanoivat koko tunnin ettei tästä tule mitään
liian vaikeeta

(huijasivat niin taitavasti
että meinasin lyödä hanskat tiskiin
kesken runotunnin)

ja esittivät toistensa nimettömiä runoja
muina miehinä
vieraalla kielellä luokan edessä
sellaisella aseista riisuvalla tavalla
että sain koko ajan nieleksiä

ja heidän itsetekemänsä
ruotsin power pointit
määräisistä ja epämääräisistä artikkeleista
olivat täynnä hauskoja
kikkakolmosia ja yllätyksiä
joilla koko luokka tuli hyvälle tuulelle

kauniilla ilmalla
juoksemme pihalla
kisaten viestijoukkueina
jotain pitkäpiimäistä mutta
hyväsanastoista tekstikappaletta

ja piirtävät sanastoarvoituksia
katuliidulla harmaaseen asfalttiin
no okei
tuli sinne muutama homokin
iltapäivän päätteeksi

toisinaan joukkueenjohtaja kerrallaan
toistattaa ja marssittaa muilla
ruotsin epäsäännöllisiä verbejä
armeijan nuottien mukaan laulettuna
tyhjällä koulun urheilukentällä

oppilaat toimivat itse opettajina
tarkistuttavat tehtäviä
operoivat sujuvasti
piirtoheittimiä ja muita vimpaimia

suunnittelevat tunteja
ja sopivat koealueista

käyvät luokan kanssa
teatterissa
messuilla
elokuvissa
kirjastoissa
opintomatkoilla

tekevät näytelmiä
ja pelaavat pelejä
laulavat
soittavat
keskustelevat

antavat palautetta
osallistuvat
ideoivat
ja palkitsevat

jopa epäilevät tuomaat

anteeksi vaan
mutta minä en malta odottaa
että he pääsevät vallankahvaan