Rankka päivä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

autoni hajosi konetielle
kesken työmatkan
maksoin aamulla laskun
1250 euroa ja
ostin kuukaudeksi uuden junalipun 348 e

aloitin opetuksen reippaasti
Good morning, everyone!
”opettaja, eikö meillä pitäisi olla ruotsin tunti?”

ruuaksi oli käpälän muotoon jauhettua kalaa
enintään kolme per ruokailija
joissain kouluissa niistä syttyy sota
ja meilläkin jotkut opettajat jäivät ilman
eivät nostaneet äläkkää koska
tilalle oli tarjolla edellisen päivän ruokaa
(ota omalla vastuulla, luki lapussa)

minulla olisi ollut viikon lyhin päivä
koulun piti päättyä yhdeltä
mutta minulla oli jälki-istuntovalvonta
klo 14-16
ja opekokous siihen päälle

hammasta alkoi särkeä
niin paljon
että oli pakko soittaa kunnan päivystävälle
se oli mennyt juuri kiinni

ajoin sakkorenkailla
hirveässä kiireessä liityntäparkkiin
vain nähdäkseni junan loittonevat perävalot
seuraava lähtisi tunnin päästä joten
päätin syödä subwayn salaatin

olin ainoa asiakas
naapuripöytään istui
kolme ei-maksavaa asiakasta
jotka leikkivät superpallolla
ja olin varma
että se vielä päätyy
kanaviipaleitteni päälle

junassa menin kahville
siellä entinen alkoholisti
kertoi asuneensa vuosia karhupuistossa
mutta olleensa raittiina nyt 33 vuotta

päivän päätteeksi halusin palauttaa
lainassa olleen kiesin
ostin 10 euron tarjouspesun
ja päätin vielä tankata
mutta mittarilla kate ei enää riittänyt

häkellyin niin
että ajoin pikapesuun
tankinkorkki auki
enkä muistanut irrottaa antennia

paluumatkalla kotiin pimeässä
astuin mokkakengällä koirankakkaan

miten teillä menee?