Tuplasumma auttajille ja heti

Profiilikuva
Kirjoittaja Sami Kuusela on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun ensihoitaja saapuu vakavalle onnettomuuspaikalle, kovimmin huutavat hoidetaan viimeiseksi. Huuto kertoo, että taistelu jatkuu, mutta hiljentyneet ovat kuolemassa.

Yrityksille on luvattu suoraa tukea noin 1,5 miljardia koronakriisistä selviytymiseen, mikä on hieno juttu ja tarpeellista. Monet maat ovat tukeneet enemmänkin.

1,5 miljardia on 1500 miljoonaa euroa. Jokainen miljoona on hitollisen paljon rahaa ja kun milli käytetään hyvin, sillä saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Riippuu toki käyttötarkoituksesta: jos milli käytetään yrityksen ja sen tarjoamien työpaikkojen pelastamiseen, se on hyvä milli, mutta jos sillä varmistellaan osingonmaksukykyä ja se on haettu ”varmuuden vuoksi”, on milli pois sitä oikeasti tarvitsevalta. Tällöinkään ei hakijaa tule syyttää, vaan jakajaa, joka antaa miljoonia vain vahvoille yrityksille, koska on tottunut miettimään rahoitusta sijoituslogiikalla, mikä ei pandemiassa oikein päde.

Yritykset ovat huutaneet nyt pari kuukautta todella lujaa. Niin kova on ollut päättäjiin kohdistunut ulina ja paine, että satojen miljoonien jaosta päätettiin muutamassa viikossa tai jopa päivissä.

Kuntoutuksen, lastensuojelun, vanhustenhuollon, päihdehuollon, kehitysvammahuollon ja asumispalvelujen tuottajat ovat pulassa, kun tuloja ei ole

Samaan aikaan piilossa on kypsynyt pommi. Tapaamisrajoitusten ja muun koronameiningin vuoksi moni sosiaali- ja terveysalan järjestö on joutunut vaikeuksiin, vaikka tarve avulle kasvaa kriisin syventyessä. Kuntoutuksen, lastensuojelun, vanhustenhuollon, päihdehuollon, kehitysvammahuollon ja asumispalvelujen tuottajat ovat pulassa, kun tuloja ei ole.

Ihan sairasta ja typerää. Ja väärin.

Sote-järjestestöjä on noin tuhat ja ne työllistävät kymmeniä tuhansia tärkeää työtä tekeviä ammattilaisia. Jos niiden annetaan kaatua tai ajautua vaikeuksiin, surun määrä Suomessa kasvaa ja ihmisiä kuolee kun he eivät saa apua. Ihan konkreettisesti. Kuolee.

Nyt vihdoin alan järjestöt ovat saaneet suunsa auki ja vaativat pikaisia aputoimia hallitukselta. Eivätkä ne toki osaa huutaa niin lujaa kuin median manipulointiin tottuneet etujärjestöt. Eivätkä ne osaa edes pyytää kunnolla rahaa.

Sote-järjestöt pyytävät työnsä turvaamiseksi 20 miljoonaa euroa. Se on aivan liian vähän. Heikoimpien auttamiseen anotaan 75 kertaa vähemmän kuin yritystukiin.

Heikoimpien auttamiseen anotaan 75 kertaa vähemmän kuin yritystukiin.

Tiedän, ettei näitä asioita voi vertailla. Yritystuet estävät syrjäytymistä, kun työpaikat säilyvät, ainakin osa rahasta palautuu veroina takaisin ja niin edelleen. Mutta on kyse myös siitä, osaako pyytää. Monelle yritysjohtajalle miljoona on pelimerkkejä ja spekulaatiota, sosiaalityössä sillä summalla autetaan tuhansia ihmisiä akuutissa hädässä.

Siis hallitus: antakaa niille sote-järjestöille nyt alkuun vaikka tuplasumma eli 40 milliä. Se jos joku on sijoitus hyvinvointiin, eikä tunnu tässä konkurssissa missään.