Työttömien kuritus ei motivoi ketään

Kun puhumme heikoimpien etujen leikkaamisesta, emme koe huolta yhteiskunnasta. Ei. Meitä pelottaa.

Profiilikuva
Blogit Hupparihörhö
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On kaksi tapaa motivoida ihmisiä: rankaisu ja palkitseminen.

Heikossa asemassa olevia motivoidaan rankaisemalla, kuten leikkaamalla työttömyysturvaa tai eläkettä. Sillä vasta kun ihminen pakotetaan syrjäytymään, hän tajuaa mennä töihin.

Hyvässä asemassa olevia ihmisiä motivoidaan vastakkaisella tavalla. Kun johtajan palkkaa ja etuja parannetaan, esitetään vieno vaatimus, ettei menestyjä lähtisi kilpailijan leipiin. Kun asiantuntijalle tarjotaan autoetu, vaikka tällä on jo aivan hyvä kiesi, ekspertti tuntee olevansa erikoinen. Eikä lähde naapurifirmaan. Ehkä.

Ymmärrän ajatukset palkitsemisen logiikan takana. Emmehän me yrittäjät halua menettää parhaita tuloskoneitamme, vaan pidämme heistä kaikin keinoin kiinni. Mutta rankaisun logiikkaa en tajua yhtään.

Molempiin motivointimalleihin sisältyy ajatus työnteosta vastenmielisenä toimintana, pakkona josta kaikki luopuisivat, jos saisivat mahdollisuuden. Työssään uurastavat katsovat kateellisena työttömiä ja kadehtivat heidän vapaa-aikaansa. Mutta onko oikeasti syytä kadehtia köyhiä vai kannattaisiko ottaa itseään niskasta kiinni? Ja hankkia hommia, joissa viihtyy?