Veikkauksen mainonta kiellettävä

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uudet kansanedustajat, minulla on teille tehtävä: säätäkää laki, joka kieltää Veikkaukselta mainostamisen. Vanhemmat edustajat, jotka kärkkyvät hyviä virkoja Veikkauksen johdossa ovat todennäköisesti jo niin korruptoituneita ainakin henkisesti, etteivät he näin isoa uudistusta halua tehdä.

Muutama viikko sitten uutisoitiin, että vaikka Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkauksen ja Finntoton yhdistymisen vuonna 2017 piti johtaa pelihaittojen vähentymiseen, onkin käynyt päinvastoin: peliongelmaisten määrä on lisääntynyt ja rahapelien aiheuttamat tragediat kansalaisille ovat kärjistyneet. Ihan väärä ja kamala suunta siis.

Valtion omistama rahapelimonopoli käyttää vuosittain yli 50 miljoonaa euroa mainostamiseen, eli pelaajien houkuttelemiseen. Esimerkiksi verkko- ja ulkomainonnassa Veikkaus on Suomen suurin mainostaja. Se on väärin.

Mihin tarvitsemme Veikkauksen matemaattisesti valheellisia mainoksia?

Mihin tarvitsemme näitä matemaattisesti valheellisia mainoksia, joissa hehkutellaan, kuinka saamalla kaikki numerot väärin voi voittaa tai kuinka riemuitaan uuden lottonumeron saapumisesta, vaikka todennäköisyys jättipottiin vähenee entisestään (nyt jokaista euroa kohti pelaaja saa lotosta 39 prosenttia, mikä on ryöstö)? Miksi rahapelaamisen glorifioiminen saastuttaa mediaympäristömme? Miksi Veikkaus kutsuu eri pelityyppejään propagandanimillä ”haaveilupelit, jännityspelit ja harrastuspelit”, kun kyse on kuitenkin surusta, jossa mummo hakkaa eläkkeensä Pelaamon automaattiin ja koska on kanta-asiakas, tuntee kiitollisuutta kun saa joskus edes ilmaiset kahvit ja illuusion, että joku välittää? Käsi ylös, jos joku kokee raha-automaateilla tai netissä pelaamalla oikeasti ”jännitystä”?