Tuukka Temonen, taistelija
Olen rakastunut Tuukka Temoseen.
On se aikamoinen velikulta. Kaverini Tuukka Temonen nimittäin.
Teit meistä kauniin -elokuvan tiimoilla on kohuja riittänyt. Ensin iskivät kriitikot vyön alle. Esimerkiksi Helsingin Sanomat palkkasi punk-musiikkiin erikoistuneen free-toimittajan teilaamaan Apulanta-yhtyeestä kertovan elokuvan. Ei siis elokuvatoimittajaa, vaan jo lähtökohtaisesti Apulanta- ja bisnesvihamielisen ihmisen tekemään leffakritiikkiä.
Tuukka suuttui. Josta suututtiin Tuukalle. Ei olisi ollut saanut kuulemma näyttää tunteitaan. No, olisihan! Miksei saisi harmistua, jos lehdissä vittuillaan?
Sitten tuli hälyä katsojaluvuista. Taas Tuukka ruikutti. Mitä siis ei saa tehdä.
Sitten Tuukka haukkui musiikkitoimittajaa läskiksi. Tai siis ei haukkunut, vaan kehotti toimittajaa Facebookissa huolehtimaan ”omasta ylipainostaan”, kun joku ”Nalle” tms. syyllisti Temosta lasten lihottamisesta, koska triplasipulihampurilainen. Voi huoh! Taas saatiin otsikoita.