Kohtaamisia
muutama viikko sitten minulla oli vaikeuksia nukkua kunnolla
ja heräsin usein hiestä märkänä
syitä oli monia
taivaalla mollotti täydellinen, punainen kultakimpale
joka valaisi koko marjaniemen
roikuin puolialastomana ikkunasta
saadakseni hivenen vilvoitusta
pimeneviltä rannoilta
toinen syy oli alkava lukukausi
työpaikka oli tänä syksynä todella kiven alla
lähetin yli 40 hakemusta unelma-ammattiini: kieltenopettajaksi
lopulta aloin lipsua ja hain mm. huonekalujättiin,
euroedustajan assistentiksi ja erilaisia pätkätöitä
kriteerinä enintään kahden tunnin junamatka kotoa
kesälomaton viransijaisuus 160 km päässä
tuntui työvoitolta
unettomia öitä ei kuitenkaan aiheuttanut
kanssasisarten kanssa eletty tuska prekariaatista
vaan toistuvat painajaiset
1) en ehdi tunneille ajoissa, koska istun juna-asemalla samaan aikaan kun ruotsintunti koulussani alkaa
2) en löydä oikeaa luokkaa, sillä avaimet eivät sovi luokan oveen ja monistepino leviää luokkaan pääsyä odottavien tennareiden päälle
3) en taaskaan muista jotakin todella helppoa oppilaan kysymää sanaa ja lopuksi
4) hampaani putoavat suusta (ne loputkin)
Sitten herään.
suurin valvottajista oli kuitenkin puoli kahden aikaan kuuluva maailmanlopun meteli
jonka aiheutti kevyen liikenteen väylää
kuolemaa halveksuen
paskarantua ajavat moottoripyöräilijät
pelottavia, mustiin ajolaseihin ja -asuihin
pukeutuneita nuoria jotka vetivät mäkeä alas
urku auki poikkiliikenteen sekaan
ilmalentoja harjoitellen
ja samaa reittiä takaisin
kunnes yhtenä yönä köriläät hyppäsivät pyöränsä selästä
ja alkoivat tutkia ruusupenkkiäni ja naapureittemme pihoja taskulampuilla tarkkaan
(ravistelivat vielä sireeniä?!)
kyhjötimme mieheni kanssa keittiön ikkunan alla
seinän vieressä hengittämättä
taskulamppujen kajo tuli hetki hetkeltä lähemmäksi
ja soitin hätäkeskukseen
kun valot halkoivat tyttärieni makuuhuonetta
kähisin hiljaa luuriin odottaen keittiönikkunan rikkoutuvan minä hetkenä hyvänsä
hätäkeskus käski soittaa seuraavana päivänä
koska ei ole kuulemma laitonta hyppiä kenenkään pihalla
varsinkaan yöllä
mieheni soitti heti kohta hätänumeroon uudestaan
ja käski poliisipartion paikalle
y-kromosomin tuomalla äänenpainolla
maija tulikin, mutta konstaapelit olivat tympeänä
kun tunkeilijoita ei enää näkynyt
mieheni oli saanut yhden rekisterikilvistä ylös
mutta se ei heitä hetkauttanut
”meil tulee viiskyt soittoa joka yö näist mopoilijoist
koittakaa ny ymmärtää niide harrastust
niillon loma-aika ny”
adrenaliinit kohisten avasimme läppärin
ja selvitimme moottoripyörän omistajan autorekisterikeskuksesta ja numeropalvelusta osoitteen
aamulla päätin soittaa pojan isälle kitkerän puhelun
ja tuupata pakoputken täyteen uretaania
minua jäi kuitenkin vaivaamaan nuorten
yöllä mahdollisesti kadottama
arvokas kännykkä / huumekätkö / lompakko
(mielikuvituksellani ei ollut rajoja)
menin aamutakki päällä etsimään ”sitä”
koska jotakin tärkeää sen oli pakko olla!
otin mukaani CSI:n asenteen ja taskulampun
(aurinko paistoi)
läheisen talon remonttimiehiä huvitti
kun kääntelin kiviä ja pussitin todistusaineistoa
tunnin aherrus palkittiin
eikä riemullani ollut rajoja
kun löysin pakokaasun katkuisen rekisterikilven puolikkaan
tiheimmän angervon suojista puuportaiden alta
ensin ajattelin toimittaa kilven poliisille
mutta muutin mieleni;
heiltä ei heruisi sympatiaa eikä resursseja
päätin vaihtaa taktiikkaa ja käydä pojan kotona
ajattelin pehmittää hänet
lämpimin sanakääntein ja tuliaisin
muistan lukeneeni äitini aapisesta tarinan
jossa tuuli ja aurinko lyövät vetoa siitä
kumpi saa riisuttua kadulla kävelleeltä mieheltä palttoon
tuuli repii, riuhtoo ja räyhää
ilman toivottua lopputulosta
– mies kietoutuu takkiinsa entistä tiukemmin
aurinko vuorostaan pistää sellaisen helteen päälle
että mies luopuu takistaan ilomielin
(toimii myös lippalakkeihin koulujen käytävillä!)
puoliltapäivin Joonaksen äiti seisoi kuistilla
kädet puuskassa kasvoillaan ilme
josta tiesin olevani tuhannes valittaja
kertasin yöllisen tilanteen
(tyttäret pelästyivät emmekä saa nukuttua
ja minuakin hirvittää poikanne venäläinen ruletti
mitä voisimme asialle tehdä
…yhdessä?)
vanha dalmatialainen tervehti minua kuistilla
häntää heiluttaen äidin arvioidessa tilannetta
siiten hän pyysi peremmälle sotkua pahoitellen
ja meni herättämään poikaa
istuimme keittiön pöydän ääressä
minä, äiti, poika ja dalmatialainen
Joonas yllättyi selvästi
A) osatessani oikealle ovelle
B) kertoessani löytäneeni jotakin hänen ystävälleen kuuluvaa
hän totesi, että uutta kilpeä ei saa,
ellei ole luovuttaa vanhaa
en esittänyt vaatimuksia enkä luennoinut
vaan tarjouduin viemään kilven Akulle saman tien
teimme Joonaksen kanssa sanattomat vaihtarit:
te saatte kilven, minä saan nukkua
Joonas kiitti kumartaen ja lopuksi kättelimme
yritin lähteä pihalta arvokkaasti
mutta autoni ei käynnistynyt
(mutta se on sitten jo toinen tarina).
seuraavana päivänä etsin Joonaksen facebookista
ja lähetin viestin
näin Joonaksen tiedoista
että hän oli entisen kollegani oppilas
namedropping kannattaa aina
joten kerroin tuntevani hänen opettajansa
Joonas vastasi iloisesti
että juuri ko. opettaja
oli potkinut hänet englannin eximiaan!
P.S. Kiitos ahkerille lukijoilleni palautteesta ja kannustuksesta. Olen lupautunut jatkamaan ainakin syyskuun ajan. Koulukinkku is back!