VRP eli vararobottipalvelu

Taas uusi startup-idea! Jos alkaisi välittää toimettomia robotteja kausitöihin? Robottien laiskottelusta kun ei hyödy kukaan.

Profiilikuva
Kirjoittaja Sami Kuusela on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Robotit ovat nykyään muotia. Robottien kerrotaan korvaavan lähitulevaisuudessa suuren osan työvoimasta ja Viikkiin ollaan puuhaamassa Robottilaaksoa, mikä on tosi jännää, varsinkin kun sattuu asumaan siinä naapurissa.

Eilen olin illallisella, jossa juteltiin roboteista ja silloin se välähti. Uusi bisnesidea, jota tuskin ehdin tehdä, mutta leveli on ainakin riittävän iso.

Oivallukseni nimi on VRP eli vararobottipalvelu.

Maailmassa on jo nyt paljon robotteja, ja yhä enemmän niitä tulee. Robotteja on lukemattomiin eri käyttötarkoituksiin, ruohonleikkureista valtaviin teollisuuskoneisiin.

Robotti ei tunne työaikoja tai lomia, ideaalitilanteessa se työskentelee väsymättä 24 tuntia vuorokaudessa, 365 vuodessa. Jos sillä riittää hommia.

Monet robotit kuitenkin lepäilevät laakereillaan (tiedän, toimiva läppä), eikä niiden joutenolosta hyödy kukaan.

Pitää siis perustaa toimettomia robotteja välittävä palvelu! Kun esimerkiksi jollain tehtaalla on tilaussuma, mutta ei varaa investoida uusiin robotteihin, ratkaisu on VRP. Ja kas: kohta on rivi tuuraajarobotteja hommissa.

Kaikki voittavat: robottien omistajat, niitä vuokraavat ja tietysti myös VRP, joka välittää koneellista työvoimaa.

Kova idea, eikö?