Taaskaan ei kutsuttu SuomiAreenaan
Miten ihmeessä en saanut kutsua, vaikka olen jo monta vuotta haukkunut SuomiAreenaa? Eivätkö siellä tajua, että olen turvallinen hurja?
Tiedättekö sen tunteen, kun joku järjestää bileet, joihin ei oikeastaan haluaisi mennä, mutta silti loukkaantuu, kun ei kutsuta?
Minulla on nyt se tunne.
Katson televisiosta kun tuttujani haastatellaan ja kaikki on niin tärkeää. Paitsi meitsi. Taaskaan ei kutsuttu SuomiAreenaan.
Olen jo monta vuotta saarnannut muodikkaista startupeista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista Suomen talouselämälle. Siltikään ei kutsuttu SuomiAreenaan.
Olisin tosi hyvä siellä lavalla! Juuri turvallisella tavalla hurja.
En tiedä, johtuuko se siitä, että viime kesänä tehtiin irvaileva jakso Maria Veitolan kanssa Radio Helsingin Trolliryhmä-ohjelmaamme. Soitettiin tapahtuman puuhamies Jussi Lähteelle ja kyseltiin todella tyhmiä. Jakson, jonka nimi on ”Kuinka nuolla taviksen persettä”, voi kuulla täältä.
Siksikö minua ei kutsuttu SuomiAreenaan?
Vai johtuisiko minuun kohdistuva boikotti siitä, että kutsuin tapahtumaa kaksi vuotta sitten täällä blogissani Tärkeilijöiden Tangomarkkinoiksi ja kerroin kavereideni keksineen SuomiAreenalle nimen ”Pönöttäjien Puuhamaa”.
Silti olen loukkaantunut. Koska minua ei kutsuttu SuomiAreenaan.
Mitä minulle on tapahtumassa? Ehkä ensi vuonna laitan tekoviikset ja menen sinne möykkäämään.
Loukattuna.