Startup-viisumi ei ole pakolaisilta pois

Startup-viisumien ja pakolaiskriisin rinnastaminen on älyllistä velttoutta.

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tänään on taas todella vaikea olla vasemmistolainen liikemies.

Kun Kauppalehti uutisoi, että hallituksen säätämä ”startup-viisumi” on menossa läpi, vasemmistolaiset raivostuivat. Erityisesti jengiä vitutti, että ulkomaalaisille huippuosaajille puuhataan ohituskaistaa perheen tuomiseksi Suomeen.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen lausunto ”Ihmisille on myös tärkeää sen perheen saaminen mahdollisimman jouhevasti paikalle”, luettiin lähes saatanallisena. Suoraan pakolaisiin kohdistuvana eriarvoistavana julmuutena.

Startup-viisumin pointti on, että Suomessa on kova tarve digitaalisten alojen huippuosaajille, mutta kivikautinen maahanmuuttopolitiikka haittaa suomalaista liike-elämää. Joudumme pärjäämään maakuntatason nokiajengin kanssa, jonka osaaminen ei ole päivittynyt kansainvälisten neropattien kanssa puuhaillessa, intoillessa ja kilpaillessa.

Monelle nuorelle ja kunnianhimoiselle täällä syntyneelle tyypille Suomi näyttäytyy vitivalkoisena, nurkkakuntaisena ja lähinnä nysväämiseen keskittyvänä pikku puuhamaana, josta pitää lähteä nopeasti pois jos haluaa oppia jotain.