Soten paperikasat ovat rekvisiittaa

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Suomalainen päätöksenteko on näytelmää. Kun vuosittainen kolmikantateatteri nimeltä työmarkkinaneuvottelut venyvät myöhään yöhön vuorokausi toisensa jälkeen, tärkein tavoite ei ole saada parasta päätöstä aikaan, vaan näyttää, kuinka kovasti neuvotellaan. Väsyneenä ihminen tekee virheitä, kärttyisenä ei jaksa neuvotella ja uupunut luopuu periaatteistaan vain saadakseen levätä.

Sama homma sote-neuvottelujen kanssa. Riitaisissa valiokunnissa istutaan pitkiä päiviä valtavien paperikasojen takana. Iso osa valiokuntien jäsenistä ei edes halua saada ratkaisua aikaan, tietoa lipsuu medialle ja vuotoja tukitaan tyhmimmällä mahdollisella tavalla: pakottamalla edustajat käymään läpi tietoa paperimuodossa.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156096635808733&set=a.10152080204618733&type=3&theater

Tietoa voi käsitellä turvallisesti myös muuten kuin printtaamalla. Lausunnot, lakihahmotelmat ja muut tärkeät tekstit ja pykälät voi tallentaa turvalliselle palvelimelle niin, ettei niitä voi kopioida tai muokata. Nämä tiedot voi näyttää tärkeysjärjestyksessä tai että vain oleellinen ja ajankohtainen nostetaan esiin.

Paperikasan tärkein tehtävä taas on masentaa, musertaa, olla osa näytelmää, kertoa että vaikka kuinka päättäjät ahkeroivat ja ovat reippaita, kyseessä on mahdoton tehtävä ja aivan liian suuri projekti. Paperikasa on rekvisiittaa sotenäytelmässä, jonka loppukohtauksessa Wille Rydman katoaa Anna-Maja Henriksonin tönäisemän A4-tornin alle eikä häntä enää koskaan löydetä.