Tyhjä puhe pitää kieltää
Onko sinullakin tunne, että koko ajan pitää sanoa jotain, vaikkei ole mitään asiaa? No älä.
Meillä on kymmeniä radiokanavia, joissa kansanjulkkikset papattavat pakkonaurua äänessään 20-25 tuntia viikossa. Oikeasti. Kuka selviää vaurioitta, jos pitää puhua paskaa neljä tuntia päivässä?
Olin itsekin joskus radiojuontaja. Se oli kamalaa. Piti keksiä näppärää sanottavaa asioista tai ihmisistä, joista ei ollut mitään mielipidettä. Ikinä ei ollut aikaa perehtyä mihinkään tai tutustua kehenkään, koska oli jatkuva paine hölöttää jotain ”hauskaa”.
Kun sosiaalinen media yleistyi, tyhjän puheen määrä räjähti. Huono omatunto iski, kun teki mieli olla päivittämättä. Mutta kun muutkin oman elämänsä jaajot jakoivat bisnesafojaan Linkkariin, viisaita linkkejä Twitteriin tai arkihetkiään Faceen. Oli pakko. Joten blääh. Itku kurkkuun, nenästä kiinni ja jotain turhaa kanavaan.
Itsestäänselvyys ei ole ajatus
Tyhjä puhe on vaarallista. Kun täytämme mediatilat laiskoilla ajatuksilla, maailmasta katoavat värit.
Kun jatkuvasti otamme kantaa asioihin, jotka eivät meitä oikeasti kiinnosta, intohimo katoaa. Enkä nyt puhu siitä intohimosta (se ”sun sisältä löytyvä passion”), josta konsultit puhuvat kalvoissaan, vaan ihan oikeasta kiihkeästä, riivaavasta ja syvästä kiinnostuksesta jotain asiaa tai ihmistä kohtaan.
Tyhjä puhe pitää kieltää. Itsestäänselvyys ei ole ajatus. Turhan nauraminen on rikos.