Valeuutiset eivät ole Zuckerbergin vika
Algoritmeja on turha syyttää, kun ihmisissä on vika.
Viime päivinä mediassa, sekä sosiaalisessa että perinteisessä, on huolestuttu valeuutisista. On keksitty, että kun väärä ihminen voitti USA:n presidentinvaalit, syyllinen tähän on Mark Zuckerberg.
Miten niin on Facebookin (tai Twitterin) vika, jos ihmiset, puolueet, mediat tai yritykset valehtelevat sosiaalisessa mediassa? Miksi meidän pitää syyttää sosiaalisen median alustoja siitä, että pahat ihmiset syöttävät meille väärää informaatiota?
Tuntuu, että monet haikailevat aikaa, joilloin Hesari, YLE tai Kanarialla ulkomaalaisille nauramassa käynyt sukulaisrasisti kertoi, miten asiat ovat. Sosiaalisen median tuoma tiedon monimuotoisuus sitten pilasi kaiken.
Höpöä. Sosiaalinen media on ennen kaikkea vapauttaja. Some teki maapallosta pienemmän ja moniäänisen. Ja tarjosi valtavalle joukolle ihmisiä ikkunan vaihtoehtoisiin todellisuuden tulkintoihin. Ja sivistykseen.
Kun somea syytetään valheiden levittämisestä, kuvitellaan miljardeja ihmisiä yhdistävän alustan olevan media, jolla on päätoimittaja. Ei internetillä ole päätoimittajaa, me ihmiset itse olemme vastuussa tästä mahtavasta alustasta, jolla voi levittää tietoa ja tunteita – ja tietysti myös valheita ja vihaa.