Blogit

Sisäpiiritietoa startup-maailmasta.

Terrorismi ja vimma

Blogit Hupparihörhö 1.9.2017 17:02
Sami Kuusela
Kirjoittaja on toimittaja ja liikemies, jonka Hupparihörhö-yritys etsii startupeja suuryrityksille kumppaneiksi ja ostettavaksi.

"Miksi vassareilla on niin kova vimma todistella, ettei Turun iskussa ollut kyse terrori-iskusta?", on ollut viime aikoina yleinen heitto.

Kun on pohtinut sosiaalisessa mediassa, että mitä jos Turussa ei tehtykään terrori-iskua, on siitä seurannut aina vihaisia syytöksiä sinisilmäisyydestä.

Turun iskua tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtynä murhana. Poliisilla on rikosnimikkeeseen varmasti hyvät perusteet, mutta tutkinnat ovat yhä kesken.

Tänään poliisi vapautti viimeisen kolmesta miehestä, joita epäiltiin iskuun osallistumisesta päätekijän ohella. Terroristisolu pieneni siis yhteen.

Miksi haluamme olla varmoja ennen tutkinnan päättymistä, että kyse oli terrorismista? Onko asiaan muita syitä kuin tekijän kansallisuus ja miehen oletettu uskonsuunta? Vaikuttaako asiaan, että kyseessä oli turvapaikanhakija?

Näillä vajavaisilla tiedoilla on vaikea  ymmärtää, mikä on se suuri ero Turun tappajalla ja vaikkapa supisuomalaisella koulusurmaajalla. Molemmat ovat olleet alttiita väkivaltaisten ideologioiden kutsulle, oli sitten kyse kotikutoisesta jihadismista tai äärimmäisyyksiin asti viedystä nettinihilismistä. Molemmat ovat tehneet kauhistuttavan teon ja jatkaneet viattomien tappamista, tunteettomina verisin käsin.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu