Yrittäjät vs. hyvinvointivaltio?

Profiilikuva
Blogit Hupparihörhö
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Miten yrittämisestä saataisiin Suomessa kannattavaa? Siinä kysymys, joka kiinnostaa lähinnä huonoja yrittäjiä ja poliitikkoja, jotka keräävät irtopisteitä.

Menestyksen hetkellä ei alv-prosentin tiputus kiinnosta, eikä kukaan onnistunut yrittäjä väitä hyvinvointivaltion heikentävän bisneksen tekoa.

Silti saamme kuulla tätä paatosta, jossa syy omaan huonoon menestykseen löydetään oman itsen ja oman yrityksen ulkopuolelta. Suomessa on kuulemma ”latistava ja tasapäistävä ilmapiiri” ja ”valtiovalta tekee kaikkensa tehdäkseen yrittämisestä vaikeaa”. Molemmat väitteet ovat vääriä.

Syyskuussa julkaistussa Yrittäjyysilmapiiri-tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset ovat erittäin yrittäjämyönteisiä. Yli 80 prosenttia vastanneista ajatteli, että yrittäjyyttä tulisi Suomessa edistää.

Myös valtiovalta on petrannut suhdettaan yrittäjiin. Kuudentoista vuoden yrittäjäurallani olen saanut huomata esimerkiksi, kuinka verottajasta on tullut ymmärtävä ja myötämielinen kumppani ja esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallitus on erittäin ystävällinen virasto asioida. Firmoja on Suomessa helppo perustaa.