Traumamässäily ja #metoo
Viime viikkoina somessa levinnyt #metoo-kampanja oli varsinkin alkuvaiheessaan hieno ja tärkeä. Oli järkyttävää lukea tuttujen naisten kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta ja kuulla, kuinka varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa koetut lähentelyt tai jopa raiskaukset rikkovat ihmistä niin, että vaikutukset tuntuvat vielä aikuisuudessakin.
#metoo-kampanja nosti esiin sen kauhean tosiasian, että erityisesti monet miehet ovat kuvitelleet, että lääppiminen, ehdottelu ja törkeät puheet varsinkin valta-asemasta käsin ja muu sikailu on normaalia ja hyväksyttävää toimintaa.
Koko homma käynnistyi, kun joukko kuuluisia näyttelijättäriä uskaltautui paljastamaan elokuvamoguli Harvey Weinsteinin määrätietoisen ja vuosikymmeniä jatkuneen sikailun, ahdistelun ja lukuisat raiskaukset.
Mutta sitten homma hajosi.
Pari päivää sitten Kevin Spacey paljastui ahdistelijaksi. Tai ainakin häntä syytettiin 30 vuoden takaisesta sikailusta, jossa Spacey oli yrittänyt vietellä 14-vuotiaan näyttelijäpojan ollessaan 26-vuotias kaappihomo. Yksityiskohdat tapauksesta ovat epäselviä, eikä tapauksella ole todistajia, mutta Spacey pyysi tapausta anteeksi, vaikkei muistanutkaan niin tapahtuneen. House of Card -sarjan kuvaukset lopetettiin toistaiseksi ja tuotantoryhmälle tarjottiin keskusteluapua